sunnuntai 9. elokuuta 2015

Ajatuksia tulevasta syksystä

Ensi lukuvuosi vietetään koulun osalta lähes kokonaan Jokimaalla. Aiemminhan Salpauksen hevoskoulu on keskittynyt pääosin Asikkalaan ja ravihevoset ja varsat ovat olleet Jokimaalla. Nyt kuitenkin on tullut muutoksia tulevaan, sillä tästä syksystä eteenpäin, koko hevoskoulu on siirtymässä Jokimaalle. Aluksi olin jyrkästi tätä vastaan, mutta nyt olen siedättänyt asiaa ja minusta tämä on oikeastaan kiva näin. Ensimmäiset 1-2 viikkoa joudumme kulkemaan Jokimaalta Asikkalaan, jotta keretään saada kaikki valmiiksi ja hevoset kuljetettua uuteen kotiin.

Odotan innolla, miten vuosi lähtee tästä starttaamaan ja miten ratsut kotiutuvat uuteen paikkaan. Ollaan saatu hieman kuvia nähtäville uudesta maneesista ja en voi kyllä muuta sanoa, että siitä tulee hieno, ja iso! Sitten, kun homma lähtee sujumaan niin otan teillekin kuvia näytille :) Tulevasta vuodesta tulee varmasti upea ja tunteikas, sillä onhan se meidän viimeinen opiskeluvuosi kyseistä alaa opiskellessa. Jatkosta en tiedä vielä mitään, onneksi on vielä hetki aikaa miettiä tulevaisuutta. 

Meillä muuttuu opetussuunnitelma muutenkin jonkin verran, mutta kerron niistä sitten lisää, kun itsekin tiedän enemmän :) Ainankin meidän opetus muuttuu 5-jaksojärjestelmästä 4-jaksojärjestelmään. Saa nähdä, miten tämä käytännössä toimii, kun meillä on kuitenkin aika paljon työssäoppimista, sekä ratsastusnäyttöihin ja kaikkeen muuhunkin pitäisi alkaa valmistautua kevättä varten. Kouluhan minulla jatkuu jo tiistaina, hui! Kesä on mennyt todella vauhdikkaasti! Hyvää syksyä teille lukijoille :)

Tätä maneesia ei tule ikävä! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti