tiistai 26. kesäkuuta 2012

Helka 6kk ♥ always and forever

Heippa! Näin alkuun kerronkin näistä viime päivästä. Maanantaina menin tallille melko aikasin sillä kengittäjä tuli, joten jonkun piti olla siellä ottamassa hevosia sisään ja niin edelleen. Maanantaina myöskin ratsastin Vinskillä kentällä ihan vain koulua. Poni meni ihan nätisti, alussa oli vain hieman tahmea pohkeelle. Harjoiteltiin laukanvaihtoja ja ne onnistui tänään paremmin kuin ennen! Edistystä :)! Tänään aamupäivästä oli Tomilla jokin poniajelutus jonka minä talutin. Sen jälkeen käytiin Ilonan kanssa ajamassa Offe, tai no Ilona ajoi ja mie kuvailin niitä. Offen liikutuksen jälkeen lähdin suoraan siitä sitten käppäilemään maastoon Pihlalla ilman satulaa. Käytii keskipitkä rento kävelylenkki eilisen hiittipäivän palautteluksi. Sen jälkeen vielä lähdin maastoon Vinskillä Emin ja jonkun maastolaisen kanssa sitä varten ettei Emi eksy ;) Vinski käyttäytyi asiallisesti muuten, mutta laukoissa taas innostui..


Mutta sitten tähän varsinaiseen asiaan! Tänään tuli sitten 6 kuukautta siitä kun aloin Helkaa säänöllisesti liikuttelemaan. Ensimmäistä kertaahan minä ratsastin sillä jo viime lokakuussa, mutta joulukuun 26pv Helkasta tuli liikutusponini.



Olen käynyt ratsastelemassa Helkaa noin kaksi kertaa viikossa, joskus useammin ja joskus taas harvemmin. Aika on mennyt ihan hirveän nopeasti ja tähän kuuteen kuukauteen on mahtunut paljon onnistumisia sekä epäonnistumisia!



Kotona meillä on mennyt vaihtelevalla menestyksellä. Usein on ollut onnistumisen hetkiä, jolloin olen voinut olla ylpeä itsestäni sekä erityisesti Helkasta. Välillä kuitenkin on ollut niitä huonompia päiviä, jolloin olen lentänyt selästä muutamaan otteeseen :) Vaikka meillä on mennyt välillä huonommin niin voin kyllä rehellisesti sanoa että olemme kehittyneetkin hiukkasen! Parannettavaa kuitenkin on reilusti, mutta aina ja heti ei voi onnistua. 











love you <3

Kolmissa kisoissa olen nyt käynyt Helkan kanssa ja toivottavasti niitä tulee lisää! Ensimmäisissä kilpailuissa menin kaksi luokkaa joista molemmista luokista tuli ruusuke kotiin viemiseksi♥ Toiset kilpailuni menivät muuten todella hyvin, mutta ensimmäinen este putosi, jotenka meille tuli 4vp. Ajan perusteella olisimme kuitenkin voittaneet koko luokan! Kolmannissa kilpailuissa menin Helkalla kaksi luokkaa, 50-60cm sekä 70cm. Ensimmäisessä luokassa sijoituin toiseksi ja niin tuli kolmas yhteinen ruusuke meille! 70cm oli meille ensimmäinen yhteinen noin korkea luokka. Perusrata meni aivan täydellisesti, mutta uusinnassa ponille riitti ja viimeiselle esteelle putosin :D






Toivottavasti saisin vielä jatkaa pitkään Helkan kanssa, sillä Helkan kanssa oppii paljon uusia asioita ja loppujen lopuksi olen erittäin onnellinen, että tapasin tämän hienon ponin kenen kanssa touhuta! ♥ Nyt vain toivotaav että syksyllä alkava koulu ei veisi niin kauheasti aikaa, että kerkiäisin jatkaa samaa tahtii Helkan kanssa kuin nytkin!

2 kommenttia:

  1. järkyttävän kaunis ♥
    sovitte hyvin yhteen, tai siis teistä huomaa heti että ootte parivaljakko ! :D

    ronjaeveliina.blogspot.fi

    VastaaPoista