keskiviikko 10. elokuuta 2016

Rytmistä kiinni!


Eilen mulla oli taas töitä ja lähdinkin jo tallille hyvissä ajoin ennen tuntien alkamista, sillä ratsastin yhden ponin. En ollut aiemmin kyseisellä ponilla mennyt, mutta olin saanut siitä tunneilta jonkinlaisen käsityksen. Laitoin kannuksetkin pitkästä aikaa jalkaan, sillä tiesin ponin tarvitsevan niitä. Alkukäyntien jälkeen otin pitkin ohjin ravia niin, että se kunnolla pääsi liikkumaan eteenpäin ja vasta sen jälkeen aloin verryttelemään sitä. Tehtiin paljon ravityöskentelyä ja kun poni oli siinä hyvä, otettiin vähän kumpaakin suuntaan laukkaa. Alku tahmeuden jälkeen se alkoi liikkua tosi kivasti ja lopetettiin hyvin mielin kummatkin! 



Tätä postausta kuvittavat jo kuukauden vanhat uittokuvat, kun vihdoin sain Jennalta kaikki loputkin kuvat :D Edelleen tätä päivää muistellessa tulee hymy huulille, kun kaikilla oli tuolloin niin hauskaa, kuten yllä olevasta kuvastakin huomaa! Tänä kesänä tuskin tulee tehtyä enää tälläistä reissua, mutta ensi kesää taas odotellessa. 

Tajusin vasta eilen, että tänään jatkuu hevosalan opiskelijoilla koulu. Voi että, kuinka ikävä mulla on kouluun! On niin hassua ajatella, että kouluun olisi mukamas ikävä, mutta voin myöntää, että on. Varsinkin viimeinen vuoteni koulussa oli niin opettavaista ja pääsin kokemaan niin paljon uusia juttuja. Tykkäsin olla koululla paljon vapaa-aikanakin auttelemassa tallissa ja uskon ainankin vahvasti siihen, että opettajatkin arvostivat apuani. Pitääkin käydä seuraavan vapaapäivän tullen moikkaamassa opettajia, sekä tietysti hevosia!


Tänään töistä on vapaapäivä, mutta lähden illalla tallille vielä ratsastamaan! Toivottavasti saisin sieltä taas jotakin todistusaineistoa tänne blogin puolelle :) Muistakaa seurata instagramia, sieltä löytyy aina nopeiten ajankohtaiset hevoskuulumiset! Tuosta blogin oikeasta reunasta löytyy aina neljä uusinta kuvaa ja klikkaamalla kuvasta saa sen isommaksi. 



2 kommenttia:

  1. Kiva että olet taas jaksanut tehdä postauksia, yhdessä vaiheessa oli aika hiljaista... Mut nyt kun kurkkasin blogias niin oli tullut pari uutta juttua, hyvä! :D Tosi ihania kuvia <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kun olet odottanut postauksiani! Kiitos paljon :)

      Poista