lauantai 18. tammikuuta 2014

Pakkaspäivän ratsastelut kirjavalla ponilla

IMG_0874

IMG_0869

Tänään menin päivällä tokkolaan ja kun Ilona oli juuri lähdössä ratsastamaan Vinskillä pellolle, niin lähdin sitä sitten kuvailemaan sinne. Tänää oli tosi kylmä päivä (-18*C) ja sen kyllä huomasi, varpaat ja naama jäätyi.. Muuten olin kyllä aika hyvin toppautunut, että ei muuten hirveästi palellut. Joka tapauksessa Ilonan pyynnöstä vielä ratsastin Ofelialla. Alunperin minun ei sillä ollut tarkoitus ratsastaa, joten ratsastusvarustuskaan ei ollut mikään paras.

IMG_0887

Aloiteltiin perushommilla käynnissä, pysähdyksiä, peruutuksia ja ympyröitä tehden. Offe oli alusta asti tosi kivantuntuinen ratsastaa, kulki reippaasti eteenpäin ja pelleilytkin jäivät vähemmälle. Peruutukset olivat taas positiivinen yllätys, kun ne sujuivat paljon paremmin kuin viime kerralla. Ei tehty mitään uusia juttuja, vanhan kertaamista vain. Ravissa tehtiin pari pidempää pätkää ja ympyröitä, nekin sujuivat paremmin kuin viimeeksi. Nyt Offen ravi tuntui paremmaltakin, kun se ei vaan tepsuttanut paikoillaan. Ravissa tehtiin yksi suunnanvaihdos ja se sujui kuin vanhalta tekijältä, vaikka ensimmäistä kertaa vaihdettiin ravissa suuntaa. Kokonaisuudessaa poni meni tosi hyvin ja kolmen viikon päästä sitten taas uudestaan!

IMG_0958

IMG_0948

IMG_0940

IMG_0927

Tosiaan lähden huomenna kouluun ja olenkin siellä seuraavat kaksi viikonloppua, eli kolme viikkoa. Ensiviikonloppuna (24.-25.1.2014) on kissanpäivät koululla, eli toisin sanoen avoimien ovien päivä. Tutorit kierrättävät ihmisiä ympäri koulua ja siellä on erilaisia pisteitä, mistä näkee mitä meidän koulun opiskelualoihin kuuluu. Sitä seuraavana viikonloppuna olen talliviikolla Asikkalassa, jolloinka en myöskään pääse kotiin. Eli seuraavina päivinä tulee olemaan hieman hiljaista, mutta yritän tulla jossakin väleissä kirjoittelemaan kuulumisia tai erikoispostauksia :)



"Asikkalan toimipisteessä vietetään Kissanpäiviä, joka samalla on avoimet ovet luonnonvara-alan koulutukseen. Päivien aikana monenlaista tapahtumaa ja esittelyssä ammatillinen koulutus. 


Kissanpäivien aikana on mahdollisuus tutustua seuraaviin koulutuksiin: eläintenhoitaja, hevostenhoitaja, kalanjalostaja, kalastuksenohjaaja, luonto-ohjaaja, maaseutuyrittäjä ja ympäristönhoitaja.



Kissanpäivillä työpajoja (nahka- ja kierrätystyöpajat), työnäytöksiä (koirien trimmaus), tuote-esittelyjä ja -myyntiä(lähiruokaa, kalatuotteita, kirpputori). Näet mm. lehmiä, hevosia, liskoja, lintuja, jyrsijöitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti