sunnuntai 30. syyskuuta 2012

viikon höpinät

Tää viikko on menny jotenkii todella nopeasti kun oon aina ollut jossain, mutta tänään vaivauduin tänne kirjoittamaan. Ei ole kauheasti ollut intoa kirjoittaa blogiin, kun ei uusia kuvia ole tullut, mutta kai nyt pitää kirjoittaa, ettei enään pidemmäksi veny! Kirjoitan melko lyhyesti, sillä ei ole edelleenkään kuvia ja kun on viikon tapahtumat kertomatta.

Maanantaina en ollut missään, koulun jälkeen tulin kotiin. Tiistaina menin Helkailemaan ja lähtiin kaikki kolme lähimaastoihin. Alusi menimme hiekkatiellä verrytellen ja sen jälkeen kun oli verkattu niin mie lähdin lähimäkiä rallittelemaan ylös, kun Helkalla oli hiukan virtaa :') Lopuksi kävimme vielä yhdellä hiekkatiellä päästelemässä kaikkien ponien höyryjä. Tehtiin reilu tunnin lenkki. Keskiviikkona olin vielä Jennalla yötä ja ratsastimme Helkan ja Fasun kentällä. Helka ei ollut mikään paras ratsastaa.. Käynnissä se oli laiska ja tahmea kumpaakin suuntaan, ravissa se ei asettunut mihinkään suuntaan sekä oli vaikea saada se rennoksi ja laukkaa en saanut pyörimään. 

Torstaina mentiin Ilonan ja Veskun kanssa Kouvolan raveja katsomaan ja oli kyllä hubaisa reissu! Perjantaina kävin tokkolassa ja menin Minnillä ilman satulaa kaikki askellajit, virtaa ponilla riitti enemmänkin niin oli vaikeaa pysyä kyydissä. Lauantaina olin Ilonalla koko päivän, niin en ollut tallilla. Tänään olen varmaankin kotona, tai sitten käyn illalla Ilonalla, että se saa värjätä mun hiukset :D!

viime talvi + kännykkälaatu :)

torstai 27. syyskuuta 2012

ERIKOISPOSTAUS: mielipidekirjoitus

Heippa taas kaikille! Tällä kertaa teinkin vähän erilaisen erikoispostauksen, nimittäin kirjoitan teille bloggauksesta eli blogeihin kirjoittamisesta. En tiedä kuinka monea henkilöä tämä kiinnostaa, mutta itse halusin ottaa tämän esille. Toivottavasti myös onnistun tässä. Huomatkaa myös, että tämä on minun mielipiteeni tästä asiasta, te voitte olla joko eri mieltä tai samaa mieltä. Toivon myös, että tämä asia herättää teissä keskustelua ja kommentoisitte kaikki tästä asiasta jotain :)!

Bloggaaminen

Bloggaaminen on blogiin kirjoittamista tunteista, eläimistä, vapaa-ajasta ja kaikesta mitä blogin kirjoittaja vain keksii kirjoittaa. Blogin kirjoittaja pystyy tekemään blogistaan omanlaisensa niin, että blogia on mukava kirjoittaa. Yleensä ihmiset kirjoittavat blogiin oman ilonsa vuoksi, jotta saavat kirjoittaa päivänsä talteen tai purkaakseen tunteita jotenkin. Blogikirjoituksia voi myöhemmin palata taakse päin lueskelemaan. Blogien suosio on noussut valtavasti ja tuntuu, että melkein kaikilla olisi blogi. On myös henkilöitä jotka eivät ole koskaan kuulut sanaa "blogger", mutta niitä on nykyään vähemmän. Hevosblogit ja lifestyle-blogit ovat suuressa suosiossa, mutta myös kynsilakka-, muoti-, politiikka-, mielipide- ja leffojen arvostelublogeja löytyy valtavasti. Valitettavasti monien bloggaamisen innostus vähenee, jos ei blogiin tule lukijoita tai jos aika ei riitä.

Olen myös itse huomannut, että suosittuihin blogeihin tulee paljon valituksia ja negatiivisiä kommentteja. Pahimmillaan alkaa hevostalli.netissä kulkemaan juoruja ja valheita ihmisistä, keitä he eivät edes tunne. Lähes jokaisen kommentin pystyy selvittämään, kuka sen on kirjoittanut, joten siksi kannattaa miettiä monta kertaa mitä blogeihin kirjoittaa..Olemme koulussa käyneet läpi, miten netissä kannattaa käyttäytyä ja suosittelen teitäkin perehtymään tähän sivustoon. Se on yleishyödyllinen sivusto, mihin on tiivistetty paljon tietoa netissä käyttäytymisestä. Haluan vielä korostaa, että älä ikinä puhu netissä kenestäkään mitään, mitä et voi hänelle suoraan sanoa!

Kun blogin ilmapiiri pysyy iloisena, on niin kirjoittajan kuin lukijoiden mukavampi olla. Ilkeät kommentit ovat paljon aiheuttaneet mielipahaa monille ihmisille, joten muistakaa käyttäytyä asiallisesti. Nimettömästi huuteleminen on todella typerää ja jos jokin asia ei miellytä sinua, niin puhu siitä kasvotusten jonkun henkilön kanssa ja mieti miten voisit ilmaista nätisti asiasi kyseiselle henkilölle. Rakentavan kommentin antaminen ei yleensä ihmisiä haittaa, mutta joillain ihmisillä saattaa olla vaikeaa erottaa rakentavan kommentin ja negatiivisen kommentin ero..

Olen myös huomanut, että blogeista kopioidaan toisen kuvia ilman lupaa ja joskus niitä jopa väitetään omiksi kuviksi. Jos jokin kuva on niin hieno, että välttämättä haluat sen, niin kysy ensin lupaa kuvan omistajalta saisiko sen ottaa. Jos sitä ei saa ottaa, niin sitten sitä ei oteta, mutta jos sen saa ottaa niin muistakaa laittaa lähdeviitaukset mistä kuva on otettu. On todella inhottavaa kun jotkun bloggaajat joutuvat laittaa joka ikiseen kuvaan copyt vain siksi, että joku kopioi niitä ilman lupaa."Aineiston luvaton käyttö saattaa johtaa taloudellisiin korvausvaatimuksiin ja muihin oikeudellisiin seuraamuksiin".

Itse kirjoitan blogia omasta tahdostani. Vanhoja postauksia on kiva lukea jälkikäteen, niistä voi löytyä jotain mielenkiintoisia asioita ja erityisesti muistoja. Itsellänikin on blogissani jo kohta 100 lukijaa, enkä ikinä olisi voinut kuvitella saavani niin paljoa lukijoita. Ihan huikea määrä! Muistakaa, että jokainen aloittaa nollasta. Kenenkään blogi ei ole heti ollut julkkisblogi, joten älkää lannistuko heti jos ette saa uusia lukijoita jatkuvasti. Blogissa kannattaa paljon kiinnittää huomiota blogin ulkoasuun, kirjoitustyyliin sekä siihen mitä kirjoittaa. Kuvat ja videot ovat aina olleet plussaa kirjoittamisessa, ne elävöittävät blogia! Myös kommentit ovat tärkeitä bloggaajille, sillä niistä tulee itselleen se tunne, että joku oikeasti lukee blogia. Itsekin saan todella harvoin kommentteja, mutta yritän olla lannistumatta niistä, joten yrittäkää myös te :)!

Jatkakaa hyvin mielin kirjoittamista blogeihin, olkaa kohteliaita ja osoittakaa kiinnostusta muiden blogeja kohtaan, niin hekin tekevät sen teille. Kiitos kaikuu aina takaisin :)! Älkää masentuko yhdestä huonosta kommentista, mutta jos niitä jatkuu koko ajan, niin kannattaa puhua asiasta jollekin ja katsokaa saatteko tehtyä asialle mitään. joillakin se ei vain lopu vaikka kuinka yrittäisi :/. Kiinittäkää myös itse huomiota netiketin sääntöihin älkääkä toimiko niitä vastaan! Niin kaikilla on mukavampi olo ja bloggaus pysyy hauskana!

Teksti © Erika Ahtiainen

kiitos ja kuittaus ♥

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

tyhmä postaus, mutta tulipahan tehtyä.

Heissan taas! Viikonloppu onkin mennyt taas tosi nopeesti ja huomenna olisi koe (missähän välissä mie siihen kerkiän lukea?) Huomaa kyllä kun syksi on tullut, lehdet ovat punertavia ja vettä tulee enemmän kuin tarvisi! Onneksi kohta tulee talvi ja sen jälkeen taas kesä :) Kiitokset myös teille 90 lukijalleni! En ikinä voisi kuvitella, että minulla on niin paljon lukijoita :o Sitten kun lukijoita on tasan 100 aion pitää taas arvonnan, joten kannattaa pysyä kuulolla.

Perjantaina kun olin viimeeksi kirjoittanut blogiin, niin lähdin sen jälkeen vielä käymään tokkolassa. Siellä sitten Ilonan kanssa tuumailtiin, että voisi ratsastaa ja päädyimme lopulta kentälle Vinskillä ja Minnillä esteiden kera. Eli siis hyppypäivä! Viimeeksi hyppäsin Vinskillä kisoissa, enkä tiedä onko sillä sen jälkeen hypätty. Hyppäsin ilman martingaalia ja poni oli tosi kiva! Meillä oli ympyrällä este sekä pitkällä sivulla jumppis. Tultiin niitä jonkin aikaa, kunnes otettiin jumppis pois ja tehtiin yhden askeleen sarja, joka oli kai lopussa noin 70-80cm(?). Vinski oli energinen, mutta kuunteli hyvin. Alussa Vinski teki vähän jättipomppuja, missä oli vaikea pysyä kyydissä, mutta kuitenkin lopussa hyppäsi hyviä hyppyjä :)!



Lauantaina lähdin Ilonan mukaan raveihin Porvooseen, kun siellä oli Olli ja Offe juoksemassa. Mie laittelin Ollin kuntoon, kun Ilona laittoi Offen ja sitten kävelytin sitä jos tarvi. Porvoon ravirata oli todella huonossa kunnossa, jonka takia ponien juoksu jäi hieman vaisuksi (vai miten sen nyt sanoisi?).. Kuitenkin hengissä sieltä selvittiin pois.

Sunnuntaina menin Jennan kisahoitajaksi Lahden seura/alue-este kilpailuihin Takkulaan. Jenna hyppäsi Fasulla luokat 80cm ja 90cm. Ilma oli jotain niin järkyttävää, satoi koko päivän ja kenttä oli kuin atlantin valtameri! Onneksi kuitenkin pohja piti ettei hepat kaatuillut :p 80cm Jenna ja Fasu olivat neljänsiä, punainen ruusuke mukaan ;) 90cm Jenna otti vähän rauhallisemmin, mutta pääsivät silti vielä sijoituksille 5 ja keltaisen ruusukkeen nappasivat mukaan! Hienosti Fasu liisi esteiden yli :p Iltapäivällä minun oli tarkoitus liikuttaa vielä Helka, mutta sateen ja kyytien takia se vähän jäi.. :/ No jos mie ensiviikolla menisin pari kertaa liikuttamaan ponia! :)

Hienot <3

Sitten vielä yllätys-uutinen! Löysin hevostalli.netistä ilmoituksen, että läheltä Jaalaa etsitään hoitajaa lämppärille ja shettikselle. Otin heihin yhteyttä ja katsotaan nytten alanko sielä käymään aina kun kerkiän :) Jos alan sielä käymään, niin heistä tulee sitten uusia blogijäseniä :p

perjantai 21. syyskuuta 2012

kuvat.fi -sivu maksulliseksi, minne laitan nyt kuvat?


Joo eli aina kun kaverit on ollut kuvailemassa tai mie oon ollu jossain kuvailemassa, niin oon laittanu kuvat tonne www.kuvat.fi sivustolle. Mutta nyt siitä tuleekin maksullinen, enkä haluaisi maksaa tuota hintaa siitä että saisin vain kuvat sinne. Joten, onko ehdotuksia, mille sivustolle laittaisin kuvia, mistä niitä pystyy helposti tallentamaan koneelle? Itse löysin jo pari ehdotusta, mutta en uskalla vielä tehdä mitään siirtoja, koska haluaisin ensin tietää esimerkiksi teidän mielipiteitä :)? Ne joilla on kuvia kuvat.fi -sivustolla, niin aiotteko maksaa tuon hinnan vai mihin laitatte seuraavaksi kuvia? (kuvien kuvatekstistä löytyy linkit kyseisille sivustoille)


imgur: the simple image sharer

Ilmaiset kotisivut - Nettisivu.org

ImageShack® - Online Photo and Video Hosting

"Tietä kulkemalla sen oppii tuntemaan ja kohta kulkijalla on tieto hallussaan"

Heippa! Nyt on taas jäänyt muutamilta päiviltä kirjoittelemassa. En kyllä tiedä miksi , sillä minulla on ollut joka päivä aikaa kirjoitella tänne? Kuitenkin minulla on ollut joka päivä koulua, koulua, koulua ja vielä kerran koulua.. Ei mulla tällä viikolla ole ollut mitään erikoista. Tokkolassa olen käynyt parina päivänä ja Helkalla yhtenä päivänä.

Aina niin ilosena!

Tiistaina olin tokkolassa ja kävin ainankin Vinskillä kävelemässä ja ravailemassa ilman satulaa maastossa. Menin muuten pitkästä aikaan ylipäätänsä ilman satulaa Vinskillä, sillä en kauheasti tykkää sen askeleista, varsinkaan maastossa kun se kuumuu. Nyt poika kuitenkin oli todella nätisti ja oli rentouttava pikku lenkki!

Keskiviikkona olin Helkailemassa ja käveltiin aluksi pellolla alkukäynnit, josta siirryttiin Jennan ja Fasun kanssa läheiselle hiekkatielle ravailemaan ja laukkailemaan. Otin myös vähän tuntumaa pitkästä aikaa Helkan kanssa hyppimiseen, sillä Helkallahan on viimeeksi hypätty kunnolla kisoissa ja kerran sen jälkeen olen ottanut pari hyppyä pikkupystylle. Nythän meillä olisi Helkan kanssa tiedossa seuraavat kilpailut Lokakuun alussa Anjalassa. Sitä ennen olisi hyvä treenata, niihinkin on enään vähän reilu kaksi viikkoa.. Kuitenkin Helka meni nyt todella energisesti, mutta itselläni oli aika paljon vaikeuksia nähdä ponnistuspaikka esteelle. Saimme kuitenkin yhden superhyvän hypyn 70-80cm esteelle, mihin oli hyvä lopettaa.

Torstaina olin taas Tokkolassa ja lähdin tallin omistajan lapsen (Riinan) kanssa maastoon. Minä lähdin Minnillä ja Riina tuli Meijulla perässä. Mentiin todella rauhallinen maasto ja pyrittiin vain lähimaastoissa. Käveltiin tosi paljon ja kierreltiin pikkupolkua. Myös ravailtiin jokunen hetki ja pari laukkaa otettiin. Minni oli ihmeen rauhassa laukoissa, eikä lähtenyt kiikuttamaan minua! Tyytyväinen poniin :)


^ Rupesin muistelemaan yks päivä Raikulia, kuinka paljon sekin mua on opettanut ja kuinka tärkeä se on mulle! Muistot, Anni & Kaj ja Erika & Raikuli ♥

tiistai 18. syyskuuta 2012

ERIKOISPOSTAUS - 50 faktaa minusta

Tälläistä tällä kertaa. Jotku tätä olivat toivoneet, niin ajattelin tämän nyt toteuttaa. Ei tämä mikään kaikista helpoin tehtävä ollut, mutta kai tästä jonkin laista kuvaa saa minusta :). Hope you like! Tähän väliin sujautan kuvia Minnin juoksutuksesta sekä Vinskin peltokuvia, jotka nyt sain vihdoin ja viimein!


1. Synttärini ovat 20.12 ja täytän 16v
2. Asun Jaalassa omakotitalossa isän, kahden pikkusiskon sekä koiran kanssa.
3. Olen 157cm pitkä; en liian pitkä, enkä liian lyhyt.
4. Katson salkkareita, vaikka nää uudet jaksot on ihan tyhmiä.
5. Harrastan (ylläri pylläri) ratsastusta :D
6. Vietän kavereiden kanssa todella vähän aikaa vapaa-ajalla, sillä sitä ei hirveästi ole..
7. Yksi parhaimmista kavereistani on Ilona, jonka olen tuntenut nykyisistä kavereistani pisimpään.
8. Olen iloinen persoona, mutta eräät asiat ja henkilöt saavat minut vihaiseksi tai surulliseksi.
9. Pelkään pieniä ötököitä ja muita pieniä otuksia :(
10. Rakastan suklaata ♥


11. Olen ikuinen ponityttö; en osaa ratsastaa isoilla hevosilla, se on nähty ja todettu.
12. Mieluisin laji on esteratsastus, mutta maastoilu on myös ihanaa!
13. Rakastan Hemmoa yli kaiken ja tekisin mitä vain saadakseni hänet takasin <..3
14. Ensimmäinen poni, kenllä opettelin kunnolla ratsastamaan oli Raikuli, joka lähti 21.11.2010 ♥
15. Käyn tallilla noin viisi kertaa viikossa. Joskus useammin ja joskus harvemmin.
16. Yhtenä päivänä tallilla saatan parhaillaan liikuttaa 3-4 ponia. Yleensä kuitenkin liikutan 1-2.
17. Kilpailen seuratasolla esteitä, mutta koulukilpailuja silloin tällöin kiertelen.
18. Käyn tokkolan tallilla sekä yhdellä yksityistallilla liikuttelemassa poneja
19. Tykkään käydä myös kisoissa ihan pelkästään katsomassa ja kannustamassa tuttuja!
20. Meillä on joskus ollut omia hevosia, mutta enään ei ole.


21. Kun pääsen ääneen olen todella puhelias, mutta siihen voi mennä hetki tai toinen.
22. Pidän itseäni tyhmänä mutta samalla viisaana.
23. Parhaat muistoni olen kokenut tallikavereiden kanssa tallilla! (pari vuotta taakse päin KIITOS<3)
24. En tykkää istua koulun penkeillä 6h päivässä, vaan pidän enemmän liikkumisesta ja tekemisestä.
25. Pidän matkustelemisesta! Raveissa ja klinikalla käyminen on kivaa - varsinkin hyvässä seurassa ;)!
26. Isona haluaisin omia hevosia ja poneja, joilla kilpailisin raveissa sekä ratsastuksessa.
27. Pidän siis myös raviurheilusta ja muista erilaisista hevosharrastuksista!
28. Olen köyhä. Kaiken rahan mitä saan, käytän kaikkeen turhaan...
29. Vietän ihan liikaa aikaa tietokoneen ääressä, vaikka voisin hyödyntää sen ajan liikkumisella ja opiskelulla.
30. Odotan innolla joulua, vaikka tiedän etten saa mitään kivaa..


31. Minulla on siniharmaat silmät ja ruskeat hiukset, jotka ovat varustettu keskipitkillä luonnonkiharoilla.
32. Pidän värikkäistä vaatteista; en siis tykkää pitää pelkästään mustia tai valkoisia vaatteita.
33. Minulla on halpa ratastusmaku. Ostan tarvittamani tavarat ja tuotteen useimmiten horzelta tai Hööksiltä.
34. Kallein ratsatustavarani taitaa olla mountain horset- ratsastussaappaat.
35. Saatan välillä hermostua jostain pienestä asiasta, josta syntyy myöhemmin isompi asia..
36. En pidä siitä jos luottamus pettää, mutta en voi sanoa ettenkö olisi tehnyt niin jollekin :/
37. Tällä hetkellä dataan koneella olkkarin sohvalla ja samalla sivusilmällä vilkuilen telkkaria.
38. Ainut lapsuuden kaverini/ystäväni kenen kanssa vietän vieläkin aikaa on Ilona!
39. Olen tosi huono keksimään mitään järkevää..
40. Pääsen perjantaina ratsastamaan Loni-ponilla piiitkästä aikaa <3


41. Minua sanotaan koulussa Pepiksi. Luokkalaiseni mielestä muistutan Peppi Pitkätossua :D?
42. Elämääni on järkyttänyt monet asiat joita en välttämättä olisi halunnut nähdä...
43. ...Mutta elämääni on piristänyt monet monet asiat, jotka haluaisin elää aina uudestaan ja uudestaan <3
44. En ikinä tule lopettamaan hevosharrastusta. Tämä on se, mitä olen aina halunnut ja tulen aina haluamaan!
45. Blogin kirjoittaminen on kivaa ja tykkään kirjoittaa heppailusta!
46. En halua blogistani mitään julkkisblogia. Alle 100 lukijaa riittää paremmin kuin hyvin minulle.
47. Tavoitteenani ja unelmanani olisi kilpailla vähintään aluetasolla esteitä ja koulua!
48. Haluaisin sopia erään henkilön kanssa välimme, jotka joskus ovat menneet poikki liian pienistä syistä.
49. Kotona on pelottavaa olla yksin yötä! (vilkas mielikuvitus ja pelottavat äänet)
50. Viihdyn usein muiden ihmisten seurassa, mutta yksin oleminen tekee hyvää minulle aina välillä!

KIITOS ♥

maanantai 17. syyskuuta 2012

"Mul on tunteit miten selitän sen jos välitän nii heti menetän"

^ Mun fiilikset tällä hetkellä..

Jotta elämä joskus hymyilisi, voisin kertoa teille Sunnuntaista, kun olin tokkolassa. Alunperin minulla oli tarkoitus mennä Sirkun ja Piltsun kisahoitajaksi Vironmäelle, mutta sitten lähdinkin aamulla Jaalaan takaisin. Tallilla oli menossa juuri tunteja ja Emilia oli viimeistä päivää pitämässä tunteja, kun tällä viikolla aloittaakin uusi tuntienpitäjä. Emilia tulee kuitenkin vielä syyslomalla takaisin tokkolaan, sillä hän tekee syyslomalla tokkolassa työt (siinä samalla pitää tunteja ja ratsastelee mun ja Ilonan kanssa heppoja)! Myös Vesku tulee syyslomalla mun ja Ilonan kanssa tallille yöksi ♥

Tallille tuotiin myös uusi "tallitupa", joka on vanha asuntovaunu. Se oli raahattu Lauantaina tallille ja siellä on sänky, sohvia, mirko ja pöytä. Siellä nyt pystyy sitten nukkumaan ja viettämään aikaa. Kuitenkin tavarat pidetään vanhassa tallituvassa :) Kyllä se ihan kiva on, vaikka hölmöltä se tuntuu olla asuntovaunussa keskellä tallin pihaa!

Kävin ratsastamassa Minnillä pellolla ilman satulaa ja ihmeen rauhassa poni oli! Vaikka mitään kouluvääntöi ei siinä pystynyt tekemään niin sain silti kaikki askellajit otettua läpi. Ilona oli samaan aikaan Offea ajamassa ja käveltiin loppukäynnit lintutornille ja takaisin. Jotenkin must tuntuu, että Minni on tosi kiva poni kenestä tykkään, mutta toisaalta vihaan sitä ponia yli kaiken.. No, ehkä tämä tästä. Kyllä mä sitä liikuttaa voin, kun ei kukaan muu kerkiä/halua.

Pestiin Ilonan kanssa pari mun huopaa, mitkä joku oli jättänyt lojumaan pitkin tallia.. Ei ne hirveän likaisia ollut, mutta saipahan ainankin pesun. Vois tilata uusia huopia, mutta mistäs saan rahat... Illalla tehtiin Ilonan kanssa vielä iltatalli ja kävin kuvailemassa pellolla Munkkia (ihana laatu tiedän, Vilman kameralaatu)..


aika hieno, ettenkö sanois

lopuksi viel Ilona ja Eetu kävi esittäytymässä kameralle

Katselin vähän tilastoja ja  huomasin, että minulla on jo 87 rekisteröitynyttä lukijaa! ISOT kiitokset heille, ketkä ovat päivääni viitsinyt piristää positiivisilla kommenteilla <3 Myös kysely on muutamia päiviä sitten päättänyt, niin poistin sen tuolta sivusta. Lähiaikoina myös esittelysivyjen päivitystä tiedossa.


taisi erikoispostaukset saada eniten suosiota, joten... ehdotuksia tänne päin niin alan tekemään heti kunhan keksin jonkin mielenkiintoisen aiheen :) Haluatteko jonkin: mielipidepostauksen vai kuvapostauksen? Videpostauksen vai varustepostauksen? kysymyspostauksen vai 50 faktaa itsestäni? hevosystäväni- vai minä ratsastajana-postaus?

lauantai 15. syyskuuta 2012

ylpeänä kisahoitajana osa 1

Heippa! En ole saanut vieläkään peltokuvia Miralta, joten tiistaista jää vielä kirjoittamatta. Ehkä jos saisin ne tässä lähipäivinä olisi ihan kiva niin pääsisin niitä tänne blogin puolelle lisäilemään.. Torstaina olin Helkailemassa ja lähdettiin kolmestaan Ellan ja Jennan kanssa maastoihin. Maastossa oli niin poneilla kuin meilläkin hauskaa! Käytiin läheisessä mäessä laukkailemassa ja kierreltiin metsässä sinne tänne. Mukava maasto kaikenkaikkiaan oli =)

sori jenna. lainasin sun kuvaa :(

Perjantaina menin tokkolaan ja juoksutin Minniä sivareiden kanssa. En laittanut niitä kauhean kireälle, sillä en tiedä onko Minnillä niitä ennen ollut. Käynnissä ja ravissa poni meni hyvin ja rennosti eikä temppuillut. Laukka oli vaikea saada nousemaan ja kun sen sai, niin ei se kauaa kestänyt. En jaksanut alkaa tappelemaan sen kanssa, joten pyysin Caritaa juoksuttamaan Minniä ja minä pomppasin selkään. Kyllä se vähän paremmin meni silleen, mutta ei niistä sivareistakaan mitään hyötyä ollut kun oli niin löysällä. Illalla lähdin bussilla Sirkulle yöksi.


Lauantaina lähdettiin Piltsulle kymmenen aikoihin ja harjattin sekä puunattiin ponit kisakuntoon. Lähdin siis Sirkun kisahoitajaksi Viromäen ponitallin koulukisoihin ja huomenna estekisoihin! Myös Taru ja Dani lähtivät mukaan. Perillä oltiin parin mutkan kautta (MISSÄ KISOJEN OPASTUKSET??? - ei ole kiva seikkalla tuntemattomilla seuduilla, kun ei tiedä minne mennä...)). Kisat sujuivat hyvin, Sirkku unohti Leevin kanssa raviohjelmassa pari kohtaa, Piltsun luokassa he tulivat toisiksi ja Taru ja Dani olivat raviohjelmassa toisia! ps. näin entisen ravikuninkaan kouluradoilla(;  Kisojen jälkeen lähdimme ajelemaan takaisin tallille päin ja purettiin ponit sekä laiteltiin huomisen kamoja valmiiksi.



Täällä mie nyt kirjoittelen blogia kun Sirkku ja Taru lähti käyttämään Sirkun kissaa Almaa ulkona. Kiinnostava tieto eikö? Tarkoitushan mulla oli tulla jo tänään täältä pois, mutta en päässyt millään joten lähden huomennakin Sirkun mukaan kisoihin. ps. Piltsu ja Santtu ja Dani on söpöi :)

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

sänkipeltoilua ja kuvailua

Heippa! Sunnuntaina olin koko päivän kotona parantelemassa flunssasta, mutta eipä tämä paljoa ole hellittänyt.. Maanantaina mun oli pakko mennä kouluun, sillä meillä oli eka koe enkä halunnut missata sitä! Koulun jälkeen mentiin Ilonan kanssa tallille ja suunnattiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa sänkipellolle rallittelemaan Epulla ja Minnillä, kun sinne pääsi ratsastamaan! Oli kyllä poneissa pidättämistä kotia päin laukatessa, kun oli vähän menohaluja :') Pari kertaa päästettiin ponit menmään niin kovaa kuin itse haluavat mennä, jonka jälkeen käveltiin pitkät loppukäynnit takaisin tallille. Tallilla huomasin, että kännykkäni oli kadonnut joten sitä sitten lähdimme etsimään pellolle. Onneksi olin laittanut äänet päälle koulun jälkeen. Muuten sitä ei olisi löytynyt! Siellä se pellolla oli, eikä onneksi kovin kauaksi ollut pudonnut (: Harmi vain, kun ei sinne pellolle joka päivä voi mennä rallittelemaan!




Tiistaina koulun jälkeen menin tallille Ilonan kanssa ja ratsastettiin Minnillä. Laitettiin Minnille monté-penkki ja monté-ohjat ja lähtiin kentälle vähän harjoittelemaan "montéa". Kuvailtiin toisiamme, jonka jälkeen menin kuvailemaan Ilonaa, kun se meni ajamaan Ollia sänkipellolle vähäksi aikaa kevyesti. (Maastoihinkaan ei nyt parane mennä ellei halua _muutamaa_ hirvikärpästä messiin..)


kyl me vähän laukattiinki :D Ja jalustimet on vähä pitkät, ku ei jaksettu tehä kierteitä..


Myöhemmin Mira (luokkalaiseni) tuli kanssani tallille ja lähdin Vinskillä ensimmäistä kertaa pellolle! Siitä kerron jokin toinen päivä tarkemmin kun saan kuvat (; Sen voin sanoa että hyvin meni ekaksi kerraksi!

Keskiviikkona pidinkin sitten vapaa päivän talleista, ja illalla pyöräilin Ilonalle 4 kilsaa kaatosateessa parin hassun kuvan takia, joten toivottavasti ne nyt on kelvannu xd !

ötököitä :(



siellä he menevät pienet porsaat :)

lauantai 8. syyskuuta 2012

ahkera kirjoittaja + video

Hahah, olempas ollut ahkera blogin suhteen >:) Muistakaa kuitenkin lukea myös vanhemmat postaukset, jos niitä on jäänyt sivuun, sillä niissä on enemmän sitä jotain!

Oon ollu Torstaista asti jo vähän kipeä, mutta silti olin eilen vielä koulussa ja tallilla. Tänään kuitenkin lähdin päivällä Jennalta tänne takaisin Jaalaan, koska en olisi kyvennyt lähtemään tallille..

Kotona sain inspiksen tehdä videon yhteen biisiin ja siitä aloin sitten tekemään vähän erilaisempaa videota, koska wmm ei antanut laittaa videoita ollenkaa, joten tuli kuvavideo :D? Enkä jaksanut laittaa kuvaa kuvan perään, niin _yritin_ ltehdä siitä sellasen jännän.. Ei tämä kuitenkaan ole mikään mestariteos, mutta kokemusta tämä vaatii! Jos saisi paremman videonteko-ohjelman, olisi ihan kiva.

Helkailua päivästä toiseen + pari yhteiskuvaa!

Heippa! Olen ollut tämän viikon täällä Kouvolassa ja olen vielä Sunnuntaihin asti täällä. Mitään erikoisempia ei ole tapahtunut, kun kentällä ja pellolla e pysty pahemmin menemään sateiden takia.. Ollaan oltu Keskiviikkona ja Torstaina maastossa. Ei oo ollut mitää hirveen rankkoja lenkkejä. Silleen, että ollaan otettu kaikki askellajit läpi. Perjantaina käytiin kävelemässä ja vanhalla koirankoulutuskentällä otettiin hyvät pätkät ravia kumpaakin suuntaan, sieltä käveltiin takaisin tallille ja se oli semmonen puolen tunnin rento lenkki.

Torstaina otettiin miusta ja Helkasta muutamia kuvia, kun niitä ei kesällä muistettu/keretty ottamaan :D Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Ei näistä ihan semmosia tullut kuin halusin, mut on nääki nyt hyvii!! :) Kiitokset Jennalle kuvaamisesta!





tiistai 4. syyskuuta 2012

maastoilua ja sekoilua

Olempas ollut ahkera kirjoittamaan, vaikka silloin koulujen alkuun epäilin etten kerkiäisi kirjoitella tänne! Pikeimmitä puheitta, siirrytään asiaan.

Maanantaina menin koulun jälkeen käymään kotona, josta suuntasin Veskun kyydissä tallille. Lähdin Minnillä Ilonan&Offen ja Veskun&Eetun mukaan maastoon. Vesku ja Eetu lähti niin kovaa käyntiä pidemälle, joten jäätiin Ilonan kanssa jälkeen. Mentiin Offen ja Minnin kanssa melko rauhallisesti. Käveltiin suurinosasta matkaa ja sitten ravailtiin ja mie laukkailin vähän. Minni oli ihan nätisti, eikä pahemmin temppuilu, muuta kuin vesilätäköiden ylityksessä. Illasta autettiin Veskua iltatallin teossa ja lähtiin Ilonalle. Illalla lähin bussilla tänne Kouvolaan, Jennalle.

Tänään tulin aiemmin tänne Jennalle, kun pääsin aiemmin koulusta. Mutta kun Jenna pääsi käytiin prismassa ja kymen ravi ja ratsussa. Siitä suunnattiin tallille Roosan, Ellan ja Jennan kanssa. Mentiin aluksi pellolla alkuverkat ja sen jälkeen mentiin lähimaastoon laukkailemaan ja vähän hyppimään. Helkalla olikin viimeeksi hypätty Suursuon kisoissa, että kyllä ponilla virtaa riitti :D Helka meni pellolla tosi hyvin ja kulki lähes kokoajan rennosti ja oli kevyt ohjalle. Lähimaastoissa en sitten keskittynyt enään muutakuin hidastamiseen ja esteellä hyviin paikkoihin.

Kuvat on kuvannut Roosa.







tää plus muut kuvat alla on videolta !



ryhmärämä kokoontuu

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

seuraestekilpailut Kiviharjussa 2.9

Heippa! Olimme siis Vinskin kanssa tänään ekoissa yhteisissä estekilpailuissa. Eräs blogini lukija toivoi hieman tarkempaa postausta kisapäivästä, joten ajattelin tehdä tämän nyt sitten pidemmän kaavan kautta :) Toivottavasti tykkäätte! Ja kertokaa sitten, tuliko tästä jo liian pitkä!

Kaikki kuvat ulkoa ovat ottaneet Sirkku Riitala ja maneestista olevat kuvat Linda Lantta. Sirkku on myöskin kuvannut verryttelyhypyt ja muuta mukavaa ja kisaradan Jenna Rämä. Kiitokset kuvaajille, ja jos lisää kuvia löytynee joltakin niin saa ilmoitella! :)


Aamulla heräsin kahdeksalta ja lähdin tallille puoli yhdeksältä. Ilona jäi vielä nukkumaan niille ja tuli hieman myöhemmin tallille. Tallilla autoin ensin tallin omistajaa aamutallin teossa ja laitoin Vinskille karsinaan aamuheinät. Aamuheinien jälkeen aloin harjailemaan käytävällä Vinskiä, kun tallin omistaja lähti jo tallilta. Harjasin ponin läpi kokonaan sekä selvitin hännän ja harjan. Yhdessä kohtaa Vinski vain hyppäsi pystyyn ja sen pää osui kattoon, mitään kummoisempia ei kuitenkaan tapahtunut, otsasta lähti vain vähän karvaa.. Sen jälkeen poni seisoi kuin tatti kaytävällä :D


Harjauksen jälkeen katsoin vielä, että kaikki varusteet olivat mukana ja laitoin heinäverkkoon heinät valmiiksi. Laitoin Vinskille kuljetukseen ihan vain pelkästään jännesuojat etu- ja takajalkoihin. Olimme suunitelleen, että Maarit(kuski) tulisi kymmeneltä tallin pihaan kopin kanssa. Varasimme siis hyvin aikaa mm. lastaukseen! Kuitenkin vähän ennen kymmentä Maarit soitti minulle, ettei niiden auto käynniustynyt niiden tallin pihalta enään :D Hetken ajan minulle tuli paniikki, että en pääsisikään kisoihin. Kuitenkin vähän kymmenen jälkeen Maarit hurautti kopin kanssa tallille ja pääsimme lastaamaan Vinskiä.



Alussa Vinski vähän katseli koppia olisiko sinne pakko mennä, mutta kuitenkin herkkujen perässä tuli alle kymmenessä minuutissa koppiin ja pääsimme lähtemään! Olimme Kivarissa yhdeltätoista, eli aikaa oli reilusti! Emme ottaneet vielä ponia kopista ulos, vaan lähdimme katselemaan, oliko rata jo tehty. Mitään ei oikeastaan vielä ollut valmiina, joten menimme autolle odottelemaan vähäksi aikaan. Joskus kahdentoista aikaan Vinski alkoi jo hieman hermostua ja huutelemaan, joten otimme sen pois kopista.


Vähän oli Vinski hiessä, mutta heitimme fleecen päälle ja kävelytimme sitä reilusti. Hetken päästä pääsin jo ilmottautumaan, sekä vilkaisemaan hieman rataa. Rata oli sama, mikä oli aiemminkin ollut Kivarissa, joten osasin radan jo melko hyvin. Ristikkoluokan aikana menin kentälle verryttelemään Vinskiä kaikissa askellajeissa ja poni oli laiskempi kuin kotona! Kuitenkin laukka pyöri paremmin kuin kotona. Hieman arvelutti radalle ja maneesiin meno, että liikkuuko se ollenkaan eteenpäin, vai kiikuttaako se minua maneesia ympäri.. Loppuajan kävelytin ponia siihen asti, kunnes pääsin tutustumaan rataan ja verryttelemään maneesiin.


Maneesissa otin aluksi vähän ravia sekä laukkaa, jonka jälkeen tulin ensin vasemmassa kierroksessa verryttelyesteen. Ensimmäinen hyppy tuli hiukan juureen, joten otin toisen hypyn, joka sujui hieman paremmin. Kävelytin siinä välissä, ennenkuin vaihdettiin suuntaa. Oikeaan kierrokseen sain heti ensimmäisellä kerralla hyvän hypyn, joten lopetin siihen! Sitten vain ulos odottelemaan omaa vuoroa! (alla olevan videon on kuvannut Sirkku. Siinä on videoa ulkoonta ja sitten verryttely)


Lähdimme luokassa viidentenä. Radalle päästyämme tervehdin tuomaria ja otin pitkän sivun vähän reippaampaa laukkaa. Suurin osa hypyistä tuntui selästä hyvältä, mutta sitten videolta ne ei näyttäny miltään parhaimmilta :D No kuitenkin, pääasiana oli se, että pidätteen ja pohkeet meni läpi ja Vinski meni tosi hyvin radan! Perusradalta saatiin puhdas ja lähdin hyvillä mielin uusintaan. Uusinnassa kuitenkin kävi pieni kömmähdys. Rupesin itse hätäilemään liikaa, joten käänsin liian pienen tien uusinnan sarjalle, jonka seurauksena poni kielsi. Otettiin seuraavaksi hiukan pidempi tie ja tultiin loppurata rauhassa. (Kiitokset Jennalle videosta, sekä älkää välittäkö äänistä :D)


Olin tosi tyytyväinen rataan ja Vinskiin, kuinka nätistikkään se oli loppujen lopuksi kisapaikalla ja kuinka hyvin toimi radalla! Nyt vain odotellaan, josko tulisi lisää kilpailuja niin niihin olisi kiva lähteä uudelleen Vinskin kanssa. Toki myös Helkalla haluan kilpailla ;)


Radan jälkeen vielä kävelytin Vinskiä, jonka jälkeen purettiin Vinski. Kuitenkin.. Vinski päätti heittää hankalaksi lastauksessa, eikä olisi millään halunnut mennä koppiin niinkuin mitenkään.. Kuitenkin loppujen lopuksi saatiin se koppiin niin, että molemmilla puolilla oli liinat ja yksi huusi raipan kanssa takana ja mie vedin. Kyllä se sitten sinne koppiin suorastaan juoksi kovaa vauhtia.. Tyhmää tuollainen pelleily, kun ilmeestä jo näki ettei Vinski sitä koppia pelännyt kun tuli kuitenkin puoleen väliin asti!

hahah mikkä kuva :'--D Oli pakko laittaa kun taustalla näette kannustusjoukkoni ;)

Käytiin vielä katsomassa loput radat 80cm, jonka jälkeen meidän oli tarkoitus lähtä. Me olisimme kyllä lähteneet, mutta Maaritin auto teki taas saman, niinkuin aamulla ettei se käynnistynyt enään.. Siinä sitten muutamia minuutteja itkettiin ja naurettiin samaan aikaan, kuinka hyvä tuuri voi olla! Kyllä se auto sitten loppujen lopuski lähti käyntiin ja päästiin tallille lähtemään!


Tallilla sitten purattiin auto ensin, jonka jälkeen otettiin Vinski pois kopista. Pestiin Vinskin jalat ja juotettiin se melassivedellä. Laitoin Vinskille linimentit ja pintelit jalkoihin yöksi ja vaihdettiin loimi. Sitten vain poni karsinaan huilimaan, olihan sillä ollut rankka päivä takana! :') Vinksi on hassu, mutta super ♥