lauantai 10. elokuuta 2013

Ensimmäiset koulupäivät

Ajatus ei kulje, johtunee varmaankin väsymyksestä. En ole saanut nukutuksi moneen yöhön, en tiedä miksi? Väsymys painaa olkapäätä vasten ja tekisi mieli vain nukkua. Uni ei kuitenkaan tule vaikka kuinka yritän.


Ensimmäiset koulupäivät sujuivat odotettua paremmin. Meitä on tällä hetkellä seitsemän yhdessä "solutalossa", mutta ensiviikolla pitäisi vielä tulla yksi. Huoneita on neljä ja ne ovat kahden hengen huoneita. Tällä hetkellä kaikilla muilla on kämppikset, mutta minä joudun olemaan yksin. Ei se minua kuitenkaan haittaa!


Tunneilla olen ollut todella väsynyt, johtuen varmasti siitä etten ole saanut koululla kunnolla nukutuksi. Nukkumaan ollaan menty vasta puolen yön jälkeen ja herätys on ollut seitsemän aikoihin. Koulun sängyistä en erityisemmin tykkää ja niissä nukkuminen on ollut vaikeaa. Toivottavasti totun niissä nukkumiseen.


Vapaa-aikaa on aika paljon, varsinkin iltaisin. Ollaan kavereiden kanssa tehty milloin mitäkin hauskaa! Tulen näiden kanssa paljon paremmin toimeen kuin siellä sosiaali- ja terveysalalla, johtuen varmasti siitä, että meitä kaikkia yhdistää hevoset. En ole enää niin ujo kuin ennen :)


Perjantaina pääsin sieltä takaisin kotiin viikonlopuksi, mutta viime yönäkään en nukkunut yhtään sen paremmin kuin aikaisempinakaan öinä. Olen ihan superväsynyt. Onneksi täksi päiväksi ei ole mitään suunnitelmia, koska ne vähän peruuntui... Voin tänään vain loikoilla ja rentoutua, sillä huomenna taas vuorossa superkiva päivä ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti