sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

ratsastus- ja ravikilpailuja

Viikonloppu hurahti mukavasti Annin mukana kisoissa lauantaina sekä sunnuntaina. Oli kivaa pitkästä aikaa olla mukana auttelemassa ja kannustamassa eikä tarvinnut itse jännittää. Rankka, mutta hieno viikonloppu takana! Ensiviikostakin tulossa melkoisen rankka, kun teen tallilla ma-pe työt ja siinä sivussa käyn liikuttamassa Kaitsun pari kertaa. Ensiviikonloppuna taasen kilpailuja tiedossa..

Ainiin, käytiin muutes Perjantaina uittamassa Ilonan kanssa Ollia ja Munkkia, vesi oli kuin linnun maitoa että eipä siitä hirveästi tainnut olla pitkää iloa poneille, kun sieltä on matkaa tallille.. Kuitenkin meillä oli kivaa ja ponitkin ui mielellään :)

Nyt kuitenkin muutama kännykkäkuva teille ja sitten mie lähden nukkumaan! Yritän saada keksittyä jonkin erikoispostauksen teille, kun en sieltä raveista mitään arvottavaa keksinyt :/



Riihimäellä lauantaina


lahdessa sunnuntaina


laatu loistaa, mutta ostin tosiaan raveista alennusmyynneistä yhdet normi horzen pöksyt ja b vertigon valkoiset kisahousut.
sekä myös kahdet pfiffin sukat tarttuivat mukaan. Näillä kaikilla oli yhteensä hintaa 20e!

2 kommenttia:

  1. Sut on haastettu :)
    http://latepallero.blogspot.fi/2013/07/haastettu.html

    Kivat ostokset muuten :))

    VastaaPoista