tiistai 17. toukokuuta 2016

Koulunäyttö

Huh. Jännitin tätä päivää enemmän kuin mitää pitkään aikaan. Näin edellisenä yönä painajaisia aiheeseen liittyen, bussissa meinasin oksentaa ja ratsastaessa muistutin enemmän puupölkkyä kuin ratsastajaa. Olen niin onnellinen, kun tämä on nyt ohi ja voin sanoa olevani ylpeä itsestäni.
Minulla oli siis koulunäytön uusinta tänään ja yhden kerran kokeilun jälkeen päätin ottaa Nopsan näyttöön ja onneksi otin. Verryttelyssä heppa oli tosi hyvä, mutta aitojen sisäpuolella se kyttäsi tuomaripäätyä todella paljon. Jäin ympyrälle työstämään sitä ja pikkuhiljaa pääty sujui aina vain rennommin ja rennommin. Muutaman laukkalävistäjät verryttelyssä jotka levisivät ihan huolella ja parin ravi-pysähdys siirtymisen jälkeen olimme valmiit radalle.
Mun lempparikuva tältä päivältä!
Nopsa jäi radalla tosi hitaaksi pohkeelle, mikä johtui siitä kun itse jännitin niiiiin paljon. Jäin koko ajan puristamaan pohkeella ja istuntani ei juostanut liikettä yhtään. Keskityin radalla pelkästään siihen, että hengitän. Tuomaripäätyä Nopsa varsinkin alussa kyttäsi, mutta loppua kohden sen kanssa ei enää ollut ongelmia. Lävistäjät meni todella huonosti sekä ravissa, että laukassa kun en saanut Nopsaa kunnolla pohkeen eteen. Muuten rata oli melko yhtenäinen ja sujuva, eikä suurempia rikkoja ollut. 
Radan jälkeen minun teki mieli purskahtaa itkuun, mutta tällä kertaa ne olisivat olleet ilon kyyneleitä. Olin niin ylpeä itsestäni. Jatkoin ratsastamista loppuun asti ja keskityin jokaiseen kohtaan yksilökohtaisesti. Nopsa tsemppasi mun kanssa niin hyvin loppuun asti ja olen varsinkin laukkaympyröihin erittäin tyytyväinen. Nopsan kanssa laukka on ollut haastavinta, mutta tänään se tuntui todella hyvältä. En voisi tällä hetkellä olla onnellisempi

2 kommenttia:

  1. ai nopsa onkin kouluheppa! nättiä menoa. ite viimeks ku nopsan kanssa touhuilin sillä oli joku kaviopiase tms ja en päässy testaamaan heppaa, vaikka kuinka teki mieli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä melko näppärä koulussa nykyään, on kehittynyt toai paljon tässä vuoden aikana :)!

      Poista