keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Tasan vuosi sitten..

..lensin Saksan työharjoittelujakson päätyttyä takaisin Suomeen. Aika on mennyt hirvittävän nopeasti ja tapahtumat ovat edelleen tuoreina muistissani. Kyseisen reissun aikana ylitin itseni positiivisella tavalla monta kertaa ja tein asioita, joita en ollut koskaan aiemmin tehnyt. Kahden kuukauden aikana fiilikseni ja tunteeni heittelivät laidasta laitaan joka päivä. Koin enemmän kuin mitä olisin koskaan osannut aavistaa. Siellä oli rankkaa, mutta antoisaa. Muistelen tallia useita kertoja viikossa. Olen niin iloinen, kun uskalsin sinne lähteä!

Salainen haaveeni on, että pystyisin lähteä esimerkiksi puoleksi vuodeksi ulkomaille niin että olisin aina pari kuukautta yhdellä tallilla töissä ja vaihtelisin paikkoja. Olen nimittäin huomannut sen, että kaipaan muutoksia enkä pysty menemään pitkiä aikoja "saman kaavan mukaan". Aika näyttää, miten elämässä menen eteenpäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti