perjantai 25. maaliskuuta 2016

Stressiä

Moikka! Kerron blogissa pääosin hyvin pinnallisesti tapahtumista, mutta nyt on pakko mainita, että tällä hetkellä itselläni on ollut melkoinen stressi päällä. Stressin aiheuttajia on melkoinen listaus, enkä niitä kaikkia aio täällä alkaa luettelemaan. Sen voin sanoa, että koulussa ei ole tällä hetkellä helppoa, eikä asiaa auta yhtään se, että sormeni on edelleen kipeä ja oireilee erityisen paljon ratsastuksen jälkeen. Ensi viikolla pääsen vihdoin ja viimein lääkärille ja toivon, että he ottaisivat tämän kerrankin tosissaan..
Olen yrittänyt tehdä koululla hommia niin paljon kuin pystyn ja panostaa siihen täysillä, mutta jossakin minullakin raja menee. Nyt minusta tuntuu, että pitäisi pitää pieni breikki tai muuten repeän kahtia. Kuukauden päästä meillä on viimeiset ratsastusnäytöt koulu- ja esteratsastuksessa ja ensi viikolla meillä jatkuu taas yritystoiminnan tunnit, jossa aletaan tekemään liiketoimintasuunnitelmaa. Eikä tähän lopu todellakaan kaikki, sillä saatiin vasta äskettäin tietää, että valmistuvilla tulee olla uuden opetusjärjestelmän muutoksen johdosta joko t- tai b-kortti ja itsellänihän ei kumpaakaan ole. Hieman stressaa tällä hetkellä tämä koulunkäynti. 
Tulin Kouvolaan viettämään pääsiäislomaa ja lähdettiin samantien Jennan kanssa maastoilemaan Fasulla. Jenna meni ensin ja lopuksi minä kävin keventelemässä ja yhteensä menimme noin tunnin lenkin! Fasulla oli ainakin kivaa ja niin oli kyllä minullakin, kun pääsi hetkeksi rentoutumaan ja unohtamaan arjen stressin. Nyt on vain nautittava tästä minilomasta täysillä, kunnes tiistaina jatketaan kouluhommia. 

6 kommenttia:

  1. Ehkä vähän tyhmä kysymys, mutta mitä tarkottaa "t- tai b-kortti"? :o Kivoja kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. T-kortti on traktorikortti ja b-kortti on vissiinkin ihan se perus ajokortti :D

      Poista
  2. ihan tyhmää, miksi koulu vaatii tommosta? :o ei tuollaista voi mielestäni vaatia?? Ihan kummallista

    VastaaPoista
  3. lisänä vielä, mikä on perusteena siihen? :D olen siis sama ano, joka kummastelee vaatimusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no en kans tiiä yhtää :D saadaa pian saada jotai lisäinfoo tästä nii katotaa sit mitä ne keksii

      Poista
  4. MITÄÄÄ ! ei voi vaatia et pitää olla ajokortti :OO

    VastaaPoista