lauantai 14. syyskuuta 2013

sunnuntai 8.9.

Vihdoin ja viimein sain Ilonalta kuvat viime sunnuntailta, kun olin pitkästä aikaa katsomassa Hemmoa ♥ Käytiin aamupäivällä Anjalassa, kun Ilona kävi siellä ratsastamassa ja kun oltaisiin muutenkin ajettu Hemmon ohi niin saatiin vihdoinkin sovittua ponin omistajan kanssa päivä, jolloin molemmille kävi :) Alunperin minun oli tarkoitus käydä vain katsomassa Hemmoa, mutta lopulta huomasinkin olevani ponipalleron selässä. Menin alkuun tarhassa, josta siirryin sitten hiekkatielle ja sänkkärille. Menin aika kevyesti, kun Hemmo on saanut enempi nauttia kesäpäivistä :) Meinasi tulla sänkkärillä ratsastaessa tippa linssiin, kun se oli tokkola aikoinakin ihan parasta viihdettä molemmille ja niin oli kyllä nytkin! Olisin voinut jäädä ainiaaksi sinne ponin selkään..


Hemmo näyttää nauttivan rennomista päivistään ja se on ihana huomata :') Kiitokset ponin omistajalle, että pääsin taas sinne ponia katsomaan! Nyt vuorossa kuvavyöryämä päivältä ja luvattavissa on paljon kuvia, koska olen huono karsimaan parhaimmistoa.









Ilona ja hemppa


pikkupallo :')


Hemmolla tosiaan on nykyään kuolaimettomat ja toimivat niillä ihan yhtä hyvin kuin kuolaimellakin :--)
Tuli entistä kotoisampi olo selkään, kun monet kerrat ratsastin tokkolassa pelkästään riimuilla !










2 kommenttia: