keskiviikko 30. toukokuuta 2012

muutama kuva vielä kisoista :)

Heippa! Eilenä ja tänään olen ollut tokkolassa. Eilen kävin ajamassa Ofelian kun Ilona ajoi Ollia. En ole aiemmin ajanut sen kummemmin Offella kuin yhden pienen pätkän suoraa tietä, joten en yhtään tiennyt miten toimii :D Hyvin kuitenkin tepsutti Ollin perässä eikä laukannut kuin kerran. Mentii suht rento lenkki ja käveltiin aika paljon :)

Tänään ratsastettiin Ilonan kanssa Vinskillä ja Ripalla kentällä. Mie menin Vinskillä ja tavotteena oli saada se mahdollisimman rennoksi etten vaatisi siltä kauheasti mitään. Kuitenkin mieli muuttui laukassa ja alettiin harjoittelemaan puhdasta laukanvaihtoa ilman raipan apua! Välillä laukanvaihdot onnistuivat hyvin, mutta välillä saattoi pukitella vaihdossa tai vaihtaa ristilaukan kautta oikeaksi. Loppuverkat mentiin käppäilemään lähimaastoon.

Loppuun pari Saara Maurinsalon kuvaamia kuvia kisoista :)! Kiitos kuvista. ps. kuvat saa isommisi klikkaamalla!







maanantai 28. toukokuuta 2012

Haaste


1. Kiitä bloggaajaa,jolta sait haasteen.
- Kiitos Miisa!
 
2. Lisää The Versitale Blogger Award-kuva postaukseesi.
 
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.
- No siis ensinnäkin nyt tulee mieleeni, että kavereiden keskuudessa olen usein äänessä ja nauran paljon. Kuitenkin esimerkiksi koulussa olen hieman hiljaisempi.
- Tykkään paljon hevosista, vaikka välillä tuleekin tunne etten jaksa enään yhtäkään heppailla.
- Mietin päivittäin Raikulia ja Hemmoa <!3
- Minulla ei ole yhtäkään ystävää, mutta ihan tarpeeksi kavereita.
- Omistan maantienväriset luonnonkiharat hiukset (Tällä hetkellä kuitenkin olen värjännyt hiukset punruskeiksi.
- Tykkään liikunnasta koulussa ja muutenkin olen mielestäni reipas.
- Nukahdan iltaisin todella aikaisin jos ei ole tekemistä.
 
4. Nimeä 4 bloggaajaa.
 
5.Ja kerro heille haasteesta.
 

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

kisat koivurannassa 27.5. (50-60cm ja 70cm)

Heippa! Viikonlopun olen taas vietellyt Kouvolas. Perjantaina ratsastettiin hepat kentällä ilman satuloita ja lopuksi olimme myös hippaa. Itselläni oli sellaiset liukkaat housut niin kerran tulin hipan aikana alas selästä :D! Lauantaina mentiin koulua kentällä ja laitoin pitkästä aikaa satulan selkään. Helka oli ihan kiva, mutta käynnissä ja laukassa oli vielä vähän ongelmia saada poni pyöreäksi. Ravissa meni sentään paremmin! :)

Tänään meillä oli siis estekisat tässä lähistöllä Kouvurannan ratsutilalla. Menin luokat 50-60cm ja 70cm. Ensimmäisessä luokassa poni oli hiukan tahmea, mutta saimme kuitenkin hyvät hypyt ja puhtaan radan. Olimme toisia ja saimme sinisen ruusukkeen sekä esinepalkinnon (jotain hiuslakkaa ja -muotoiluvaahtoa?).

70cm Helka liikkui paremmin eteenpäin, mutta silti sai vähän hoputella reippaammaksi laukkaa. Verryttelyhypyt onnistui tosi hyvin! Radalla perusradasta saatiin puhdas ja meni muutenkin hyvin. Pari hassua hyppyä tuli, mutta meni muuten superisti! Uusintakin alkoi hyvin ja Helka liikkui kivasti eteenpäin. Lopuksi kuitenkin Helka päätti ettei nyt enään hypättäisiin yhtään estettä ja toisiksi vikalle esteelle teki stopin. Toisella kerralla pääsimme esteestä yli, mutta seuraavalle esteelle (okserille) taas töks, jolloin minä lensin hienosti okserin puomien väliin, niin ettei puomit putoilleet eikä minullekkaan käynyt mitään ;D! Kuitenkin olen Helkan suoritukseen todella tyytyväinen! Tavoitteena oli saada perusrata puhtaana yli ja sehän sieltä tulikin, keposesti pomppasi esteet, ettei se korkeus ainankaan ole esteenä! :)

Kuvat on vähän sekalaisessa järjestyksessä, ja videokoosteet radoista näätte Jennan blogista! :) Nämä kuvat ovat TÄÄLTÄ sekä TÄÄLTÄ! Kiitokset kuvaajille :)









se vaihto laukan

ilmavara?


Hieno tippuminen hermanni.. :D tais yleisöäkin naurattaa hieman?

HIENOIN PONI <3

torstai 24. toukokuuta 2012

mehua,limsaa,sipsii,karkkii,muffinei,leipii,keksei ja muuta mukavaa

Tänään en sitten mennytkään kouluun, koska lähdettiin Ilkan ja Ilonan kanssa Tampereelle viemään tokkolasta olevaa yhtä suomenhevos tammaa Pihlaa klinikalle. Lähdettiin 11 aikoihin ajamaan sinne päin ja sitä ennen tein aamutallin. Menomatka sujui hyvin ja mukavasti ja olimme sielläkin hyvissä ajoin, Noin kahdelta.

Pihlalla piti olla aika puoli kolme, mutta se sitten venyikin tunnilla ja 45minuutilla. Meillä oli Pihlan matkaseuralaisena Ofelia, jonka Ilona sitten ajoi Teivon raviradalla kevyesti. Offen lenkin jälkeen kun oli hyvin aikaa kävimme katselemassa siellä olevaa hevostarvikeliikettä. Kyllä sieltä kaikkea kivaa löytyi ja myöhemmin sieltä sitten kävimmekin ostamassa Munkille uudet vihreät riimut talutuksiin sekä riimunnarun ja niskapehmusteen riimuihin :') Eikä hintaakaan ollut paljoa!

Kun Pihlakin lopulta pääsi tutkintaan, niin siltä otettiin röntgen sekä muutama juoksutusnäyte. Hyvältä kuulemma näytti! Pilha sai paljon kehuja ja jalkakin näytti todella hyvältä! Hienoa :)Pikkuhiljaa voikin sitten palailla ihan normaaliin treeniin!

Tallille olimme takaisin kahdeksan jälkeen ja hoidettiin hepat ja kamat pois :) Kuvia ja videon saatte jokin päivä kunhan Ilona saa tehtyä koostevideon! Ihan kiva päivä oli ja takaisintulo matkakin sujui muuten hyvin paitsi kerran ajoimme punaisia päin, kun niin nopeasti valot vaihtuivat ettei Ilkka kerennyt jarruttamaan enään vaikkakin yritti! :s

Tähän loppuun tälläinen hieno kysely minkä löysin jostakin :D

OLEN:
[x] ratsastanut
[x] ratsastanut ilman satulaa
[x] ratsastanut ilman satulaa ja suitsia
[x] ratsastanut pellolla
[x] ratsastanut kentällä
[x] ratsastanut maneesissa
[x] ratsastanut maastossa
[x] ratsastanut takaperin
[x] ratsastanut ilman kenkiä
[x] seisonut hevosen selässä
[x] hypännyt esteitä
[x] hypännyt yli 80 cm korkeita esteitä
[] hypännyt 110cm korkeita esteitä
[x] harjannnut hevosta
[x] puhdistanut hevosen kaviot
[x] luonut lantaa
[x] uittanut hevosta
[x] ruokkinut hevosen
[x] taluttanut hevosta
[x] ratsastastanut shettiksellä

OMISTAN:

[x] raipan
[x] kannukset
[x] ratsastushousut
[] turvaliivin
[] hevosen
[] ponin
[x] kypärän
[x] ratsastushanskat
[] satulan
[x] suitset
[] ratsastussaappat
[x] jodhpurit
[x] Saappaanvarret
[x] vuokrahevosen

KUMPI:
shettis[x] vai puoliverinen[]
kenttä[] vai maasto[x]
esteet[x] vai kouluratsastus[]
lännenratsastus[] vai kenttäratsastus[x]
hevonen[] vai poni[x]
oma hevonen[x] vai hoitsu[]
ratsastusleiri[] vai valmennus[x]
kimo[] vai ruunikko[x]
rautias[] vai musta[x]
karsinan siivous[x] vai varusteiden puhdistus[x]
ratsastus[x] vai ajo[]

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Vinski

Tässä tälläne pieni kooste alkuun Vinskistä mitä ollaan siitä kuvailtu :D



Moikka! Eilen olin tokkolassa ja hypittii Vinskillä ja Epulla Ilonan kanssa. Laitettiin kaksi estettä ja kaksi kavalettia, joita sitten hypittiin vähäsen. Vinski oli tosi kiva,  hyppäsin sillä ilman martingaalia ja meni todella hyvin! Ei viskellyt päätään edes kauheasti ja kuunteli hyvin :)!


Tänään olin katsomassa kun Ilona hyppäsi ensimmäistä kertaa Kuprulla. Ilona meni ihan vain jotain puomei ja pientä ristikkoo/pystyy :) Meni kuulemma iha kivasti ja ponikin näytti tykkäävän!

maanantai 21. toukokuuta 2012

talviturkki pois ft. Helka, Viki, Fasu, Ella, Jenna ja Henni

Viikonloppuna sitten taas Kouvolaan Helkailemaan! Lauantaina liikutettiin kaikki hepat kevyesti maastossa ja pellolla. Helka meni ihan kivasteen, kulki reippaasti ja silleen.

Sunnuntaina oltiin päivällä kisoissa (Jenna&Fasu ja Ella&Viki), mie toimin kisahoitajana/-kuvaajana. Menivät vain yhden luokan joten siellä ei tarvinnut kovinkaan pitkää aikaa olla. Iltapäivällä mie liikutin Helkan pellolla ensin riimuilla, joka aluksi onnistui hyvin, mutta sitten poni alkoi possuilemaan ja haettiin suitset päähän. Menin vielä vähän aikaa pellolla ojia, jonka jälkeen menimme kentälle. Kentällä hyppäsin aluksi jumppista, joka oli vikaksi ~90cm. Sen jälkeen Ella ja Jenna teki pienen radan ja sitä hyppäsin muutamia kertoja. Lopuksi harjoiteltiin vielä kääntymisiä, jotka lopuksi onnistuivat superisti! :) Korkeimmillaan yksi pysty oli 95cm ja okseri 85?cm! Helka oli todella kiva hypätessä, eikä okserillekkaan yhtään epäröinyt, vaikka kerran sieltä alas tulinkin sen jälkeen :D!










Tänään minulla olisi pitänyt olla koulua, mutta oli pieniä ongelmia joiden takia jouduin jäämään Kouvolaan vielä yhdeksi yöksi. Käytiin iltapäivällä uittamassa heppoja ja Helka oli tosi kiva uittaa! Ekaa kertaa sen kanssa olin ja meni hienosti! Muutama hassu loikka ponilta tuli, mutta nätisti ui! Kuvissa näyttää että istun hirveän takana, mutta se johtuu siitä että minun piti istua Helkan pepun päällä, koska muuten peppu nousi pintaan ja pää vajosi pinnan alle :D! Hassu poni :')










perjantai 18. toukokuuta 2012

Voi minni parka :( (kuvia)

Laittelenkin tähän alkuun heti näitä maanantain ratsastuskuvia kun ratsastin Vinskillä kentällä.


se innostu.. :<

ilman käsii, wuhuu xd

ei aina voi onnistuu...


Tänään sitten olin tokkolassa ja olisin muuten ratsastanut Vinskillä, mutta se meni tunnille niin en sitten sen kanssa tehnyt mitään. Minnillä olisin mennyt käppäilemään maastoon maasta käsin nii ois saanu kivaa matskuu, mutta sitten...

Olin laittamassa Vinskiä tunnille kuntoon. Yhtäkkiä ponien aitauksesta kuului kauheaa metakkaa. juoksin äkkiä sinne katsomaan mikä siellä on hätänä, niin Olli jahtasi Minniä ja potki koko ajan kun vain mahdollista! Menin heti hakemaan Minniä, niin tuntui että se suorastaan juoksi syliini että pelastaisin sen! Kun sitä sitten sisälle talutin niin se aristi takajalkaansa aluksi aika pahasti, mutta tallissa se laski painoa ihan normaalisti. Vilkaisin jalat äkkiä läpi ja muutamia haavoja sieltä löytyi, sekä toinen takajalka oli hieman turvonnut. Soitin eräälle Kaisalle, että mitä siihen tekisin ja hän sitten tulikin auttamaan minua :) Onneksi, sillä en olisi saanut hoidettua Minnin jalkoja yksin kun rupesi potkimaan! Toivotaan nyt vain ettei tuosta rupea kehittymään mitään vakavempaa vaan parantuisi nopeasti :')











ps. Hyvää nimpparii minä ♥
pps. videon saatte joku muu päivä ku kone ei suostu yhteistyöhön videoiden kanssa ::)