lauantai 18. kesäkuuta 2016

Kesäkurssit 1/7

Uskotteko, jos kerron etten ole ikinä ollut yhdelläkään hevosleirillä tai -kurssilla. Suurin osa kavereistani on ollut vähintään yhdellä heppaleirillä, mutta itse en ole koskaan sitä päässyt kokemaan. Tänä kesänä tilanne on toinen, kun pidän kesän kaikki kesäkurssit tallilla, jossa olen töissä. Kurssit ovat päiväkursseja niin, että ne kestävät maanantaista perjantaihin (tai torstaihin). Päivän aikana pidän yhteensä neljä ratsastustuntia, sekä yhden teoriatunnin. 

Kun ensimmäisen kurssipäivän aamu koitti, jännitin enemmän kuin pitkään aikaan. Edes koulussa olleet ratsastusnytöt eivät tuntuneet miltään tämän jännityksen rinnalla, vaikka kaikki minut tuntevat tietävät että jännitin varsinkin koulunäyttöä todella paljon. Päivä kului ja minun oli pakko lähteä töihin. Koko bussimatkan vastassani tuntui jännitys ja pelkäsin selviänkö kurssien pidosta laisinkaan. 

Kaikki aivan turhaan. Viikko oli todella rento, oppilaat olivat hauskoja ja vietettiin kiva viikko puuhastellen kaikenlaista hevosten kanssa. Opin viikon aikana itsekin paljon, ja toivon mukaan minä sain opetettua kurssilaisille jotakin uutta. Teoriatunneilla käytiin läpi hevosen rakenteesta aina kilpailemiseen saakka. Viikon kruunasi 'leirikisat', jossa oppilaat skabailivat toisiaan vastaan. 

Ensimmäinen viikko ohi ja kuusi kurssia vielä jäljellä. Tästä tulee hauska kesä! Alla olevassa kuvassa ovat ensimmäisen viikon osa kurssilaisista. Vasemmalta oikealle mustan ponin selässä Vilma, vieressä Pinja. Valkoisen hevosen selässä Aino ja vieressä Nella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti