perjantai 25. syyskuuta 2015

Talliviikko ja katrillikarjoituksia

Talliviikko loppui keskiviikkona ja tänään käytiin arvioinnit siitä, miten sujui. Saatiin hyvää palautetta ja omastakin mielestä talliviikko sujui todella hyvin! Opittiin tallin uudet käytännön tavat nopeasti ja pystyttiin tekemään itsenäisesti hommia. Innostuttiin myös talliviikon aikana juoksuttamaan tallin junnuratsuja, Saulia ja Tuksua muiden liikutettavien hevosten oheella. Viikonloppuna ratsastettiin Rosan kanssa kumpanakin päivänä (la ja su) molemmat kaksi hevosta. Itse ratsastin lauantaina Veeran ja Ponin sekä sunnuntaina Torstin ja Nopsan. Kaikki hepat oli tosi kivoja viikonloppuna.


Talliviikosta ei sen enempää kerrottavaa ole. Tämä ensimmäisen jakson loppu tulee olemaan melko kiireistä, kun harjoittelen Ponin kanssa sekä estenäyttöihin, että maneesin avajaisissa esitettävää katrillia. Ollaan harjoiteltu katrillia nyt ratsain kaksi kertaa ja treenit ovat menneet todella hyvin! Odotan innolla, kun päästään esittämään se yleisölle. Mulla olisi pieni videoklippi harjoituksista, mutta ajattelin pitää jännitystä yllä ja jättää sen toistaiseksi vielä julkaisematta ;) Toivottavasti saadaan joku kuvaamaan esitys videolle, sitten kun on näytön paikka!

vas. maneesi ja sen vieressä ravitallin tarhat


Tulin nyt viikonlopuksi pitkästä aikaa Jaalaan ja lupauduin tekemään työt Tokkolassa sunnuntaihin asti. Pidän myös huomenna, lauantaina, ratsastustunnit siellä :) Sunnuntaiksi sovittiin Pertin omistajan kanssa estetreenit. Pertti muutti tämän kuun alussa uudelle tallille, jossa on maneesi niin on treenaaminen nyt paljon mukavampaa siellä! Vitsit miten kiva päästä pitkästä aikaa ponipalleron kyytiin!

Saatiin talliviikolla käydä kävelemässä loppukäynnit maneesin ympäri :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti