maanantai 21. marraskuuta 2016

Blogiexpo 2016

Näkymää expoalueesta

Eilen sunnuntaina lähdin Jennan ja poikaystäväni kanssa Jokimaalle Playssonin järjestämään Blogiexpoon. Netissä tapahtuma on kerännyt paljon mielipiteitä sekä huomiota ja ajattelin kertoa omia mietteitä kyseisestä tapahtumasta. Paikan päällä oltiin hieman yhdentoista jälkeen, kun tervetuloa-puhe oli juuri alkamassa. Heti sisäänkäynnin yhteydessä ennakkopassin tilanneet saivat lahjan sekä ilmaislipukkeen ruokailuun. Itse en tätä ennakkopassia tilannut.

Puoli kaksitoista alkoi ohjelmalavalla valjasseppä Maija Airevuon luento, joka koski satulan vaikuttamisesta ratsastajan istuntaan. Maija puhui todella tärkeästä ja hyvästä aiheesta, mutta olisin kaivannut hieman enemmän aikaa, jotta olisi voinut vielä syvemmin keskustella esimerkiksi satulan teettämisestä, mikä oli luennon aikana selvästi esillä.

Chia de Gracian piste

Airevuon luennon jälkeen kävimme tsekkaamassa buffetin, mikä ei ollu kovinkaan kattava. Jenna sai ilmaislipukkeella runsaan lautasellisen keittoa ja minä poikaystäväni kanssa otimme yhteiseksi pienen karkkipussin ja pillimehun. Hinnat olivat buffetissa hyvät, mutta keiton lisäksi siellä olisi voinut olla esimerkiksi jotain sämpylöitä myynnissä.

Seuraavana vuorossa ohjelmalavalla oli Veljekset Wahlsténin sponsoroima hevostaitokilpailu, missä oli kaksi joukkuetta ja kumpaakin joukkueeseen otettiin yleisöstä yhdet lisävahvistukset. Tästä kilpailusta jäi hieman pettynyt fiilis, kun kilpailua ei oltu suunniteltu kunnolla ja koko ajan muutettiin sääntöjä. Siitä plussaa, että kilpailusta löytyi paljon kinkkisiä kysymyksiä ja kilpailijat joutuivat kunnolla pohtimaan, mitä esimerkiksi kyseiset esineet ovat.

Testipakkaukset erilaisia rehuja!

Jossakin välissä kävimme kiertämässä expo-aluetta. Harmiksi sinne ei paljoa ständejä saatu, mutta kyllä sieltä jotakin pientä löytyi. Osallistuttiin arvontaan ja saatiin eräältä pisteeltä pienet pussit erilaisia rehuja testaukseen. Itse otin yhdelle tutulleni mashia ja sitten poikaystäväni otti Tokkolan Tallin munkille sellaista senioreille tarkoitettua rehua! Jos tälläisiä tapahtumia aletaan järjestämään useamminkin niin olisi kyllä kiva, jos yritykset lähtisivät näihin mukaan. 

12.45 ohjelmalavalla alkoi Wilma Hurskaisen luento valokuvaamisesta. Aika paljon tuttuja juttuja tuli, mutta esimerkiksi kameran objektiivin polttovälin merkityksestä sain uutta tietoa. Luento kesti noin 45 minuuttia ja harmiksi penkeillä istuessa alkoi hieman kylmyys iskeä. Siellä ei missään välissä ollut kovinkaan lämmin ja takki pysyi visusti päällä koko ajan. Se mihin kiinnitin tämän luennon aikana oli hälinä ympärillä. Wilmalla oli niin pehmeä hiljainen ääni, että en meinannut välillä erottaa sanoja kun vieressä sijaitsevilla pisteillä pulistiin kovaan ääneen.

Paneelikeskustelu käynnissä

Kahdelta alkoi Lounge-lavalla Kirsi Ståhlbergin keskusteluluento koskien nettikiusaamista ja ennen sen alkamista meillä olikin tovi jos toinen odoteltavana, kun meitä ei kiinnostanut ohjelmalavalla juuri aikaisemmin pyörinyt luento "Treenimotivaatiota talveksi". Kirsin keskustelua odotimme kaikista eniten ja se osottautui todella huikeaksi! Saatiin hyvät keskustelut aikasiksi ja juttua olisi riittänyt vielä pidemmäksikin ajaksi, mutta oli siirryttävä sivuun seuraavan ohjelman alkaessa. Juteltiin vielä luennon jälkeen Kirsin kanssa muun muassa siitä, miten meihin on kohdistunut negatiivisuus netissä ja kerroin omia kokemuksia, mitä blogissa on esiintynyt. 

Kirsin luennon jälkeen kuunneltiin vielä hetki yhtä paneelikeskustelua, mutta lähdettiin melko pian kuitenkin kotiin ruuan laittoon, sillä kylmyys, nälkä ja hieman väsymys alkoi painamaan. Harmitti, kun ohjelmat oli sijoiteltu niin hassusti että välillä oli kamalasti tyhjää aikaa ja jossain välissä taas aika ei riittänyt millään. Jos päivä olisi tiivistetty ja molempia ohjelmalavoja oltaisiin käytettiy tasaisesti koko päivän, niin mielenkiintokin olisi varmasti säilynyt loppuun saakka. Nyt alku alkoi hieman pitkästyttävästi, minkä vuoksi ei pidemmäksi aikaa paikalle jääty. Meidän päivän kohokohta ehdottomasti oli Kirsi Ståhlbergin keskustelunaihe nettikiusaamisesta ja siellä käyttäytymisestä ja tekisi mieli jatkaa keskustelua vielä näin jälkeen päin! 

Olitteko te Blogiexpossa ja millainen fiilis teille jäi?

Keskellä Kirsi Ståhlberg

4 kommenttia:

  1. Heippa !

    Linkittelit blogiasi Linkkaa Blogisi-postaukseeni, blogissani Kaksihin Kaunihimpi. Pääsit vähän läheisempään esittelyyn blogisi kanssa, ja sait minusta samalla yhden uuden lukijan itsellesi. Kiitos blogisi linkkaamisesta !
    Alla olevasta linkistä pääset tutustumaan ns arvosteluuni ;
    http://kaksihinkaunihimpi.blogspot.fi/2016/11/blogien-syovereissa.html

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Kiitos ihanista sanoistasi! Onpa kiva kuulla, että luentoni nettikäyttäytymisestä kiinnosti. Siitä tosiaan voisi puhua vaikka kuinka paljon!

    Siulla on tosi kiva blogi! Tsemppiä jatkoonkin ja ihanaa joulun odotusta 💕
    T: Kirsi S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)! Toivottavasti voimme jatkaa keskustelua joskus toistekin!

      Poista