sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Lähtö 5.30

Kuvituskuvat tältä päivältä, kun oli taas niin nätti ilma kuvailla!




Moikka! Ajattelin tulla kertomaan teille mun perjantai päivästäni, kun lähdin tas kilpailuihin mukaan avustamaan. Tällä kertaa oltiin liikenteessä hieman isommalla kokoonpanolla, kun mukaan lähti kymmenen hevosta, kolme hoitajaa sekä tietysti Laura ja Nikke. 

Herätyskello soi kello 3.00 ja puettuamme käytiin ruokkimassa ensin hevoset ja sen jälkeen meidät. Meillä oli sopiva työnjako, kun toiset hoitajat letittivät, niin minä harjasin ja laitoin ne kuljetuskuntoon. Aamulla meidän tarvitsi laittaa vain kuusi hevosta lähtövalmiuteen, sillä loput neljä tulivat vasta myöhemmin perästä (tulivat kilpailupaikalle noin kello 15.).

Auto oli pakattu jo edellisenä iltana, joten meidän tarvitsi enää vain laittaa hevoset kyytiin ja pääsimme lähtemään. Kilpailupaikalle ajoi noin kaksi tuntia ja se meni nopeasti ohi nukkuen. Tällä kertaa samaan aikaan meni koulu- ja estekilpailut. Laura osallistui kahdella hevosella koululuokkiin ja kaikki muut olivat tulleet hyppäämään. Perillä alettiin laittamaan ensimmäisiä ratsuja valmiiksi. Lauralla oli heti ensimmäisenä yksi kouluhevoista, joka oli muuten ensimmäistä kertaa kilpailuissa. Koulukilpailut ratsastettiin hallissa, mutta esteet olivat nurmikentällä, joten kaikille hyppääville piti laittaa nurmihokit jalkoihin (minä tosin onnistuin välttämään hokkien laiton :D)




Päivä sujui mukavasti ja nopeasti, eikä oikeastaan missään vaiheessa tullut mitään kiirettä. Minun toimenkuvaani kuului päivän aikana lähinnä hevosten kuntoon laittaminen, verryttelyssä auttaminen ja hevosten hoitaminen pois (letit pois, hevosen pesu, hokit pois, varusteiden putsaus jne), . Päivällä otettiin kaikilta loimet pois, kun oli niin lämmin sekä annettiin niille päiväruuat ja -heinät. 

Saksassa kilpailuissa on hieman erilaiset osallistumismäärät, yhdessä luokassa voi olla jopa reilusti yli sata lähtijää, jonka vuoksi pystyy lähtemään useammallakin hevosella kilpailuihin. Harmiksi kuitenkin Lauran yksi esteluokka ja koululuokka menivät niin lähekkäin, että estehevonen ei päässytkään hyppäämään.

Loppujen lopuksi, kun kaikki hevoset olivat valmiit, pääsimme lähtemään takasin kotia päin. Olimme takasin kotona kymmenen aikaan illalla, pitkä päivä siis takana, niin ihmisillä kuin hevosilla. Muut ihanat tallitytöt tulivat auttamaan meitä purkamaan hevoset sekä auton. Vaihdettiin tilalle seuraavan päivän hevosten varusteet valmiiksi, hoidettiin hevoset pois ja lähdettiin nukkumaan!

Onnistuin muuten satuttamaan käteni, kun lastasimme yhtä hevosta autoon. Minulta jäi käsi hevosen ja seinän väliin ja nyt ranne on ollut viimeiset kaksi päivää melko kipeä. Toivottavasti kipu menisi pian ohi, sillä huomenna alkaa viimeinen viikkoni täällä, eikä sitä olisi kiva viettää käsi paketissa.. Nyt pidän siinä sideharsoa tukemassa rannetta. Ratsastamaan en kykene, mutta perus tallihommia olen tehnyt sen mukaan, mitä ranne kestää. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti