perjantai 31. heinäkuuta 2015

Kouluvalmennus



Tiistaina pakattiin jälleen kerran poni kyytiin ja lähdettiin huristelemaan kohti Rabbelugnia. Tällä kertaa ei ollutkaan vuorossa esteitä, vaan osallistuttiin Nooran koulutunnille! Tunnin aiheena oli saada Pertti oikein rennoksi edestä ja venyttämään eteen-alas. Tehtiin ravissa avoa pitkillä sivuilla ja ne sujuivat vähän vaihtelevasti. 

Sain huomautuksia käsistäni, että ne seilasivat tosi korkealla, joten oli alussa hankalaa ratsastaa kädet alempana :D Kyllä siihen onneksi pikkuhiljaa tottui ja lopputunnista sitä ei tarvinut enää erikseen ajatella. Tunti sujui vähän vaihtelevilla fiiliksillä. Välillä tuli pitkiä, sujuvia pätkiä kun taas välillä meno takkuili omasta mielestäni jonkin verran.

Lopputunnista Pertti alkoi painumaan kuolaimen alle, minkä huomasi erittäin selkeästi oikean kierroksen laukassa. Laukassa tehtiin isoa ympyrää ja siinä poni oli ihan jees. On se ollut parempikin, vaikka tuli nytkin ihan hyviä pätkiä. En oikein tiedä, mitä vielä tunnista sanoisin. Ihan ok fiilikset jäi, Pertti ainankin teki parhaansa! Alhaalla vielä pieni kooste valmennuksesta. 

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Sileän treeni Vinskin kanssa!




Ratsastustuntien jälkeen varustin Vinskin kuntoon ja lähdin sillä kentälle. Tarkoituksenani oli lähinnä saada se edestä rennoksi, sillä Vinskillä on tapana kulkea tunneilla pää pystyssä kuolainta vasten, mikä ei tee sille hyvää. Niimpä asennoiduin kunnolla päivän ratsastuksiin, enkä lopettanut ennenkuin heppa antoi periksi kaikissa askellajeissa! Oli muuten aika supertreenit, vaikka itse sanonkin.

Pidin tänään ratsastaessa mielessä eilisen kouluvalmennuksen (tulossa myöhemmin postausta) opit ja neuvot ja sovelsin niitä Vinskin kanssa. Pidin huolen siitä, ettei käynti ja ravi menneet liian kiireisiksi ja pikkuhiljaa Vinski rentoutui edestä. Hirveän pitkiä matkoja Vinski ei jaksa mennä oikeinpäin, mutta pikkuhiljaa se sieltä kuitenkin tulee. 




Eniten ongelmia meillä oli Vinskin kanssa saada oikeaan kierrokseen taivutus oikein, sillä Vinski meni helposti kuolaimen alle ja jäi edestä ihan tyhjäksi ja selättömäksi. Kun taas vasempaan kierrokseen Vinski oli vaikeampi saada rennoksi, mutta kun sen sai rennoksi, oli se vasemmassa kierroksessa paremmin läpi. 

Viime kerralla, kun ratsastin kesäloman alussa Vinskillä, niin meillä oli todella paljon vaikeuksia laukan kanssa. En saanut sitä silloin laukassa pyöreäksi ja rennoksi, mutta tänään meillä ei ollut sen kanssa ongelmia! Laukka oli alusta asti hyvää, vaikka Vinski alkoi jo hieman väsymään. Niimpä otettiin vain vähän laukkaa kumpaakin suuntaan taivutellen, jonka jälkeen keventelin loppuravit. Jäi kyllä super iloinen mieli treenien jälkeen, kyllä tuo poni yllättää ♥




tiistai 28. heinäkuuta 2015

Satulan sovitusta


Eilen illalla ratsastustuntien jälkeen lähdettiin hakemaan Perttiä pikkusiskoni ja hänen kaverinsa kanssa. Päivän ohjelmana oli tosiaan testata yhtä estesatulaa. Satula istuu melko hyvin Pertin selkään, ainoastaan oikealta puolelta sään vierestä oli karvat menneet hieman nurinkurin. Otin yhdet ylimääräiset jalustimet satulaan kiinni ja kun poni oli valmiina lähtöön, hyppäsin kyytiin ja lähdettiin kentälle.

En oikein osaa vielä sanoa oliko satula hyvä, sillä itselläni oli vähän huonot polvipaikkaiset housut niin en pysynyt oikein paikoillaan satulassa, kun tuntui, että koko ajan luisuin johonkin suuntaan.. Toiseksi jalustimet olivat ehkä aavistuksen liian pitkät, mutta niissä oli jo kaksi kierrettä ja viimeisissä niin olin laiska enkä jaksanut tehdä enää enempää kierteitä. Näin ollen satulan testaaminen ei sujunut ihan niin hyvin, joten pitänee kokeilla myöhemmin uudestaan tätä satulaa.



Noista pienistä ongelmista huolimatta Pertti liikkui tänään melkosen hyvin! Se oli tosi energinen ja hyvin pohkeen edessä. Laukannostot sujuivat ongelmitta ja muutenkin meno tuntui hyvältä. Laukassa Pertti oli aavistuksen vahva edestä, mutta parani loppua kohden. Tultiin ihan muutamia kertoja pituushalkaisijalla aluksi ristikkoa ja lopuksi pienenä pystynä. Hypyt sujuivat pääosin hyvin, pari kertaa tultiin hieman lähelle, mutta kun muistin edetä laukassa enemmän niin paikatkin tulivat paremmin. 

Mutta niinkuin aiemmin sanoin, niin kokeillaan satulaa vielä uudestaan paremmilla housuilla ja lyhyemmillä jalustimilla :D Tänään ollaan muuten lähdössä Pertin kanssa Nooran kouluvalmennukseen ja torstaina jatketaan hyppyjen parissa, meille uuden valmentajan, Henkan silmän alla!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

"Lomakuulumisia"


Eilen päivällä raahasin pitkästä aikaa kameran mukaan tallille sillä ajatuksella, että otin hepoista laitumella kuvia. Harmittavasti en kuitenkaan kerennyt ennen tunteja käydä kuvaamassa, kuin Meijua ja Kuprua ja niistä ei kovinkaan hyviä kuvia tullut. Tuntien jälkeen kävin sitten nappaamassa isoista hepoista kuvia, mutta ne oli juuri pesty, niin siellähän ne hiekassa sitten kävi pyörimässä.. :) Pitää ottaa joku päivä uusi yritys kuvailuille, että hepatkin olisivat puhtaita!



Ajattelin tässä samalla hieman kertoa normi kuulumisiani, sillä viime aikoina postaukset ovat painoittunet lähinnä ratsastuksiin. Tokkolassa ratsastustuntien pito on sujunut melko hyvin. Olen saanut positiivista palautetta oppilailta ja heidän mukana olleilta. On aina kiva kuulla hyvää palautetta, niin tietää ainankin jotain tehneensä oikein :) Kaikista vaikeinta on aina keksiä aiheet tunneille! Kyllä sitä aina kuitenkin jotain on keksinyt. Tokkolan hevosilla en ole kerennyt ratsastamaan pitkiin aikoihin, sillä tunteja on ollut kuitenkin sen verran paljon. Pitäisi kyllä kiivetä joku päivä ainankin Epun ja Vinskin selkään.. Pihlalla kävin eilen vetämässä yhden tunnin maaston, oli aika tosi energinen hevonen.. 




Pertillä en ole nyt oikeastaan ratsastanut pariin viikkoon muuta kuin valmennuksissa. Viime viikolla kävin sen kanssa maastossa, mutta muuten omistaja on sillä ratsastanut. Meillä on vähän satuloita sovitettavana, jotta löydettäisiin Pertille hyppäämiseenkin vähän parempi satula. Huomenna olisi tarkoitus kokeilla yhtä satulaa ja ensi viikon torstaina on tarkoitus lähteä taas valmentautumaan :)



Kesäloma loppuukin jo kohta, ei enää montaa viikkoa. Olen viimeisen kuukauden ajan stressannut todella paljon tulevaa syksyä, sillä meidän kouluhan siirtyy kokonaan Jokimaalle enkä pääse enää asuntolaan asumaan. Onneksi tallilla on pystynyt unohtamaan tämän huolen aiheen, mutta kotona sitten miettimistä ja pohtimista on ollut sitäkin enemmän.. Toivottavasti asiat tästä järjestyy.. Hieman näyttää huteralta. Vaikka kuinka olen yrittänyt tehdä parhaani, niin tuntuu ettei sekään riitä. Ei auta itku markkinoilla, se on tehtävä kaikki mitä pystyy ja jos ei onnistu niin sitten en tiedä mitä teen :)

Nyt kuitenkin on taas aika jättää ikävät asiat hetkeksi sivuun ja lähdettävä tallille!  Palaillaan taas!


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Pertin ensimmäiset estevalmennukset!

Viime viikon keskiviikkona, 15.7., pakkasimme tavarat ja ponin kyytiin ja lähdimme minun ja Pertin ensimmäiseen yhteiseen estevalmennukseen. Olen tuosta päivästä lähtien yrittänyt kirjoittaa teille blogiin tuosta päivästä, mutten ole saanut nettiyhteyden hituden vuoksi ladattua teille videota näytille. Nyt kuitenkin sain videot Youtubehen ja julkaistua teille tämän postauksen, jossa kerron lyhyesti meidän ensimmäisestä ja toisesta estevalmennuksesta. 


Viime viikolla aloiteltiin alkuverkkailujen jälkeen tulemaan ravissa puomeja suoralla linjalla. Pertti oli alusta alkaen tosi tahmea, enkä saanut sitä kunnolla reagoimaan pohkeesta eteen. Valmentajamme Riikka antoi paljon hyviä neuvoja ratsastukseen ja kommentteja Pertistä. Vasempaan kierrokseen meillä oli enemmän ongelmia, kun en saanut siihen suuntaan läheskään yhtä hyvin pohjetta läpi, niin kuin oikeaan. Varsinkin laukassa ongelma korostui, kun Pertti tarjosi koko ajan vasemman laukan sijasta oikeaa laukkaa. Pienen voltin kautta sain vasemmankin puolen läpi ja alkoi tulemaan hyviä laukannostoja kumpaakin suuntaan.

Puomien jälkeen alettiin ratsastamaan suoraa linjaa pienillä esteillä. Alussa Pertti vähän kiemurteli esteiden välissä, mutta loppua kohden meno alkoi tasaantumaan. Edelleenkin Pertti oli pohkeelle liian hidas, mikä kostautui kaarevilla linjoilla. Ristikoille otettiin muutamat kiellot, jonka jälkeen puhtaasti yli ja kaverilta kannukset lainaan. Kannuksien laiton jälkeen Pertistä tuli paljon herkempi pohkeelle, jolloin hyppääminen helpottui huomattavasti, kun minun ei tarvinut joka askeleella puskea ponia eteenpäin. Viimeinen tehtävä sujui hyvin ja siihen oli hyvä lopettaa siltä erää.


Saatiin valmentajalta paljon hyviä kommentteja. Pertillä on tosi hyvä hyppy ja sillä on kapasiteettia pitkälle. Minun piti olla vain tarkkana, että laukka säilyy esteen jälkeen, pää pysyy ylhäällä ja pohje kiinni. Minun piti itse istua vähän kevyemmin satulassa ja laukannostoissa piti olla tarkkana.


Seuraavalla viikolla lähdettiin samaiselle valmentajalle torstaina 23.7. hyppelemään. Tällä kertaa olikin jo hieman enemmän kaikkea! Aloiteltiin verryttelyjen jälkeen tekemään ravissa pitkillä sivuilla väistöjä. Oikeaa pohjetta Pertti väistöi todella hyvin ja tuli sujuvia kunnollisia väistöjä. Vasenta pohjetta Pertti ei taaskaan niin hyvin väistänyt ja siinä tulikin paljon tönkömmät ja huonommat väistöt. Laukassa Pertti oli tosi hyvän tuntuinen, mitä nyt alkoi pikkaisen innostumaan, enkä saanut aina ihan niin hyvin koottua laukkaa, kuin olisin halunnut. Nyt minulla oli omat kannukset jalassa ja oli kyllä ihan eri poni alla, kuin edellisellä kerralla!


Laukkojen jälkeen alettiin tulemaan laukassa pientä pystyä apupuomin kanssa. Minun piti vain huolehtia siitä, että Pertti laukkasi tarpeeksi eteenpäin ja pää pysyi ylhäällä. Pertti todella helposti painuu alas, jolloin siitä tulee melko vahva edestä. Hypyt sujuivat hyvin alusta asti ja suoran linjan jälkeen jatkettiin sarjalle. Mukana ensimmäistä kertaa olivat erikoisesteet, joita Pertti ei edes loppujen lopuksi oikeastaan kytännyt. Ekat hypyt olivat vähän jännittäviä, mutta tsemppaamalla Pertti meni niistä kiltisti yli. 


Hypättiin myös ensimmäistä kertaa tasaoksereita niin, että etu- sekä takapuomit olivat vaakatasossa, kun kotona ollaan hypätty ainoastaan ristikko-oksereita. Pertti ei niitä yhtään kummastellut vaan teki tajuttoman hyviä hyppyjä niille! Pian olimmekin käyneet radan kaikki osat läpi ja aloitettiin pienen tehtävän tekeminen. Pertti hyppäsi tosi hyvin ja varinkin viimenen rata oli aivan super! Onhan siellä vielä pieniä juttuja, mitä pitää korjailla, mutta kun ottaa huomioon nämä meidän treenaamisen määrät, niin on kehitys kyllä nopeaa!


Nyt jatketaan samaan malliin niinkuin tähänkin asti ja ensiviikolla taas uutta valmennusta! Ollaan kyllä kaikki todella ylpeitä pikkuisesta Pertistä

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Puomitreeniä

Linkki koostevideoon, kun en saanut upotettua sitä tähän..

Tiistaina käytiin rento maastolenkki Pertin ja Epun kanssa. Minä menin Pertillä ja Tiffani tuli Epulla. Käytiin tutustumassa Pertille uusiin maastoihin ja hienosti poni siellä käyttäytyi! Ei ollut mitään ongelmia :) Matkaan mahtui paljon kävelyä, vähän ravia sekä laukkaa. Pertti oli tosi asiallisesti Epun perässä. Keskiviikkona Pertti sai vapaapäivän ja Torstaina Tiffani ratsasti sillä sileällä viimeistä kertaa. 



Perjantaina illalla, kun oltiin jo viety Tiffani takaisin bussiasemalle, jatkoin Pertin kanssa vähän puomiharjoituksia. Minulla oli pitkällä sivulla neljä ravipuomia, joista kaksi oli hieman korotettuja sekä ympyrällä kaksi puomia yhden laukka-askeleen välillä. Pertti ei ollut ihan parhaimmillaan, se teki kyllä hyvin kaiken, mutta ehkä se tietynlainen fiilis työntekoon oli kadoksissa osittain. 



Pertti oli laukassa tänään melko hyvän tuntuinen, ravissa itselläni oli aika paljon hakemista oman istuntani kanssa. Kun sain oman istuntani paremmin alkoi homma pelittää suht hyvin. Odotan niin kovasti, että päästäisiin lähtemään jo valmennuksiin! Puomit sujuivat tosi hyvin tänään. Pertti venytti ja nosti jalkojaan tosi hyvin, joten en kauaa jäänyt jumputtamaan puoleille. Kumpaakin suuntaan muutaman kerran hyvin, niin se riitti. 



Otin vielä loppuun hieman harjoitusravia ja yritin saada Perttiä paremmaksi keskittymällä omaan istuntaani. Siinä on kyllä todella paljon vielä korjattavaa, mutta ehkä tämä tästä pikkuhiljaa :) Vilma oli taas mukana auttamassa ja kuvaamassa, joten kaikesta postauksen materiaalista kiitos hänelle. Tänään, lauantaina, käydään iltapäivällä kävelemässä Pertin kanssa maastakäsin hieman ja huomenna katsotaan uudelleen,  mitä keksitään!



maanantai 6. heinäkuuta 2015

Tiffani tuli kylään! (Helka, Pertti, paljon materiaalia)

Viime ajat ovat sujuneet heppailen, yllätys sinänsä. Viime viikonloppuna tosin sain vaihtelua arkeen, kun lähdettiin Ilonan kanssa Helsinkiin 1D:n konserttiin! Olen pitänyt paljon ratsastustunteja, sekä tuttuun tapaan käynyt liikuttamassa Perttiä. Pertin kanssa on alkanut sujumaan kerta kerralta paremmin ja esteilläkin ollaan otettu isoja harppauksia :) Joskohan kohta päästäisiin valmennuksiin..! Minulla kuitenkin oli tälle postaukselle ihan aihekin, nimittäin Tiffani saapui torstaina vierailulle tänne Jaalaan ja on nyt noin viikon täällä. 

Ollaan käyty Tokkolassa oikeastaan melkein joka päivä sunnuntaita lukuun ottamatta. Tiffani on ratsastanut Pihlalla, käynyt Vinskillä maastossa ja hypännyt sillä, mennyt Ripalla ilman satulaa ja satulan kanssa. Tokkolan hevosten lisäksi ollaan käyty kahtena päivänä Perttiä liikuttamassa, sekä kattomassa monille lukijoille tuttua ponia Helkaa!


Sunnuntaina lähdettiin päivällä kohti Kouvolaa ja suunnitelmiin kuului käydä Helkan luona. Tiffani on jutellut Hennin kanssa jonkin verran ja nyt kun Tiffani tuli näillä seuduilla käymään, niin pitihän siellä käydä ponia moikkaamassa! Kyllä sitä jonkin verran olikin jo tullut ikävä :') Henni oli jo hakenut ponin sisälle ja juteltiin siinä samalla, kun varustettiin Helka kuntoon. Kentällä Tiffani pääsikin hyppäämään heti ponskin selkään ja jonkin aikaa pyörittyään he ylittivät muutaman esteen! Voi, että kun tuli hyvä mieli katsoa ponin menoa, kun se oli niin iloinen! Henni kävi lopuksi ottamassa kaikki askellajit läpi, jonka jälkeen otettiin pihalla muutamat kuvat musta ja ponista. Viimeiseksi vielä pesulle ja muutamat temput, niin kyllä oli poni tyytyväinen. Oli kyllä ihana käydä pitkästä aikaa Helka-tallilla!



Jatkettiin Kouvolasta matkaa takaisin Jaalaan ja lähdettiin myöhemmin illalla vielä Pertin luokse. Varustettiin heppa kuntoon ja lähdettiin Tokkolan kentälle. Mä otin ensin kaikki askellajit läpi ja oli muuten hyvän tuntuinen poni. Pertti oli ihan superhieno ja olisin vaan voinut jäädä fiilistelemään selkään. Päästin kuitenkin Tiffanin sinne lopuksi testailemaan ponia ja meni niilläkin tosi hyvin!!







Maanantaina jatkettiin Pertin kanssa esteiden parissa. Rakennettiin kentälle jumppasarja, sekä muutaman laukan kavalettilinja. Verkkailin ponin mahdollisimman kevyesti ja yritin ottaa mahdollisimman vähän hyppyjä. Pertti teki todella hyväntuntuisia hyppyjä, joten uskallettiin nostaa jumppiksen viimeistä estettä vähän. Pertti teki sujuvia hyppyjä ja olin ihan fiiliksissä, kun poni oli niin hieno. Lopuksi Tiffani vielä otti muutaman hypyn jumppikselle ja taisi tykätä ponista myös esteillä :p









Vielä muutama päivä Tiffanilla täällä Jaalassa, katsotaan mitä vielä keksitään! 
Voitaisiin joku päivä yrittää kuvata lyhyt videopostaus tallilta, jos jotakin kiinnostaa :) 
Eikö Helka olekin söpö <3 Ja mitäs tykkäätte Pertistä?