torstai 31. joulukuuta 2015

2015

Alkuvuodesta olin koululla ensimmäisen kuukauden ja teoria-aineiden oheella ratsastin hevosia niin paljon kun kerkesin. Usein ratsuna löytyi altani Veera tai Poni. Ennenkuin työharjoitteluni alkoi, pidin viikon lomaa ja lähdin muutamaksi päiväksi Lappeenrantaan Jennan luokse. Helmi-maaliskuussa minulla oli kuuden viikon työharjoittelu Billnäsissä, jonka aikana pääsin työskentelemään toinen toistaan hienompien ja kivojen hevosten parissa. Harjoittelun loputtua pidin taas viikon loman, jonka aikana kerkesin käymään mm. kerran Riinan luona poneilemassa!

Billnäsistä :)
Kaksi ylempää kuvaa ovat, kun olin Jennan luona Lappeenrannassa
ja kaksi alempaa kuvaa ovat Riinan poneista Rullesta ja Rytystä :)

Huhti- ja toukokuun olin kokonaan Saksassa Aromailla, Lauran ja Niken luona harjoittelussa. Tein kuusipäivästä viikkoa ja heti ensimmäisen viikon jälkeen kadotin kännykkäni. Jokainen päivä oli erilainen ja pääsin tekemään todella paljon erilaisia hommia! Henkisesti tämä harjoittelu oli minulle todella rankkaa aikaa ja monet itkut tuli itkettyä niin tallissa kuin illalla peiton alla. Kilpailut olivat eri maailman menoa täällä kuin Suomessa ja sain paljon ajateltavaa tulevaisuutta varten. Sain hienon tilaisuuden päästä katsomaan Hampuri Derbyn finaalia, jota en vieläkään usko todeksi. Oon sanaton tästä reissusta, en tiedä miten tätä kuvailisi. Olen kyllä enemmän kuin iloinen, että pääsin toteuttaa pitkä aikaisen unelmani ja pääsin vieläpä todella hyvään paikkaan. Olen niin kiitollinen Nikelle ja Lauralle, he olivat todella ihania!

Saksasta ♥

Kesän alussa palattuani Suomeen aloitin Tokkolassa työt. Pidin koko kesän ratsastustunteja sekä hoidin tallia aina, kun pystyin. Tutustuin uudestaan Pertti-poniin, jonka kanssa aloin treenaamaan esteitä. Aloitettiin melkein nollasta ja kehityttiin parin kuukauden aikana todella paljon hyvien valmennusten ansiosta. Kesäkuussa Tokkolan rakas poni Tomi pääsi ikivihreille laitumille ja heinäkuussa Tiffanin vierailtua Jaalassa käytiin moikkaamassa Helkaa!

Pertti <3
Tokkolasta nämä kesältä, sekä Helka tuolla alhaalla oikealla!


Syksyllä alkoi viimeinen vuosi koulussa ja muutettiin hevosten kanssa Jokimaalle uusiin tiloihin ja saatiin uusi maneesi. Nyt on kyllä luxus-tilat koululla! Syksyn aikana olen ratsastanut paljon koulun hevosilla, olen tehnyt ensimmäisen estenäyttöni K3 arvosanalla ja esitettiin maneesin avajaisissa muiden luokkalaisteni kanssa katrilliesitys. Lokakuun puolessa välissä minulla alkoi viimeinen työharjoittelu ja suunnistin uudestaan Billnäsiin, jossa olenkin ollut koko loppuvuoden! Olen saanut taas valtavan paljon uutta oppia ja tsemppausta tulevaisuutta ajatellen. Mulla on ihan semmonen olo Billnäsissä, kuin olisin ollut siellä aina. Siellä on niin kotoisa olo.

Koulun hevosia syksyn ajalta.

Nyt Joulukuun lopun olen ollut Tokkolassa töissä, ratsastanut hevosia sekä pitänyt tunteja. Sirkku kävi heppailemassa täällä ja siitä kirjoitinkin postauksen aiemmin. Melko hevostäyteinen vuosi on ollut, etten sanoisi, mutta en kyllä valita! Olen erittäin kiitollinen kaikille, keiden hevosilla olen päässyt menemään. Olen oppinut tämän vuoden aikana hevosista ja ratsastuksesta varmaan enemmän kuin koskaan aiemmin ja koko ajan on halua oppia enemmän ja enemmän. Odotan innolla tulevaa ja sitä, mihin päädyn opiskelujeni jälkeen! Lyhykäisyydessään tämä vuosi on ollut ainutlaatuinen. Olen ylittänyt rajani ja näyttänyt itselleni, että minusta on tähän ja vielä enempäänkin. Tästä ei muuta kuin katse eteenpäin ja kohti uusia haasteita! Kiitos kaikille mukana olleille tästä vuodesta ♥

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Viimeisiä päiviä viedään



Kohta on uusi vuosi, ja uudet kujeet. Minulla on vielä muutama työpäivä jäljellä Tokkolassa, kunnes sunnuntai-iltana palaan takaisin Billnäsiin kahdeksi viikoksi. Nyt kun pakkaset ovat viimein saapuneet, on kenttä ollut melko kova. Eilen kentällä ei oikeastaan pystynyt muutakuin kävelemään ja hieman ravaamaan. Tänään pitkillä sivuilla pystyi jo laukkaamaan. Hieman piti miettiä, mitä keksin tuntilaisille. Onnistuin kuitenkin tavoitteessani ja sain ratsastajat lämpenemään teettämilläni tehtävillä! 

Kaverini Sirkku kävi eilen tallilla heppailemassa ja ensimmäiseksi hän meni Vinskillä, jonka jälkeen käytiin maastossa Ripalla ja Epulla. Melko kevyesti piti mennä, mutta parissa kohtaa pystyi ravaamaan ja yhdessä paikassa vähän laukattiin. Kierreltiin melko paljon pikkupolkuja pitkin ja kiipeiltiin pieniä mäkiä. Ulkoilutettiin myös lampaita ja yritettiin saada niistä kuvia, mutta ei niistä kyllä oikein kuvia kunnolla saanut :D

Huomiseksi yritän saada yhden postauksen valmiiksi, joka onkin sitten vuoden viimeinen! Nyt kun olen saanut uutta tatsia tähän bloggaamiseen, niin kohta tuleekin taas pakollinen postaustauko pariksi viikoksi. Minulla ei ole siellä Billnäsissä mitään, millä voisin kirjoittaa blogia. Kun harjoitteluni loppuu, minulla on viikon loma ennen kun koulut jatkuu. Toisaalta odotan lomaa innolla, koska olen ollut töiden takia todella väsynyt viimeiset pari viikkoa. Toisaalta en tiedä, miten osaan viettää lomaa, sillä en muista milloin olisin viimeeksi lomaillut :D




sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Videokooste iltatallista!


Olen tainnut ohimennen mainita Tokkolaan muuttaneista lampaista. Tässä videokoosteessa näette heistä muutamia videoklippejä, ne on kyllä veikeitä otuksia :D Sain houkuteltua pikkusiskoni Vilman mukaan tallille kuvaamaan iltatallin tekoa ja sain klipeistä koottua lyhyen koosteen tänne blogin puolelle. Toivottavasti pidätte!


lauantai 26. joulukuuta 2015

Tasan neljä vuotta sitten


26.12.2011 aloitin liikuttamaan Helkaa, joka onkin suurimmalle osalle teistä tuttu poni. Koettiin paljon yhdessä ja tähän postaukseen olen koonnut muutamia videoita menneistä ajoista pienten kuvatekstien kera. Valitettavasti meidän yhteinen taival päättyi virallisesti syksyllä 2013, mutta edelleen pääsen näkemään ponia aina kun vain on aikaa lähteä sinne. Näitä videoita katsellessa tuli kamala ikävä ponia. Voi kumpa, voisi palata näihin aikoihin edes hetkeksi takaisin. Olen kuitenkin onnellinen ja kiitollinen kaikesta, mitä olen ponin kanssa saanut kokea ♥


26.12.2011 - Toinen ratsastuskerta ponilla, ensimmäinen kerta oman liikutusponin selässä <3


17.3.2012 - Talven hyppytreejenä. Täytyy kyllä itsekin myöntää, että on näistä kehitytty ja paljon!


9.4.2012 - Ensimmäiset kilpailuni Helkalla. Menin luokat 50cm ja 60cm ja fiilis oli ihan huipussa, kun meni todella hyvin molemmat luokat! Ei tämä mikään tyylipuhdas suoritus ole, mutta tästä se kehitys lähti koko ajan nousuun! (videolla on myös parin muun ratsukon radat, mutta Helkan radat ovat ensimmäisenä)


22.4.2012 -  (kohta 1:00 ->) Yksi parhaimmista treeneistä. Helka oli todella hyvän tuntuinen ratsastaa ja tehtiin hienoja hyppyjä!


29.4.2012 - Hieman maneesitreenejä, olikohan tämä mun ensimmäinen maneesikerta Helkan kanssa?


20.5.2012 - Tämäkin on yksi parhaimmista päivistä ikinä. Meillä oli Helkan kanssa todella kivaa! Mentiin aluksi riimuilla pellolla, mutta Helka oli vähän villi enkä pysynyt kyydissä niin vaihdettiin suitset päähän ja mentiin lopuksi kentälle :D Katon tän videon tosi usein uudestaa ja mulle tulee aina hyvä mieli kattoessani tätä. Helka on niin ihana ♥


29.7.2012 - Tämä video on ollut yksi suosituimmista. Vietettiin rentoa päivää Helkan kanssa kahdestaan.


5.8.2012 - Yhet parhaimmista kisaradoista. Näissä kisoissa saatiin meidän ensimmäinen puhdas 70cm rata.


28.10.2012 - Lempparikisat kautta aikojen ♥ Helka oli ihan menossa mukana ja oon tähän rataan ja Helkaan tyytyväinen.


29.11.2012 - Jennan ja Fasun kanssa vähä maastoilemassa! Helka oli tavallista innokkaampi tällöin :D


26.12.2012 - Vietettiin mun ja Helkan vuosipäivää <3 Oi että, ihanan paljon lunta ollut!


Jennan ja minun yhdessä tekemä video mun ja Helkan vuosipäivästä. Materiaalia vuoden ajalta. Tämä on ollut suuressa suosiossa Jennan youtube-kanavalla. Rakastan tätä ponia ♥


27.2.2013 - Maneesitreeniä. Helka hyppäsi tosi kivasti tällöin!


1.4.2013 - Kauden ensimmäiset kilpailut. Ensimmäinen luokka meni niin hyvin, että osallistuin jälkkärinä 70cm, mutta unohdin radan :D Tuo ensimmäisen radan uusinta on ollut ehkä hauskin ikinä Helkan kanssa vaikka yksi puomi putosikin niin ei se haitannut! (Helkan ratojen jälkeen on vielä toisen ratsukon radat)


24.4.2013 - Ensimmäinen kertani Helkan kanssa raviradalla ja hauskaa oli!


2.5.2013 - Tämäkin on ollut yksi kivoimmista treeneistä. Helka teki tosi hyviä hyppyjä ja oli innoissaann!


22.5.2013 - Varmaan ensimmäinen kerta kun sain sileän treeneistä materiaalia, kun harjoiteltiin koulukisoihin :D Lopuksi vielä testattiin uutta "erikoisestettä" ja käytiin pellolla baanamassa hyvän treenin päätteeksi! (lopussa pieni pätkä toisesta ratsukosta)


26.5.2013 - Ja tässä sitä ollaan, koulukisoissa raviluokassa :D Ei kyllä mennyt yhtään niinkuin odotin, mutta hyvien teiden ja siirtymisten ansiosta saatiin yli 77% ja päästiin sijalle 2.


29.5.2013 - Ja taas yksi kesän kivoimpia treenejä! Rakastan näitä klippejä, Helka on niin innoissaan ja koska vaaleanpunaiset varusteet <3


19.6.2013 - Todisteita siitä, että ollaan joskus menty kaulanarullakin. Hyvin ei kyllä päättynyt, mutta oli ihan hauskaa niin kauan kun pysyttiin aitojen sisäpuolella XD


7.7.2013 - Viimeiset kisani Helkan kanssa. Voi poni pieni <3


Muistovideo meidän yhteisistä ajoista. ♥


26.12.2013 - Tapaninpäivänä pääsin hyppelemään maneesille Helkan kanssa, tapaninpäivän kunniaksi <3

torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!

Toivotan erittäin iloista ja hauskaa 
Joulua kaikille blogini lukijoille!

Vaikka ulkona onkin melko harmaa keli, niin myös Munkki on muistanut Joulun olemassa olon. Pikkuinen oli muutama päivä sitten pukeutunut Jouluvaatteisiin ja etsi pellolta joululahjoja. Ei sieltä kyllä kamalasti mitään löytynyt, hippunen kauraa ja ilmeisesti makoisaa heinää, sillä sitä Munkki olisi mielellään tahtonut kovasti syödä. Tänään ponia kuitenkin odottaa paremmat pöperöt tallissa, jotka se saa illalla sisään tullessa :)

<3

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Mistä blogin nimi tulee?

Monesti, kun kerron uusille ihmisille blogini nimen tai osoitteen, saan usein kuulla pientä salamyhkäistä naurua. Suurin osa ajattelee blogin nimen niin, että tarkoitan sillä sitä, että tuon kaikista kisoista sinivalkoisen ruusukkeen mukanani, "minä olen paras" -ajatuksella. Näin asia ei kuitenkaan ole. En todellakaan kuvittele niin, että toisin jokaisesta kilpailusta palkinnot mukanani. Blogin nimi tarkoittaa aivan jotain muuta ja nyt ajattelin yrittää selventää teille, mitä se oikeasti merkitsee.

Minulla meni pitkään, että keksin blogilleni nimen. Sellaisen, jota muilla ei ole ja joka merkitsee minulle jotain. Blogini nimi on joskus ollut "Erika ja hepat", mutta se ei ole kovinkaan erikoinen, se ei jää kenenkään mieleen. Halusin jotain erilaista. Muistan, kun olin siinä tilanteessa, jolloin aloin miettimään uutta nimeä blogille. Olen aivan varma, että jostain kappaleesta olin kuullut kyseiset sanat. Yritin googlailla tuloksia, mutten löytänyt muuta kuin yhden sivuston, jossa on mainittu Maalissa taas voittajana -niminen ravilaulu, jota en valitettavasti löytänyt. Kuitenkin, hetken aikaa pohdiskelin, olisiko siinä nimi blogilleni, kunnes koitti päivä ja blogi sai kokea muodonmuutoksen.

Ex-ravuri Pihla, jonka kanssa jokaisen ratsastuksen tavoitteena on,
että hevonen pysyy hallinnassa.

Jokainen asettaa itselleen tavotteita ja unelmia, niin suuria kuin pieniäkin. Kun asetan itselleni tavoitteen ja saavutan sen, ajattelen sen olevan voitto minulle. Se, että ylittää kaikki haasteet päästäkseen tavoitteeseen, on kuin pääsisi maaliin. Pitää uskaltaa tehdä asioita, jotta voi saavuttaa sen, mitä haluaa. Ja kun pääsee haluamaansa, tulee fiilis kuin voittajalle. Otetaan pieni esimerkki: Olen estekilpailuissa, allani on vielä kokematon kisaaja, jolla ei ole oltu vieraissa paikoissa. Otan tavoitteekseni saada hevosen rennoksi, sekä luottamaan ratsastajaan, niin ettei se pelkää uutta tilannetta. Kun onnistun tavoitteessani, ei minua haittaa vaikken olisikaan kunniakierroksella kärjessä laukkaamassa. Minulla on silti voittajafiilis, kun tavoitteeni onnistui.

Toinen esimerkki: Olen työharjoittelussa, kehityn ja opin valtavasti uutta koko ajan. Viihdyn tallilla ja teen pitkiä päiviä välillä ihan vapaaehtoisesti. Minulle sanotaan, että olen tehnyt työni hyvin ja minut voitaisiin palkata vaikka saman tien tallille töihin. Siitä minulle tulee voittajafiilis. Olen iloinen, jos työtäni on arvostettu, etten ole ollut ihan turha. Siitä minulle tulee fiilis, että minulla on mahdollisuus päästä siihen tavoitteeseen, minkä olen itselleni asettanut. Ja kun siihen tavoitteeseen pääsen.. Olen maalissa taas, voittajana.

 Helkan kanssa oli paljon tavotteita ja suurin osa niistä saavutettiin! <3

maanantai 21. joulukuuta 2015

Salpaus - ole hyvä.

Salpauksen uusi brändi, joka julkaistiin marraskuussa: "Miksi enää odottaisit, kun elämä on tässä?"

Jaan tämän videon myös tänne blogin puolelle, kannattaa katsoa ja kuunnella tarkkaan. Tämä on Salpaukselta tosi hyvin tehty! Itse olen ainankin tyytyväinen opiskelupaikkaani ja siitä, että saan olla "osa Salpausta".

* Tarkkasilmäiset voivat bongata videolta tuttuja ;)

lauantai 19. joulukuuta 2015

Blogi herätetty henkiin!

1. Dino karsinassa odottelemassa ruokia :D
2. Zaba estetunnilla, oli aika haastava mutta ihan hauska!
3. Jonkun estetunnin jälkeen yritetty saada kaverikuvaa haha
4. Cathella

1. Mini!
2. Essu koulutunnilla
3. Leo ja Nalle ♥
4. Ihana Calle <3

Moikka taas pitkästä aikaa. Pidin pientä hiljaiseloa jonkin aikaa ja täytyy myöntää, että teki kyllä pieni paussi todella hyvää! Tässä viimeisen 9 viikon aikana olen ollut Billnäsissä työharjoittelussa toista kertaa ja on kyllä ollut todella kivaa. Musta tuntuu, kuin olisin ollut tallilla aina. Olen päässyt tekemään tosi paljon erilaisia juttuja tallilla ja kehitystä on tapahtunut ainankin omasta mielestä! Nyt olen kotona Jaalassa viettämässä joululomaa ja uudenvuoden jälkeen suuntaan itseni vielä kahdeksi viikoksi Billnäsiin! 

Eilen illalla päivittelin blogin ulkoasua ja  itse ainankin tykkään tästä uudesta! Mitä mieltä te olette? Voisin nyt joulun kunniaksi tehdä parille lukijalleni bannerin, jos joku haluaa :) Ilmoitelkaa tuossa kommenttikentässä, mikäli halua on ja sähköpostiosoite niin otan sitten yhteyttä sitä kautta! 

1. Syksyn ensimmäinen estetunti Billnäsissä, ratsuna 5-v ruuna Dino
2. Amorinin kanssa kävelyllä
3. Jättiläinen, Alf!
4. Joltain maastoreissulta :D

1. Hansun ja Baltsun assistenttina eräissä kuvauksissa ;)
2. Koulun hevonen, Unik. Oli ihan törkeen hieno tänä päivänä!
3. Kakkostallin käytävää Billnäsissä
4. Misu oli tänään lähdössä ratsastamaan Vinskillä :D #tokkolantalli

Nyt joululoman ajan olen töissä Tokkolassa ja siinä oheella pidän ratsastustunteja. Oon oppinu tässä syksyn aikana tosi paljon uutta tuntien pidosta ja odotan innolla, kun pääsen pitämään tutuille ratsastajille tutuilla hevosilla tunteja! Ruotsiakin olen joutunut hieman opettelemaan, kun Billnäsissä mun tunneilla on ollut myös sellaisia, ketkä eivät suomea ymmärrä ;) 

Koulu jatkuu tammikuun puolessa välissä ja odotan innolla tulevaa kevättä, kun aletaan harjoittelemaan koulu- ja estenäyttöihin. Kävin tuossa marraskuun puolella yhtenä päivänä koululla ratsastamassa hevosia ja oli kyllä hienoja! En ole varmaan kertaakaan saanut yhtä hyvää tuntumaa koulun hevosiin, niinkuin nyt sain.


1. Nikke jollakin estetunnilla, kun harjoiteltiin käännöksiä
2. Koulun ratsu Unik
3. Aadan kanssa koulutunnilla
4. Billnäsin ratsastajien pikkujouluohjelmaa, opettajat vastaan oppilaat :D♥
5. Ihana ihana Calle! <3

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Muista seurata muualla somessa, näihin kahteen päivittelen useasti heppakuulumisia!
instagram: @maalissataasvoittajana
snapchat: @erikaelliina

torstai 29. lokakuuta 2015

Minne tuuli kuljettaa?

Yhä useammin ja useammin tulee mietittyä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun valmistun. Olen aina ajatellut, että siihen on vielä pitkä aika, mutta todellisuudessa kyseinen päivä koittaa nopeammin, kuin aavistankaan. Tämä on luonut itselleni stressiä ja murheita, sillä olen aivan umpikujassa. Olen pohtinut paljon erilaisia vaihtoehtoja, mutta mikään ei tunnu oikealta. Lähtisinkö opiskelemaan lisää, menisinkö töihin vai pakkaisinko kenties ponin mukaan ja lähtisin takaisin ulkomaille. 

Minua kiinnostaa hevosalalla niin hirveästi kaikki, etten tiedä mistä alottaisin. En ole varma, mikä on se minun juttuni. Mitä minä haluan tehdä ja minne haluan mennä. Haluan kehittyä mahdollisimman pitkälle kaikessa. En halua olla vain harrasteohjaaja, miksikä valmistun täältä Salpaukselta. Haluan kilpailla, isoja kisoja. Haluan valmentajaksi, haluan opettaa muita paremmiksi. Mutta en tiedä miten alkaisin toteuttamaan unelmiani, vai jätänkö ne vain unelmiksi ja teen jotain muuta. 

Musta tuntuu, ettei mulla ole mahdollisuutta tähän. Karu fakta on, että kaikkeen tarvitsee niin älyttömän paljon rahaa. Tuntuu turhauttavalta.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Viimeinen viikko koululla

Viimeistä viikkoa viedään, ennen kuin työharjoittelu jatkuu. Osa teistä, ketkä seuraavat instagram-tiliäni @maalissataasvoittajana tietävät, että lähden taas Billnäsiin harjoitteluun! Tällä kertaa kyseessä on hieman pidempi ajanjakso ja voi että olen innoissani, kun pääsen takaisin sinne. Mulla on ollut niin ikävä sinne ♥ Tällä viikolla meillä on koululla melko paljon kaikennäköistä. Eilen harjoiteltiin estenäyttöihin viimeistä kertaa ja huomenna on tosi kyseessä, kun puen pitkästä aikaa kisavermeet päälle! 

Torstaina koululla on avoimien ovien päivä ja iltapäivällä meillä on kenraaliharjoitukset lauantaina järjestettävään maneesin avajaisiin. Tervetuloa kaikki Jokimaalle kello 12 alkaen ;) Perjantaina meillä on ensimmäiset koulukuvat ikinä ja iltapäivällä riittää hevosissa ja varusteissa puunattavaa, kun lauantaina on avajaiset. Sitten alkaakin jo syysloma, jolloin aloitan heti työharjoitteluni! Tekemistä riittää, tylsää ei ainankaan ole.

Nopsan kanssa itsenäistä treeniä

Videomatskuakin löytyy estetunneilta minun instagram-tililtäni, jos teitä kiinnostaa :)

Raili <3

Sauli 3v, mun mussukka!

Tuksu 2v

Veeran kanss itseäistä treeniä

maanantai 12. lokakuuta 2015

Mikki sänkkärillä


Eilen lähdettiin syksyn ensimmäisille sänkkäreille! Mikki oli alusta asti tosi rauhallinen eikä se ihmetellyt missään mitään. Otettiin alkuun melko rauhallisesti ja yritin vähän taivutella Mikkiä. Heppa oli tooosi jäykkä kumpaakin suuntaan ja varsinkin oikea kierros tuotti meille ongelmia, kun se yritti koko ajan punkea sisäpohjetta vasten. Vasempaan kierrokseen meno oli huomattavasti tasisempaa ja suorempaa. 

Kun oltiin jokin aika ravailtu, kokeiltiin laukata. Edellisenä päivänä Mikki ei nostanut laisinkaan laukkaa, mutta tänään se tuli melko hyvin sieltä! Kovaahan me mentiin, mutta pääasia oli, että Mikki nosti laukan. :) Otettiin vielä vähän reippaampaa ravia, jonka jälkeen otettiin ihan rauhassa piitkät loppukäynnit. Mikki vaikutti oikein tyytyväiseltä treenin jälkeen!










sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Maastossa


Moikka! Tulin viikonlopuksi Jaalaan hoitamaan isäni naisystävän hevoset ja samalla liikuttelemaan yhtä hänen hevosistaan. Mikki on lv, joka oli viime kesänä ratsukoulutuksessa. Pikkusiskoni lähti eilen kameran kanssa mukaan ottamaan vähän kuvia ja videoita. Käytiin Tokkolan kentällä pyörähtämässä nopeasti ja yhteensä matkassa meni melkein 1,5h. Mentiin matkat melko rauhassa, pääosin käyntiä ja parit ravipätkät. Mikki oli tosi asiallisesti koko matkan lukuunottamatta pelottavaa sinistä traktoria. Mitään erikoista ei tehty kentällä ja emme jääneet sinne kauaksi aikaa pyörimään. Ihan hauska kaveri tämä Mikki ja tänään kokeillaan pellolla uudestaan miten sujuu :)




sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Treeniä Pertin kanssa!

Kirottu vasen kierros. Viikonloppu on mennyt aivan liian nopeasti ja kohta on jo lähtö takaisin Lahteen omaan kotiin. Lauantaina hieman extempore lähdinkin ratsastamaan Pertin sileän treenien merkeissä. Olin ihan hukassa Pertin selässä, enkä oikein saanut kunnolla mitään toimimaan. Treenattiin mun omien käsien asentoa lähes koko tunti, mikä oli ihan extra-vaikeaa minulle, minkä vuoksi en oikein saanut mitään tuntumaa mihinkään. Kyllä sieltä sitten lopuksi muutama kelvollinen askel tuli, mihin oli hyvä lopettaa.

Tänään jatkettiin Pertin kanssa esteiden parissa. Rakennettiin maneesiin pieni rata ja eikun poni kuntoon ja ratsaille. Minulle oli jäänyt vähän eilisen fiilis päälle, enkä saanut kunnon tuntumaa poniin, kun tehtiin erilainen alkuverryttely kuin yleensä. Tultiin radan kaikkia osia yksitellen pienellä korkeudella, jonka jälkeen nostettiin esteet ja tulimme pari kertaa ratana. Heti esteiden noustessa meno alkoi parantumaan ja mulle sekä ponille jäi hyvä fiilis treeneistä. Muutamia virheitä tein lähestymisissä, mutta virheet tiedostamalla seuraavat hypyt sujuivat paremmin. Pertti on kyllä niin mainio poni mulle. Mulla on niin paljon opittavaa Pertistä ja tiedän, kuinka paljon poni pystyisi minulle antamaan heti kun oppisin sitä ratsastamaan kunnolla!

Viikonlopun aikana kiinnitin taas vaihteeksi huomiota vasempaan kierrokseen ratsastaessa. Ihan sama kenellä hevosella menen, niin aina se vasen kierros on se huonompi suunta.Olen yrittänyt miettiä ja keskittyä tähän ongelmaan jo monta kuukautta, mutta en vain tajua mistä tämä johtuu. Pitäisi käydä varmaan jossakin pilates-tunnilla, mistä ehkä löytyisi syy tähän vinouteeni. Tämä vinouteni näkyy varsinkin esteillä, kun aina vasempaan kierrokseen hypätessä kaikki hevoset laskeutuvat oikeassa laukassa alas, vaikka kuvittelen meneväni vasemmalle..En tiedä, miten lähtisin istuntaani korjaamaan, sillä yksinkertaisesti en itse huomaa sitä, mistä kohtaa olen vinossa.

 

perjantai 25. syyskuuta 2015

Talliviikko ja katrillikarjoituksia

Talliviikko loppui keskiviikkona ja tänään käytiin arvioinnit siitä, miten sujui. Saatiin hyvää palautetta ja omastakin mielestä talliviikko sujui todella hyvin! Opittiin tallin uudet käytännön tavat nopeasti ja pystyttiin tekemään itsenäisesti hommia. Innostuttiin myös talliviikon aikana juoksuttamaan tallin junnuratsuja, Saulia ja Tuksua muiden liikutettavien hevosten oheella. Viikonloppuna ratsastettiin Rosan kanssa kumpanakin päivänä (la ja su) molemmat kaksi hevosta. Itse ratsastin lauantaina Veeran ja Ponin sekä sunnuntaina Torstin ja Nopsan. Kaikki hepat oli tosi kivoja viikonloppuna.


Talliviikosta ei sen enempää kerrottavaa ole. Tämä ensimmäisen jakson loppu tulee olemaan melko kiireistä, kun harjoittelen Ponin kanssa sekä estenäyttöihin, että maneesin avajaisissa esitettävää katrillia. Ollaan harjoiteltu katrillia nyt ratsain kaksi kertaa ja treenit ovat menneet todella hyvin! Odotan innolla, kun päästään esittämään se yleisölle. Mulla olisi pieni videoklippi harjoituksista, mutta ajattelin pitää jännitystä yllä ja jättää sen toistaiseksi vielä julkaisematta ;) Toivottavasti saadaan joku kuvaamaan esitys videolle, sitten kun on näytön paikka!

vas. maneesi ja sen vieressä ravitallin tarhat


Tulin nyt viikonlopuksi pitkästä aikaa Jaalaan ja lupauduin tekemään työt Tokkolassa sunnuntaihin asti. Pidän myös huomenna, lauantaina, ratsastustunnit siellä :) Sunnuntaiksi sovittiin Pertin omistajan kanssa estetreenit. Pertti muutti tämän kuun alussa uudelle tallille, jossa on maneesi niin on treenaaminen nyt paljon mukavampaa siellä! Vitsit miten kiva päästä pitkästä aikaa ponipalleron kyytiin!

Saatiin talliviikolla käydä kävelemässä loppukäynnit maneesin ympäri :D