torstai 29. lokakuuta 2015

Minne tuuli kuljettaa?

Yhä useammin ja useammin tulee mietittyä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun valmistun. Olen aina ajatellut, että siihen on vielä pitkä aika, mutta todellisuudessa kyseinen päivä koittaa nopeammin, kuin aavistankaan. Tämä on luonut itselleni stressiä ja murheita, sillä olen aivan umpikujassa. Olen pohtinut paljon erilaisia vaihtoehtoja, mutta mikään ei tunnu oikealta. Lähtisinkö opiskelemaan lisää, menisinkö töihin vai pakkaisinko kenties ponin mukaan ja lähtisin takaisin ulkomaille. 

Minua kiinnostaa hevosalalla niin hirveästi kaikki, etten tiedä mistä alottaisin. En ole varma, mikä on se minun juttuni. Mitä minä haluan tehdä ja minne haluan mennä. Haluan kehittyä mahdollisimman pitkälle kaikessa. En halua olla vain harrasteohjaaja, miksikä valmistun täältä Salpaukselta. Haluan kilpailla, isoja kisoja. Haluan valmentajaksi, haluan opettaa muita paremmiksi. Mutta en tiedä miten alkaisin toteuttamaan unelmiani, vai jätänkö ne vain unelmiksi ja teen jotain muuta. 

Musta tuntuu, ettei mulla ole mahdollisuutta tähän. Karu fakta on, että kaikkeen tarvitsee niin älyttömän paljon rahaa. Tuntuu turhauttavalta.

4 kommenttia:

  1. Jos jää vaan turhaan haaveilemaan, ei ikinä pääse mihinkään. Sun täytyy vaan olla rohkee ja lähtee minne se tuuli vie, vaikka vähän pelottaiskin. Jos et, kadut sitä ihan varmasti loppuelämäs. <3

    VastaaPoista
  2. Älä epäröi, juokse villi lapsi! Sinä oot vielä nuori, sulla ei oo (kai?) vielä mitään, mikä pakottais sut pysähtymään. Toteuta unelmasi: hae kokemusta, kiertele paikkoja, ota duunit vastaan mitä tarjotaan, huonommastakin duunista jää aina käteen jotain pientä mikä vie eteenpäin, rahan lisäksi. Aina tulee jotain uutta, jos ei muuta niin kokemusta kokemuksen perään. Juokset vaan rohkeesti unelmien ja tavotteiden perässä, matkalla tulee takuulla vastoinkäymisiä, mutta joku päivä, 10 tai 20 vuoden päästä, katot mitä sun elämäs on silloin, ja mietit mitä haaveilit ja halusit lokakuussa 2015, ja voit huomata että oot ehkä saanu sen mitä oot halunnu. Älä unohu paikoilles haaveilee, tai siihe saattaa unohtua. Minne vie tuulen tie, ota siitä rohkeasti selvää! Ei noista ole mikään ainoa oikea ratkasu tai vaihtoehto, noi on kaikki oikeita. Yks kerrallaan toteutat ne, pääset pitkälle. Kuuntele mitä sydän sanoo, älä välitä muiden mielipiteistä, elät vaan itelles =) Mitä ikinä päätätkää sitten tehä, niin tee se täysillä ja olkoon myötätuuli matkallasi =)

    VastaaPoista