lauantai 10. maaliskuuta 2018

Mitä mulle kuuluu?



Sain inspiraation kirjoittaa pitkästä aikaa blogiin, kun eräs tuttuni aukaisi omansa blogin pitkän tauon jälkeen. Itselläni blogin kirjoittaminen on pikkuhiljaa hyytynyt ja postauksia on tullut erittäin harvoin. Tämä on kuitenkin ollut minun pisin postaustauko, sillä viimeisin postaus on tullut marraskuussa, neljä kuukautta sitten. En sano, että aktivoituisin tästä vaan päinvastoin. En ole kaivannut blogin pariin enkä ole potenut huonoa omatuntoa siitä ettei ole uusia kuvia julkaistavaksi.

Blogini aika on ollut ja mennyt. Olen kuitenkin kirjoittanut blogia vuodesta 2011 saakka ja 2012-2014 oli blogini kulta-aikaa. Ajattelin kuitenkin tulla kertomaan teille minun kuulumisia ja samalla sanoa, ettei tarvitse jäädä odottelemaan uusia postauksia. Instagramin puolella olen edelleen aktiivinen ja sieltä minut löytää jatkossakin, mikäli teitä kiinnostaa minun touhuilut! Olen kiitollinen kaikille seuraajilleni, olen blogin kautta oppinut erittäin paljon sosiaalisesta mediasta, kirjoittamisesta sekä kuvien julkaisemisesta.

En poista blogia, sillä minulla on erittäin paljon materiaalia täällä tallessa ja vanhoihin postauksiin on aina mukava palata ja muistella menneitä aikoja. Enkä sano, etten enää koskaan tulisi aukaisemaan tätä tekstikenttää sillä eihän sitä tiedä, jos saisin uudestaan palon tulla kirjoittamaan! Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että blogi saa siirtyä sivuun.

Instagram - maalissataasvoittajana
snapchat - erikaelliina


Eli, mitä mulle kuuluu tällä hetkellä? Erittäin hyvää! Työskentelen edelleen samaisessa työpaikassa, missä olen ollut kohta kaksi vuotta ja siellä olen päässyt ratsastamaan paljon. Karria olen treenannut sileällä ja vähän esteitäkin silloin tällöin ja sen kanssa ollaan otettu valtavan isoja harppauksia eteenpäin! Ponin kanssa meillä on synkannyt kyllä hyvin ja on ollu kiva huomata kehitystä. Olen itseasiassa menossa sen kanssa estevalmennukseen huomenna, joten toivotaan että sekin menee hyvin. Isosiskoni Laura (laurran.otokset.fi) on käynyt pari kertaa kuvaamassa ja tässä alla näettekin pari kehityskuvaa.

tässä ja kaksi alla olevaa kuvaa
 vas. kuva = 14.12.2017 // oik. kuva = 1.3.2018
eli kuvissa noin 2,5 kk muutos <3



Karrin lisäksi ratsastan muita tallin hevosia tarpeen mukaan. Minusta on tärkeää, että pääsen ratsastamaan paljon erilaisia hevosia, sillä kaikki hevoset toimivat eri tavalla ja näin ollen joudun hiomaan omaa ratsastusta kaikille sopivaksi.

Yksi projekti minulla on lisäksi. Käyn isäni 3-vuotiasta suokkitammaa "kouluttamassa" eli opetellaan vähän noita ratsastuksen juttuja. Sillä on ajettu, joten siitä on ollut helppo jatkaa satulan totutukseen. "Essi" on varsin fiksun oloinen nuori hevonen ja uskon, että siitä tulee ihan kiva menopeli. Tämän kanssa edetään rauhassa, sillä sen kanssa ei ole tavotteita mihinkään nuorten hevosten luokkiin tai muihin sellaisiin juttuihin :)




Näihin sanoihin päätän tämän kirjoituksen ja toivotan kaikille tämän teksin lukeneille 
erittäin hyvää kevättä ja kesän odotusta! ISO KIITOS