perjantai 7. marraskuuta 2014

Minä kouluratsastajana?

Ypäjällä ollessa, kun näin toinen toistaan hienompia hevosia minulle tuli tunne, että olisi niin hienoa päästä samalle tasolle. Unelmien täyttymys olisi, kun pääsisi kilpailemaan maailman huippuratsastajia vastaan, ja olisi itse yksi heistä. Istua ison hevosen selässä, joka tekee pelkästään ajatuksen voimalla suoritettavat liikkeet. Eleetöntä ja kaunista katseltavaa, mahtava yhteistyö hevosen kanssa. Silinteri päässä, isolla areenalla, monta silmäparia seuraamassa liikkeitäsi. Lopulta palkintojen jakoon pyydetään saapumaan ensimmäisenä.

Hyvin nopeasti kuitenkin tipahdan pilvilinnasta alas ja tajuan, ei minusta hyvää kouluratsastajaa tule. 

Vaikka tekisin kuinka paljon työtä tämän eteen, ei minusta voi tulla niin taitavaa. Tarkemmin ajateltuna, haluaisinko minä sitä oikeasti? Nautin täysillä opista, jota olen saanut kouluratsastuksessa. Niistä on varmasti hyötyä jatkossa. Minulla kuitenkin on niin paljon opittavaa, etten halua stressata siitä. Harjoittelen omaa tahtiani, ja se riittää minulle.

Tästä mä pidän.

2 kommenttia:

  1. Erika rakas! Opittavaa on aina ja kaikilla. Sinä pystyt vielä esittämään ison yleisön edessä huippusuorituksen silinteri päässä, jos niin haluat. Halu on tärkein! Jos ei ole kultalusikka suussa syntynyt, pitää tehdä enemmän töitä. Ja turhautumiseen asti töitä! Sulla on sisua ja herkkyyttä riittävästi! Molempia tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooi ihana ja piristävä kommentti, tottahan tuo on :-) Kiitos!

      Poista