perjantai 30. syyskuuta 2016

Villi pomppuponi

Jäin keskiviikkona töiden jälkeen hyppäämään yhdellä ponilla, Tryffelillä. Viime viikolla hyppäsin ensimmäisen kerran ja silloin mentiin ihan helppoja ja pieniä tehtäviä. Tällä kertaa hypättiin jo hieman enemmän. Kun alettiin tulla verryttelyhyppyjä, poni villiintyi ja teki äkkipyrähdyksiä ja pomppi jokaisen esteen jälkeen ylös alas ylös alas. Pari kertaa meinasin selästä alas keikahtaa, mutta jotenkin sain pysyteltyä selässä! Muutamia kertoja tämä jatkui, mutta lopuksi Tryffeli lopetti pelleilyn ja keskittyi pääasiaan, eli hyppäämiseen. 

Kun Tryffeli alkoi tasaantumaan, hypättiin pieniä radan pätkiä ja esteet olivat lopulta noin 70cm korkeudella. Tryffeli oli sopivan energinen ja hyppäsi todella hyvin! Sillä on tosi ponimainen laukka, mutta hyppää pyöreästi ja pehmeän tuntuisesti. Viikonloppuna katsotaan tallin omissa kilpailuissa, miten poni pysyy hallinnassa ja päsätäänkö rata loppuun saakka. Eli estekilpailuja luvassa taas!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti