Sunnuntaina olin kaverillani Annilla ja lähdettiin kevyelle maastoreissulle. Itse ratsastin Nakella ja Anni ja sen äiti ajoivat poneja. Käytiin lyhyt rauhallinen lenkki sisältäen vähän mäkitreeniä. Oli mukavaa, eikä edes ollut kylmä! Samaisena iltana palasin takaisin koululle.
Eilen meillä oli fysiikkaa ja ajoa. Fysiikan tunnilla harjoiteltiin kokeeseen tulevia asioita ja ajotunnilla käytiin radalla ja navettasuoralla vähän hölkkäilemässä. Ajoin lämppäritammalla Sannilla ja se oli oikein mukava ja kevyt ajaa, mitä nyt ravissa innostui vähän pomppimaan pikku pomppuja.
Kaikki kuvat on otettu eiliseltä, eli maanantailta.
Tänään meillä oli aamutunneilla kengitystä, meillä oli kengityksen näyttö. Laitoin lämppäriruuna Masille toiseen takajalkaan uuden kengän, meni ihan hyvin, mutta naulat olisivat saaneet tulla hieman ylemmäksi. Tyytyväinen kuitenkin olen suoritukseeni ja ensiviikolla on mahdollisuus vielä parantaa :)
Kuvien laatu on aika heikko, sillä en ole muokannut kuvia mitenkään, en pienentänyt ja kaikki kuvat lisätty bloggerin kautta. Ompahan kuitenkin jotakin päivtystä tänne näin!
|
Elinaaaa! |
|
Uudet naamat ;) |
|
Ajotunnilla part 1 |
|
Ajotunnilla part 2 |
|
Tein mun asuntolan huoneen seinälle tälläsen sydämen kuvista, mitä olen ifolorilta tilannut. Teen vielä toisenkin erilaisen kuvion toiselle seinälle, siitäkin tulee kuva kun se on valmis :) |
|
|
Hyyyyi, kahvia! Mutta kun Ela tarjosi, nii pakkohan sitä oli maistaa xD |
|
Salilleeee! |
Onpa kiva tuo sydän juttu noista kuvista ! Täytyy varmaan itse kans vähän "lainata" ideaa :p
VastaaPoistaMäkin tykkään :)
PoistaHei et oo tosissas toi meijän kuva XDDD ai kauhee..
VastaaPoistaXDXDDDDD just hyvä!
PoistaSori ku kysyn, mut miten oot saanu tuon puoliympyrän bannerissas (oon ymmärtäny, et teet bannerit gimpillä)?
VastaaPoistaSillä sellaisella ympyrä/soikio-työkalulla tein, kun valitsin sen kohdan mistä haluan ja sitten käänteinen valinta niin pyyhin nuo kulmat tavallaan pois :D en osaa hirveän hyvin selittää, mutta jossakin välissä on tulossa uutta bannerin tekoohjeita gimpillä niin voin sitten siinä näyttää :)
PoistaMistä otit blogis taustakuvan? :)
VastaaPoistaolen tehnyt sen itse :)
Poista