lauantai 22. marraskuuta 2014

Kiitos

Kiitos Nooralle, Noralle ja Jatalle, joiden kanssa sain työskennellä ja oppia lisää. Kiitos hevosille, jotka opetitte minua kaikin tavoin, ettekä päästäneet minua aina helpolla. Kiitos myös Miinalle, josta sain hyvän kaverin. Kiitos kaikille ketkä olivat mukana työharjoitteluni aikana, teidän kaikkien ansiosta tallilla oli hyvä olla. Kiitos niistä kaikista tsempeistä, joita teiltä sain.

Nyt se on ohi. Ensimmäinen työharjoitteluni koulun kautta. Muistan vieläkin tunteeni kuin eilisen, kun ensimmäistä päivää olin lähdössä Valkealaan. Se jännityksen tunne, että sujuuko kaikki hyvin ja tulenko toimeen kaikkien kanssa. Nyt jälkikäteen ajateltuna stressasin aivan turhaan. Nämä kaksi kuukautta olivat todella opettavaisia ja antoisia. En olisi voinut parempaan paikkaan päästä toteuttamaan ensimmäistä työharjoitteluani. Valmennustalli, jossa on hienoja, kalliita hevosia. Päässäni pyöri ajatus, pärjäänkö minä isoille kisahevosille? Tätäkin mietin aivan turhaan. Hevoset siellä on opetettu hyvin ja tallilla on selkeät toimintatavat hevosten kanssa. 

Asuin Valkealassa työharjoitteluni ajan. Nora, Jatta ja Miina asuivat pienessä kolmiossa, johon minä pääsin punkkamaan kahden kuukauden ajaksi. Kiitos tosi paljon siitä teille, että jaksoitte minua siellä katsella :D Kiitos Noralle, joka kovasti yritit auttaa minua syömiseni kanssa, vaikka minulla meinasikin hermot siinä mennä, hyväähän sä vain tarkoitit! Kiitos kun sain tutustua teihin.

Kiitos Nooralle, kun suostuit minut sinne ottamaan. Kiitos niistä tilausuuksista ja opeista, joita sinulta sain. Kiitos kaikille asiakkaillesi, kun otitte minut niin hyvin joukkoon mukaan. Mulle jäi niin hyvä fiilis näistä kuukauksista. Haikea fiilis, kun sieltä oli lähdettävä, mutta onneksi nämä eivät olleet hyvästit. Lupaan tulla auttelemaan viikonloppuisin ja moikkaamaan teitä ja hevosia ❤️

Kiitos.

Viimeistä iltaa lähdössä viettämään, ravintolassa käytiin syömässä isolla porukalla ♥
Vasemmalta oikealle Miina, minä, Nora ja Jatta!

2 kommenttia: