perjantai 12. syyskuuta 2014

Pihlan uusi laji

Tämä päivä on mennyt vauhdikkaasti. Aamutallin sain hyvissä ajoin tehtyä valmiiksi ja karsinoiden siivouskin meni nopeasti. Kotimatkalla sattui pieni haaveri, jonka seurauksena minulla on toisen silmän nurkka aivan turvoksissa ja kipeänä. Kotona lepäilin jonkin aikaa ja vasta puoli neljän aikoihin lähdin takaisin tallille. Juoksutin Pihlan kentällä ja oli muuten tosi rasittava tällä kertaa! Pihla alkoi tekemään samaa, mitä Ofelia tekee, eli pysähtyy vauhdista ja vaihtaa itsekseen suuntaa. Tätä jouduttiin toistamaan monta kertaa, ettei se enää vaihtele suuntaa omin päin. Lopuksi se juoksi liinan päässä hyvin ja päästin vapaaksi juoksemaan, siitä se ei toisin hirveästi innostunut. 

Kasasin pienen ristikon ja kujan. Vuorossa oli Pihlan ensimmäinen irtohypytys! Tai en tiedä, onko sitä joskus aiemmin joku hypyttänyt, mutta tänään minä näin ensimmäistä kertaa. Puomeja/ kavaletteja Pihlalla on kaksi vuotta sitten keväällä menty. En hypyttänyt montaa kertaa, sillä Pihla oli hieman epävarma, mutta teki kuitenkin kelpo hyppyjä. Pari tosi hyvää hyppyä tuli, mutta myös pari huonompaa. Käveltiin vielä tallin ympäristössä loppukäynnit ja hoidin sen pois. 

Päätä hieman särkee, joten jätetään puheet sikseen ja minä lähden lepäilemään! Tässä teille muutama kuva parin viikon takaa koulun hevosista. Meille tuli muuten pari viikkoa sitten Asikkalaan uusi hevonen tuntikäyttöön, kun Nopsa on vielä pois pelistä. Tuossa ensimmäisessä kuvassa on uusin tulokas, Kissun Hissu, tutummin Kissu. Se on vielä hieman pullukka, mutta varsin näppärä ratsun puuhissa. 





torstai 11. syyskuuta 2014

Koulumietteitä





Viikot aina vain päivä päivältä vähenee työssäoppia kohden. Kokeet alkavat lähestyä, mutta onneksi meillä on kokeet vain englannista ja matikasta. Oon tässä jaksossa tykännyt matikan tunneista todella paljon ja jotenkin olen löytänyt uutta intoa sen opiskeluun. Asiaan voi vaikuttaa se, että meillä on melko helppoa matikkaa tällä hetkellä. Kemia ja TVT ollaan suoritettu verkkokursseina ja niissäkään ei ole ollut ongelmia. Lonnonvara-alan tunneilla ollaan tehty projektityötä, jota voisin sen valmiiksi saatuani hieman esitellä. Ainut ongelma on englanti.. En osaa, en ymmärrä, enkä pidä opettajan opetustyylistä. Huono yhdistelmä tärkeälle aineelle, jota kuitenkin haluaisin osata.

Tallissa olen pyörinyt taas paljon ja keskiviikkona kävin juoksuttamassa Veeran pellolla. Heppaa olen hoitanut ahkerasti ja muitakin tallihommia olen tehnyt. Ollaan laiteltu vesiä ja heiniä, siivottu karsinoita ja kaikkea muuta mahdollista. Tänään Veeralla oli kengitys ja kun heppa ei oikein malttanut olla paikoillaan syöttelin sille pussista heiniä. Nyt on tuliterät popot taas alla! 

Asuntolassa on ollut rauhallista, tuntuu ettei siellä ole ketään, kun heppaihmisiä on siellä niin vähän. Värjäsin eilen Inkan hiukset ja kun siltä jäi väriä niin paljon yli, tungettiin loppu väri minun päähäni. Latvat minulla on edelleen tummanruskeat, mutta muualta punaiset! Minä kun sanoin, etten enää punaisiksi värjää niin miten kävikään, hupsista. Nyt jätän tämän postauksen tähän ja ajattelin lähteä harjoittelemaan matikan kokeeseen!


keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Ponin kuvaaminen ei ole helppoa.

Otettiin Ilonan kanssa yksi päivä Tomi taas kuvattavaksi. Harjattiin se hyvin, vaihdettiin riimut ja suihkuteltiin Show Shinea jokapuolelle ponia. Yritettiin mennä ensin yhdelle pellolle, mutta sieltä kuvat eivät onnistuneet mitenkään päin. Jäätiin läheiselle pikkutielle ja kuvattiin pellolle päin. Näin kuvat alkoivat jotenkin sujumaan, mutta auringon paisteen takia tausta helposti ylivalottui. Kuvia joutui jälkikäsittelemään aika paljon ja minun muokkaustaidoillani näistä ei ihan sellaisia tullut, kuin tavoittelin. 

Tomin kuvaaminen on suuri haaste, sillä poni ei tahdo pysyä hetkeäkään paikoillaan tai vaihtoehtoisesti se näyttää vihaiselta tai tympeältä. Herkuilla sen saa höristämään hetkeksi korviaan, mutta silloin se lähtee liikkumaan kohti herkkuja. Kun se tajuaa, ettei saa herkkuja, menee korvat nopeasti taakse. Tomi alkaa kyllästyttyään hamuilemaan maasta ruohoa, jolloin se yrittää väkisin kiskoa narun irti ja vetää taluttajan mukanaan puskaan. Ei helpolla pääse tämän ponin kanssa. En ymmärrä miten se vielä jaksaa temppuilla, kun ikääkin on jo 30 vuotta!

Tässä kuitenkin nyt muutama julkaisuun päässyt kuva, kertokaa toki suosikkinne :)!











maanantai 8. syyskuuta 2014

Tutustumista

Olin eilen iltapäivän/illan tulevalla työssäoppi-paikassani. Tehtiin sopimukset valmiiksi ja mietittiin hieman ensimmäisiä työvuoroja. Jäin auttelemaan illaksi tallille töissä ja samalla näin hieman ensivaikutelmaa tallin toimintatavoista. Laitoin pari hevosta kuntoon, juoksutin yhtä hevosta hetken aikaa, käytiin kävelemässä maastossa parilla hevosella ja lopuksi käytiin maneesissa ratsastamassa. Siivosin muutaman karsinan, vein ulos pari hevosta ja annoin väkirehut. Ilta meni nopeasti ja kotona olin vasta kymmenen jälkeen illalla. 

Paikka vaikuttaa kyllä tosi hyvältä ja odotan innolla ja jännityksellä ensimmäistä työpäivää, joka alkaa syyskuun 9.päivä kello 13.00! Pääsen tänään vasta kahden jälkeen koululle, joten minulla on tässä aamupäivällä aikaa käydä tallilla. Tokkolasta puheen ollen, alla muutama kuva Munkista ja Tomista!





sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Työssäoppimisesta pari sanaa

Reilu kaksi viikkoa ja meillä alkaa meidän ensimmäinen työssäoppiminen, joka kestää kahdeksan viikkoa. Minulla on asiat melko hyvin kohdillaan ja olen löytänyt hyvän paikan noin puolen tunnin ajomatkan päästä. Se on periaatteessa yksityistalli, jossa järjestetään valmennuksia ja muuta erilaista toimintaa. Käyn tänään siellä kirjoittamassa sopimukset, sekä ilmeisesti ratsastan yhden hevosen. Hieman jännittää tämä työssäoppiminen. Kyllähän olen tallilla todella paljon tehnyt töitä, mutta uusi paikka on aina asia erikseen!

Olen kyllä onnekas, kun löysin heti sopivan paikan ja nopeasti. Hetken aikaa jouduin jännittämään, sillä meidän työssäoppimisista vastaavan opettajan tulee hyväksyä kaikki paikat. Onneksi sieltä myöntyvä vastaus tuli! Kävin muutama viikko sitten katsomassa alustavasti paikkaa ja se vaikutti heti hyvältä. Asun työssäoppimisen ajan pääosin kotona, mutta joskus pystyn olemaan muutamia öitä siellä tallilla tarpeen vaatiessa. Pitäisi käydä vielä kaupassa ostamassa uudet ratsastushanskat ja jonkinmoinen kalenteri, mihin merkitä työpäivät ja -ajat. 

 Saappaat saivat eilen tehopesun, kun ne olivat tosi likaiset!

Hepsut ovat saaneet pikkuhiljaa uusia popoja alle.




Ilona kävi ajamassa Offen metsässä eilen ja totesi hirvikärpäset taas tervetulleiksi..



lauantai 6. syyskuuta 2014

Rennosti

Pihla pääsi tänään pitkästä aikaa minun kanssani töihin, kun en viime viikonloppuna sen kanssa kerennyt mitään touhuamaan. Otettiin ihan kevyesti ja juoksutin sen riimuilla kentällä. Olisin päästänyt tytön vapaaksi juoksentelemaan, mutta siellä oli huomista varten esteet valmiina, niin en viitsinyt päästää sinne sekaan juoksemaan. Toisessa päädyssä oli ihan sopivasti tilaa, että siellä Pihla mahtui juoksemaan ympyrällä. Pihla oli koko ajan mukavan rento. Käveltiin ensin kentällä ja tehtiin muutamat maastakäsin harjoitukset, jonka jälkeen juoksutin ravissa ympyrällä kumpaakin suuntaan. Lopuksi toistettiin samat harjoitukset, mitä oltiin tehty aikaisemmin. Melassit ja venytykset tallissa, jonka jälkeen heppa pääsi takaisin ulos.

Pihla on aina liikutuksen jälkeen jäänyt siihen lähelle piehtaroimaan. Nyt kuitenkin viimeisimpinä kertoina, kun olen sen vienyt takaisin ulos, on se heti singonnut laitumen toiseen päähän. Se tahtoisi lähteä heti juoksemaan pois porteilta, mutta on kuitenkin kiltisti pysynyt narun päässä. Heti kun päästän sen irti, se vinkaisee ja lähtee. Tänään sain siitä jonkinlaisen videon kuvattua, vaikka tarkennukset menevätkin välillä huonoksi. Videon upottaminen ei nyt onnistu, mutta tulen upottamaan sen heti kun mahdollista. Tästä linkistä voitte sen käydä katsomassa.





perjantai 5. syyskuuta 2014

Klinikka-kuvat katosivat kuin tuhka tuuleen..

Moikka! Tulin tuossa muutama tunti takaperin kotiin ja siirsin heti eiliseltä klinikkareissulta kuvat ja videot koneelle. Tuttuun tapaan siirettyäni kuvat ulkoiselle, poistin kamerasta kaiken. Aloin tekemään videokoostetta teille pätkistä ja olin edistynyt hyvää vauhtia, kunnes ulkoiseni sammui ja kaikki videot häipyivät videonmuokkausohjelmasta. Käynnistin kovalevyn uudestaan ja kas kummaa, kaikki materiaali tuolta eiliseltä klinikka-reissulta ovat kadonneet... Sain todella paljon kivaa materiaalia niin videolle kuin kuville tallennettua ja nyt kaikki on kadonnut!? Yritin etsiä netistä tietoa ja pari kokeilun arvoista sovellusta löytyi joita koneeni ei sitten suostunut aukaisemaan.

Tunnetteko te ketään, keneltä voisin kysyä apua? Onko kenelläkään tuttua, kaveria tai perheenjäsentä, joka tietää näistä tälläisistä asioista jotain? Joskus olen jostakin blogista lukenut tiedotojen palauttamisesta, mutta en muista siitäkään yhtään mitää.. Tätä ketutuksen määrää ei voi sanoin kuvailla ja tekisi mieli vain itkeä.. Harmittaa niiiin paljon. Nyt tarvitsisin vain paljon apua, mutta en tiedä mistä sitä löydän. 

Fiilis ei ole tällä hetkellä mikään hulppea muutenkaan. Toivon mukaan, saisin jostakin apua tiedostojen palautukseen, muuten tämä tulee harmittamaan pitkäksi aikaa. Viime viikolta minulta löytyi pari julkaisukelpoista kuvaa koululta, joista osa pääsee edustamaan tätä synkkää postausta.