torstai 29. toukokuuta 2014

Tallitöiden lempparit ja inhokit

Tiia oli taas tehnyt uuden viikkohaasteen, johon myös minä ajattelin ottaa osaa. Tällä kertaa haasteena oli listata kolme mieluisaa tallityötä sekä kolme sellaista, mistä ei niin paljoa pidä. Tallityöt kun ovat iso osa tätä hevosalaa, mihin olen parasta aikaa itsekin kouluttautumassa, niin ajattelin tämän olevan senkin kannalta hyvä. Näitä listoja voisi jatkaa kyllä molempiin suuntiin vaikka kuinka paljon ja jokaisesta tallityöstä löytyy plussat sekä miinukset :D

Lemppari tallityöt

  • Väkirehujen laittaminen = Pieni, mutta hyvin tärkeä tehtävä tallitöissä. Mikään ei ole sen hauskempaa, kuin mössöjen sekoittaminen, jos hevoselle sattuu tulemaan jotain turvotettavaa. En tiedä, mutta jostakin syystä tykkään, jos hevoselle tulee paljon erilaisia väkirehuja + muita extrajuttuja. Niitä on aina yhtä hauskaa mittailla astioihin ja tarvittaessa turvottaa ja sekoitella mössöjä yhteen :D Tietysti parempihan se on, jos hevonen ei saa mitään ylimääräistä tarpeensa nähden, mutta kun kaikille hevosille ei käy samanlaiset vaihtoehdot.
  • Hevosten kanssa touhuaminen = Silloin kun on hyvä ilma, paljon ylimääräistä aikaa, on kiva hakea poni sisälle ja harjata se oikein kunnolla niin puhtaaksi kuin saa. Karsinassa tai tarhassa monen minuutin rapsutushetket tai muuten vain yhdessä olo kaksistaan ponin/hevosen kanssa on aina yhtä niin ihanaa. Kesän alkaessa on mukava viettää hevosen kanssa hetki aikaa vihreällä totuttelemassa. 
  • Puhtaana pito = Vaikka välillä (melko usein) laiskottaa, niin puhdas ja siisti talli on mieluisa kaikin puolin. Aina silloin tällöin, kun tulee sellainen tarmon puuska, niin tykkään siivoilla tallia tai tallin pihaa. Kesäisin pääsee myös pesemään mattojen pesupaikalle huopia ja riimuja! Käytäviltä kaikki ylimääräiset tavarat paikoilleen ja harjojen järjestäminen kaikille hevosille riittäviksi. Raipat ja kypärät siististi omille paikoilleen ja muutenkin kaikki tälläinen pieni näperrys on kivaa.

Ei niin kivat tallityöt

  • Karsinoiden siivous = Siihen asti, kun niitä karsinoita on vain se muutama, on se ihan kivaa. Mutta, kun niitä karsinoita on yli kymmenen niin alkaa se hieman puuduttamaan. Välillä ne karsinat eivät vain ole niin helppoja siivota, kuin jotkut ajattelevat ja usein siinä vierähtääkin tovi jos toinen. Puhumattakaan siitä, kun sinne pitää viedä uudet kuivikkeet.. Sitten vielä jos kottikärryt ovat niin pienet, ettei sinne mahdu mitään, lantala ja kuivikevarasto ovat kaukana karsinoista ja talikko on huono :D Kyllä näitä karsinan siivouksen miinuksia löytyy aika paljon, mutta on se sitten hevoselle mukava, kun on puhdas hyvä karsina! 
  • Heinien laitto = Asikkalassa meidän pitää punnita heinät ja se on oikeasti tosi ärsyttävää! Hyviä puolia siinä kuitenkin on se, että saa hevoselle oikean määrän heiniä ja karsinat eivät ole aamuisin täynnä heinää. Siinä vain menee tosi kauan aikaa ja ikean kasseihin mahtuu tosi heikosti esim 7 kg heinää. Heinät sotkevat kaikki vaatteet, mutta onneksi se on melko kevyttä, paitsi jos puhutaan säilöheinästä.. Heinien lakaisukin on käytäviltä ärsyttävää, jos on käytössä vain sellainen lakaisuharja, mihin jäävät kaikki heinät kiinni!
  • Laidunten rakentaminen = Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, ötökät kiusaavat ja hiki vaan valuu tai sataa vettä ja tuulee, mutta laitumet pakko saada rakennettua valmiiksi ennen tiettyä päivämäärää. Ikinä ei ole sopiva päivä tehdä laitumia, vaan aina niistäkin keksii jotakin valittamista. Viime viikolla sain tosiaan kokea tämän tuulen ja sateen rankentaessa Asikkalaan laitumia. Siellä kun on vielä uudet vahvat tolpat, joihin piti hakata nauloilla uudet pidikkeet.. Se ei ole mitään nopeaa touhua, kun joutuu koko ajan olla vasaran, naulojen, uusien lankojen ja kaiken mahdollisen kanssa siellä pellolla tarpomassa.

2 kommenttia: