perjantai 14. huhtikuuta 2017

Palauttelupäivä

Tänään Tryffeli sai juosta liinan päässä pikku kentällä. Se on tehnyt tällä viikolla nyt niin hyvin hommia, että se oli ansainnut kevyen päivän tähän väliin. Laitoin vain suitset päähän ja liinan päähän poni juoksemaan, ei tarvittu mitään ylimääräisiä sivuohjia tms. Alkuun Tryffeli juoksi melko haipakkaa, kun annoin sen mennä omaa vauhtia. Pikku hiljalleen aloin rauhoittelemaan Tryffeliä ja pieniä pätkiä se rentoutui ja liikkui tosi kivasti. Vasemmalle (vaikeampi kierros) tarjosi hyvin paljon ristilaukkaa ja myötälaukan säilyttäminen oli haastavaa. Oikealle ei mitään ongelmaa. 


Ratsastin tänään myös Weellä palauttelevasti, kun omistaja oli edellisenä päivänä ollut estetunnilla sillä. Mentiin isolla kentällä kevyttä ravia ja kevyttä laukkaa kumpaakin suuntaan niin, että poni tuntui rennolta ja rauhalliselta. Oli kyllä tosi hyvän tuntuinen ja heppakin pärski niin tyytyväisen oloisena.


Huomenna olisi tarkoitus ratsastaa Tryffelillä sileällä, sunnuntaina hypätään rataharjoituksissa ja maanantaina starttaa meidän kilpailukausi, kun suunnitelmana on hypätä 70cm ja 80cm. Vielä ei tiedetä, pidetäänkö kisat ulkona vai sisällä, mutta se selviää huomenna. Jos saisin päättää, niin mä ehkä haluaisin hypätä ulkona, jos vaan ei ole kamalan kova tuuli! Kuvat tässä postauksessa ovat keskiviikon tunnilta ja ne ovat Sofia L:n ottamia :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti