tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulukuun tapahtumia



Heippa taas kaikki lukijat! Pitkästä aikaa aukaisin läppärin kannen auki ja aloin muokkailemaan uusia kuvia. En ole pitkään aikaa kirjoitellut kunnon kuulumisia, joten nyt vuoden toisiksi viimeisenä päivänä on hyvä hetki palata takaisin muutamien viikkojen takaisiin asioihin. Minulla on ollut monia postausideoita vireillä, mutta en ole niitä vielä saanut tehtyä. Tämä meidän kone kun edelleen on niin huono yhteistyöhön, että näiden postausten kirjoittaminen ja kuvien laittaminen ei ole mitään helppoa! 



Olen viimeeksi kirjoittanut kunnon kuulumisia, kun olin Minnin luona ihan alkukuukaudesta.. Mitäs kaikkea tämän jälkeen on tapahtunutkaan? Olin reilu pari viikkoa sitten yhden viikonlopun Nooralla töissä, siellä kenellä olin silloin työssäoppimisessa. Nooran hevoset muuttivat joulukuun alussa Kausalaan uudelle tallille, jossa siis vietin nyt tämän viikonlopun. Työt sujuivat mukavasti ja toisena päivänä pääsin ratsastamaan Noran koulutunnille Asmolla. Hieman oli asiat hakusessa uudella tallille, mutta muuten sujui oikein kivasti. Olen menossa sinne nyt uuden vuoden jälkeen luultavasti ratsastamaan, toivottavasti saisin jonkun mukaan kuvaamaan! 


Hmm... Pihla oli vauhdista hieman erimieltä, kun meidän oli tarkoitus ottaa pieni ravipätkä.

Se kävi vähän kierroksilla tuolla pellolla niin lähdettiin sieltä melkein heti pois

Joululoma alkoi minulla jo 17. päivä ja työt Tokkolassa alkoivat 20. päivä. Olen siis ollut melkein koko loppuvuoden töissä, Joulu- ja Tapaninpäivän sain vapaiksi. Joulupäivänä kävin kaverini luona tutustumassa hänen nuoreen lämppäriin ja kokeiltiin mitä tämä tykkäisi ratsastaja selässä. Tämän kyseisen hevosen selässä ei oltu koskaan käyty, joten otettiin todella rauhallisesti. Hienosti se oli ja käveltiin muutama kierros kentällä :) Töissä on sujunut hyvin ja teinkin yhtenä aamuna tuon aamurutiinit Tokkolassa -postauksen. Huomenna vielä vuoden viimeinen työpäivä ja tämän jälkeen minulla on kuuden päivän loma ennen koulun alkua!



Nyt taas aika laittaa kone kiinni, sillä akku alkaa lähestyä nollaa eikä laturi ole lähettyvillä :D Tätä postausta kuvittavat tällä viikolla otetut kuvat, kun käytiin ulkona kuvailemassa pikkusiskon kanssa. Kuvista tuli muokkauksen jälkeen ihan kivoja, mitäs te tykkäätte? 

Voi että ku se on likanen.. D:

Hieno <3

tiistai 23. joulukuuta 2014

Tallirutiinit Tokkolassa


Osallistun Blogitallin järjestämään viikkohaasteeseen, jossa pyydettiin kertomaan talliruutineista.

Aamu alkaa, laitan talliin valot ja tervehdin hevosia.

Jaan hevosille aamukaurat ja muutamalle ponille heidän aamumössönsä.

Kun hevoset syövät, vien sillä välin tarhoihin heinät.

Ruoat syötyään vien ensimmäisenä ponit ulos ja tämän jälkeen hevoset.

Seuraavana vuorossa on karsinoiden siivous.

Ja tarvittaessa lisään purua niihin.

Kun kaikki karsinat olen saanut siivottua, lakaisen käytävän.

Kannan hepoille tarhoihin lämmintä vettä.

Lisään tarhoihin hieman lisää heinää, jonka jälkeen olen saanut tehtyä perus tallihommat loppuun ja lähden kotiin.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Vanhojen muisteluja

 Yksi ensimmäisistä tekemistäni videoista. Ja sen on kyllä näköinenkin. Videossa esiintyy minun kaverini poni, jolla ratsastin ja kilpailin. Meillä oli aina hauskaa ja ikävä jäi Raikulia, kun se myytiin takaisin kasvattajalleen 21.11.2010. Tämä video oli ns. muistovideo sille. Ihana poni ♥

Osallistuin tällä videolla yhden youtube-käyttäjän videokilpailuun. Voittoa ei kyllä tullut tälläisellä sotkulla :D Miten olen voinut olla joskus näin surkea, vaikka en minä vieläkään hyvä ole. Tässä on klippejä Tokkolan yhdestä hevosesta, Epusta. Osallistuin sillä vuonna 2011 yhtiin estekilpailuihin ja yhtiin koulukilpailuihin. Molemmista kilpailuista napattiin ruusuke mukaan!

Sekalainen video tuolloin, kun olin saanut hurjat 34 tilaajaa kanavalleni.. :D Videossa esiintyy monia monia hevosia ja poneja, joiden kanssa olen päässyt tekemisiin! Harmittaa kamalasti, kun minulla ei enää ole näitä kaikkia materiaaleja.. Olisi kiva päästä katselemaan vanhoja videoita enemmänkin!

Vuokraponi Lonista lyhyt video. Kauaa en valitettavasti pystynyt vuokraamaan, kun oli kuitenkin matkaa sen verran, että sinne oli vaikea päästä. :/ Loni oli kyllä kiva poni, vaikka en tuolloin sillä oikeastaan osannut ratsastaa.

Helkan ja  minun puolivuotis-video. Tämä onkin noussut top3 suosituimpiin minun videoistani. Tykkään itsekin tästä videosta ja on kiva palata katselemaan tätä videota aina uudestaan, ja uudestaan. Voi pientä ponia ♥

Vuoden 2013 tammikuussa minulle tuli ylläpitoon 4-vuotias russiruuna. Tässä video ensimmäisestä kuukaudesta. Valitettavasti se ei olutkaan minulle sopiva ja päädyin  palauttamaan sen omistajalleen, josta se lähti parempaan paikkaan opettelemaan ratsun hommia. Nyt siitä on tullut oikein hieno, kun olen lukenut blogia, missä Ossi seikkailee :)

Hemmo.. ♥ Maailman paras poni. Hemmo myytiin Tokkolasta syksyllä 2011 ja vieläkin on päivittäin ikävä ponia! Hemmon kanssa koin elämäni parhaimmat päivät ja lämmöllä muistelen yhteisiä hetkiämme, niin hyviä, kuin huonompiakin </3 Tykkään tästä videosta audion takia, ihanat sanat!

Viimeisenä video Minnistä. Tämä video on tehty silloin, kun Minni muutti Tokkolasta pois. Tästäkin on jo 1,5 vuotta aikaa. Kamalan nopeasti aika on mennyt. Minnin kanssa ei ollut helppoa, ei ikinä. Ongelmia oli paljon. Silti tässä ponissa oli sitä jotain, mitä minulla on vieläkin ikävä.


Mikä oli teidän lempparinne näistä videoista?

tiistai 16. joulukuuta 2014

Videopostaus kisoista

Kuvattiin Tiffanin, Ellan ja Veeran kanssa niistä estekilpailuista videopostaus missä olin Minnin kanssa. Tiffani sai vihdoin tehtyä tämän valmiiksi ja tallennettua ja ladattua youtubehen. Laatu tosin ei ole mikään parhain, kun ei voinut ihan parhaimmalla laadulla ladata, muuten kun tämän laatamisessa olisi kestänyt ikuisuus. Tässä tämä kuitenkin nyt vihdoin ja viimein on, toivottavasti tykkäätte! Itse ainankin nauran tuolle lopulle, kun oli hieman ongelmia kotimatkassa :D

perjantai 12. joulukuuta 2014

Tavoitteet 2015

Kirjoitin vuosi sitten blogiini näin: "Tavotteita vuodelle 2014 en uskalla hirveästi antaa, sillä ensivuonna on todennäköisesti tulossa isoja muutoksia.. Sen uskallan kuitenkin sanoa, että haluan ratsastaa ja kilpailla paljon, kehittyä ratsastajana ja muutenkin hevosten kanssa."

Isoja muutoksia ei vielä tänä vuonna tullut, mutta ne ehkä tulevat ensivuonna, kun koulu siirtyy kokonaan Jokimaalle. Nyt meidän luokka on Asikkalassa, koska meillä on vain lukuaineita, mutta ensivuonna kaikkien hevosten ja hevosalan opiskelijoiden tulisi olla Jokimaalla. Tästä seuraa kysymys, millä ihmeellä minä sinne kuljen? Asikkalassa on Lahden ainut asuntola, mutta en tiedä kuinka hyvin pääsen sieltä kulkemaan busseilla. Tätäkin asiaa pitäisi alkaa selvittelemään. Jos matkat menevät liian solmuisiksi en siihen jaksa ryhtyä, jolloin minun pitää hommata Lahdesta oma kämppä. Mutta katsellaan nyt ja mietitään myöhemmin mihin ratkaisuun päädytään.

Ratsastamaan pääsin paljon ja olen kehittynytkin tämän vuoden aikana todella paljon! Siitä saan kiittää opettavaisia poneja ja hevosia sekä mahtavia opettajia. Kilpailut jäivät harmillisesti todella vähäisiksi, mutta se johtui ajan sekä hevosen puutteesta. Muutamat hyvän mielen kilpailut pääsin kisaamaan, mutta olisi ollut kivempi kilpailla enemmänkin! Näin olleen tavoitteet "kehitys ratsastajana ja muutenkin hevosten kanssa" onnistui.

Millaisia tavotteita minulla on vuodelle 2015? Minun suurin tavoite on jatkaa kehitystä ratsastajana. Mitään sen suurempia tavotteita minulla ei ole. Tietysti se edellisessä postauksessa mainitsemani ulkomaan työharjoittelu on yksi tavoite, johon tähtään. Siinä samalla voisin parantaa kielitaitoani. Koulussa jatkan panostusta ja teen tehtävät hyvin. Yritän päästä ratsastamaan mahdollisimman paljon erilaisilla hevosilla ja niitä kilpailuja olisi kanssa mukava kierrellä, jos vain mahdollista :) Tämän suurempia tavotteita minulla ei ole, sillä en tiedä vielä yhtään, millainen ensivuosi tulee olemaan.


torstai 11. joulukuuta 2014

Työharjoitteluun ulkomaille?

Helmikuussa meillä alkaa taas uusi työharjoittelu. Mietin koko viime vuoden, että haluan yhden työharjoittelun ulkomailla. Nyt tämän lukukauden aloitettua en ole ehtinyt ajatella asiaa ollenkaan, muuta kuin vasta nyt. Seuraavaan harjoitteluun on aikaa enää 1,5 kuukautta ja nyt kuumeisesti mietin, että mitä minä teen. Minulla on muutama vaihtoehto ja haluan hieman selventää ajatuksiani tänne.

Koulu kustantaa opiskelijalle vain yhden kansainvälisen työharjoittelun, jota sekään ei kuitenkaan kokonaan maksa. Eli kovinkaan kauaksi minulla ei varmasti ole mahdollisuutta tai en tiedä vielä. Pitäisi alkaa ottamaan raha-asioista selvää. Olen kielissä todella huono, joten sekin pelottaa..

  • Lähden Helmikuussa ulkomaille 10 viikoksi. Olen miettinyt, että lähtisin joko Ruotsiin suomalaiselle valmentajalle ravitallille tai vaihtoehtoisesti johonkin suomalaiselle esteratsastajalle hieman kauemmaksi tarvittaessa.
  • Olen 10 viikkoa Suomessa harjoittelussa ja tämän jälkeen lähden keväällä ulkomaille noin 5-8 viikoksi työharjoitteluun.
  • Olen nyt loppu lukukauden Suomessa ja lähden ensisyksyksi kolmeksi kuukaudeksi Amerikkaan hoitamaan huutokauppavarsoja. Salpauksen kautta on päässyt lähtemään opiskelijoita Amerikkaan eräälle tilalle hoitamaan ja valmistelemaan varsoja huutokauppaan. Tämä olisi ainutlaatuinen tilaisuus, joka on houkutellut minua kauan, mutta en ole aivan varma..

Pahimmassa tapauksessa joudun olemaan kaikki harjoittelut Suomessa ja se vasta ärsyttäisikin.. Nyt vain aivonystyrät täysille miettimään, mihin minä eniten haluan ja sitten alan tehdä töitä sen eteen!

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Minnin luona, päivä 5

Maanantaina oli viimeinen päivä Mikkelissä tältä erää. Heräiltiin omaa tahtia ja minä nousin vasta kymmenen aikoihin sängystä ylös. Latasin kisaradat youtubehen ja lähdettiin kahdentoista aikoihin talliin. Tiffani joutui lähtemään, joten olimme Veeran kanssa kahdestaan loppu ajan. Laitettiin Samba kuntoon ja lähdettiin kentälle. Veera ratsasti alkuun sillä ja mä yritin vähän ohjeistaa sitä. Samba oli melko mielenkiintoisen näköinen. Joko se ei liikkunut ollenkaan tai vaihtoehtoisesti siltä ei löytynyt jarruja. Veera otti muutaman hypyn, jonka jälkeen minä menin selkään. Samba jumitteli melko paljon eikä suostunut liikkumaan eteenpäin. Heti askeleen eteenpäin mentyä kehuin todella paljon ja hellitin painetta.
 
 
Samba oli jännittynyt ja juoksi apuja karkuun
 
Tai vaihtoehtoisesti jumitti ja pomppi paikoillaan.
 
Kun päästiin ristikon yli pari kertaa, niin lopetettiin siihen. Käytiin tiellä kävelemässä, jonka jälkeen laitoin Minnin nopeasti kuntoon. Minnillä ihan vain menin kevyttä ravia ympyröillä palautteluksi. Alkuun Minni oli tosi hidas pohkeelle, mutta loppua kohden se rentoutui pieniä pätkiä hienosti. Ei kuitenkaan mennyt ihan niin hyvin kuin aikaisempina päivinä. Veera talutti tiellä loppukäynnit, kun minulla oli kiire pakkaamaan. Lähdin kolmen aikoihin takaisin koululle päin, jossa nyt parasta aikaa kirjoittelen tätä postausta :)




tiistai 9. joulukuuta 2014

Minnin luona, päivä 4 - Kisapostaus!

Kisoista selvitty monen mutkan kautta! Aamulla lähdettiin kymmeneltä liikkeelle, Minni kyydissä tietenkin. Käytiin hakemassa matkan varrelta Veera ja Samba kyytiin. Päästiin ajamaan muutama metri, kunnes huomattiin trailerin renkaan olevan täysin tyhjä! Siinä sitten nopeasti ajettiin naapurin pihaan, josta onneksi saimme kopin lainaan, kiitos heille. Loppumatka sujui mukavasti ja kerkesimme pariin otteeseen pysähtyä, kun olimme hyvissä ajoin liikkeellä. Perillä olimme yhden jälkeen ja kävimme ilmottautumassa ja laittamassa ponit valmiiksi.



Maneesissa päästiin kävelemään rata heti, joka pysyi koko ajan samanlaisena ilman muutoksia. Verryttely oli hieman sekava, kun siellä oli niin paljon ratsastuskouluoppilaita, joita ohjattiin koko ajan. Ihan viimeisillä minuuteilla pääsin hyppäämään oman korkeuteni verryttelyesteet 50-60cm korkeudella. Tästä menimme maneesin toiseen päätyyn odottelemaan omaa vuoroa. Minni oli verryttelyssä melko hyvän tuntuinen, mutta meinasi välillä jäädä hieman pohkeen taakse. Tehtiin paljon temponmuutoksia sekä vähän siirtymisiä. 

Rata alkoi hyvin ykkösesteelle, mutta juuri ennen kakkosta katolta tippui esteen kohdalta lumet, jota Minni säikähti. En sitten saanut sitä enää hyppäämään sitä, joten otettiin yksi kielto. Toisella kerralla yli ja loppurata sujui hyvin, mutta melko hitaassa temmossa. Radan jälkeen odoteltiin hetki, kunnes pääsimme 70cm verryttelyyn.


Verryttelyssä otin vain pari hyvää hyppyä, jonka jälkeen siirryin odotusalueelle. Pian olikin jo meidän vuoro ja lähtömerkin saatua lähdimme sujuvasti liikkeelle. Muutama huonompi hyppy tuli, mutta muuten meno oli ihan hyvän näköistä omasta mielestäni. Saatiin puhdas rata, jonka jälkeen taas odottelimme, että pääsimme uusintaan.

Uusinta ratsastettiin 80cm korkeudella ja lähdin ratsastamaan hieman aikaa. Ensimmäisen esteen jälkeen meinasin jo unohtaa kääntää lyhyen tien, jonka takia ensimmäinen kurvi venyi hieman pitkäksi. Sen jälkeen tajusin ratsastaa enemmän eteenpäin ja kääntää lyhyemmät tiet. Minni oli ehkä aavistuksen pohkeen takana, kun ei ihan niin paljoa edennyt, kuin pyysin. Tämä kuitenkin riitti ensimmäiseen sijaan ja kunniakierros mentiin ponin omaa tahtia :)



Kotiin päin lähdettiin ennen neljää ja pysähdyimme syömään alkumatkasta. Ruokailun jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa, kunnes auto sanoi itsensä irti ja jäimme tienvarteen. Eikä ollut ainut kerta tämä, vaan jäimme vielä toisen ja kolmannenkin kerran! Tallille pääsimme takaisin kymmenen aikaan illalla, hoidettiin ponit ja lähdettiin nukkumaan. Matkasta tulee videopostaus, kunhan Tiffani saa sen ladattua. Siitä sitten näette meidän tämän päivän seikkailuista enemmän :D

On se kyllä ihan hieno poni :)<3

lauantai 6. joulukuuta 2014

Minnin luona, päivä 3

Aamulla käytiin tekemässä Tiffanin kanssa aamutalli. Lähdettiin ratsastamaan Minnillä kymmenen jälkeen ja jouduimme tekemään pienet patentit kameroihin, jotta saimme jonkinlaista materiaalia kuvattua lumisateen takia.. Ärsyttävästi satoi koko päivän lunta, mutta kenttä oli onneksi hyvässä kunnossa. Tiffani meni ensin selkään ja minä kuvailin. Se meni aika kauan Minnillä, niin minä kävin vain ravailemassa ja loppuverkkasin ponin. Minni oli tosi kivan tuntuinen kumpaakin suuntaan ja jäi hirmu hyvä fiilis. 


Kun oltiin saatu Minni hoidettua, tehtiin tallihommia tallissa ja käytiin sisällä. Päivällä lähdettiin käymään pienellä porukalla läheisellä kodalla paistamassa makkaraa, kun muutama tuntilainen lähti ratsain sinne. Me mentiin autolla sinne edeltä laittamaan tulet. Oltiin siellä jonkin aikaa kunnes tulimme takaisin tallille. Joimme glögit sisällä ja jäätiin Tiffanin kanssa lämmittelemään sisälle (ja minä otin pienet torkut :D). Käytiin äsken tekemässä iltatalli ja kohta pitäisi alkaa putsailemaan varusteita.



Nyt voinkin paljastaa tämän salassa pidetyn asian, jonka pari ihmistä on jo arvannut! Huomenna lähdetään Minnin kanssa estekilpailuihin. Vihdoin ja viimein päästään korkaamaan meidän yhteiset kisaradat, kun ei Tokkola-aikoina päästy lähtemään kisoihin. Odotan innolla kisoja, ja pikku hiljaa alkaa jännittämään enemmän ja enemmän. Vaikea sisäistää tätä asiaa, kun se on niin pitkän aikaa ollut "tavoitteissani"! Hypätään luokat 50-60cm sekä 70cm. Molemmissa taitaa olla korotettu uusinta. Kisoista lisää sitten, kun ne ovat ohi :)



Minnin luona, päivät 1 ja 2.

Kaikki postauksen kuvat Toffeen ratsastukselta :) + lopussa kooste perjantain ratsastuksista Toffee + Minni!


Moikka moi! Eilen (torstaina) päivällä lähdin bussilla kohti Mikkeliä, jossa olin perillä neljän aikoihin. Tiedossa oli/on nimittäin viikonloppu Tiffanin luona. Tallilla vaihoin ratsastusvarusteet päälle ja otettiin heti Polina liikutettavaksi. Tiffani meni ensin ponilla ja lopuksi pääsin kokeilemaan miltä ponski tällä kertaa tuntui. Menin sillä vuosi sitten yhden kerran ja tälläkin kertaa poni oli oikein mukava :) Loppukäyntien aikana kannettiin kentälle muutama este, sillä seuraavana oli vuorossa vähän esteitä Minnin kanssa. Illalla oli jo niin pimeää, ettei otettu kameraa edes mukaan, sillä ei sieltä olisi saanut mitään materiaalia.



Tiffani aloitteli Minnin kanssa ja hyppäsi sillä jonkin aikaa, kunnes minä kipusin selkään. Tunnustelin hieman ponia, jonka jälkeen aloitin ympyrällä hyppäämisen. Minni oli melko energinen, mutta hyppäsi hyvin. Tultiin kaikki esteet yksittäisinä, jonka jälkeen aloiteltiin pienen radan hyppäämistä. Esteet olivat noin 60-80cm korkeudella. Minni kuunteli esteiden välissä ihan ok, mutta muutama askel ennen estettä se lähti aina kiihdyttämään. Muutamia huonoja hyppyjä tuli, mutta myös niitä hyviä hyppyjä! Loppuraveissa poni oli todella hyvän tuntuinen ja jäi hyvä fiilis treeneistä.



Tänään (perjantaina) Tiffanin ollessa koulussa kahteen asti, minä auttelin tallitöissä ja chillailin sisällä. Kahden jälkeen lähdin verkkailemaan uudella poni-tuttavuudella, Toffeella. Pitkät alkukäynnit ja kevyttä ravia, niin poni vertyi ihan kivasti. Pari laukka pätkää ja välikäynnit, kunnes Tiffani saapui ja aloitin "kunnolla" työskentelemään. Toffeella oli oikein kivat askeleet, mutta tekemistä riitti. Käsien kanssa oli hieman ongelmia, kun en niitä vieläkään osaa rentouttaa. Saatiin kuitenkin ihan kivoja pätkiä. Toffen laukka oli kivaa, mutta siinä korostui sisäohjassa roikkuminen vähän liiankin hyvin.. Jäin todella helposti sisäohjaan kiinni, jolloin Toffee ei mennyt yhtään hyvin. Saatiin kuitenkin laukassakin kivoja pätkiä, kun itse ymmärsin ratsastaa oikein. Tultiin pari pomppua yksittäiselle esteelle ja Toffeella oli aivan tajuttoman pehmeä ja kevyt hyppytyyli! Loppuun keventelin hetken, jonka jälkeen Ella vielä hyppäsi ponin selkään.



Seuraavana otettiin Minni käsittelyyn, mutta oli jo niin pimeää, ettei kuvia saanut. Videolla kuitenkin on Toffeesta ja Minnistä molemmista materiaalia, kannataa katsoa! Tiffani meni ensin ponilla, jonka jälkeen minä pääsin lämpimän ponin kyytiin. Aloiteltiin ravissa ja Minni oli tosi hyvä! Huomasi kyllä reilusti kehityksen kuluneen puolen vuoden aikana, kun silloin oikea kierros oli Minnille vaikeaa. Nyt sekin kierros sujui paljon paremmin ja välillä mietin, että oliko sillä edes mitään toispuoleisia ongelmia ratsastaessa! Minni jaksoi paljon paremmin kantaa itseään ja oli muutenkin paljon paremman tuntuinen. Minäkään en tarvinnut piuhoja enää sillä mentäessä ;) Laukassa oli vähän hakemista, mutta loppua kohden saatiin laukastakin muutama ihan ok pätkä. Tämän jälkeen Tiffani vielä loppuverkkaili ponin.

Huhhuh mitkä stoorit taas tulee kirjoitettua, mutta ei se mitään! Minnin jälkeen käytiin syömässä sisällä, jonka jälkeen juoksutettiin Polina vapaana kentällä ja hoidettiin iltahommat tallissa :) Huomenna saadaan Minnistäkin materiaalia, kun keretään se päivällä ratsastamaan, jes! Huomiseen siis.