perjantai 25. lokakuuta 2013

järki jäässä ja kuhmu päässä

Olin keskiviikkona taas pitkästä aikaa Riinalla ja ensimmäiseksi otettiin Depsu ratsastettavaksi. Sää oli vähän mitä oli, tuuli paljon, oli kylmä ja tuli pieniä vesipisaroita silloin tällöin. Menoa se ei kuitenkaan haitannut. Riina meni ensin Depsulla kaikki askellajit ja mä pääsin lopuksi kokeilemaan ponia. Depsu oli aikalainen samanlainen kuin aavistinkin, jännitti paljon uutta ratsastajaa. D oli tosi vauhdikas ja yritin vain saada sitä vähän edes taipumaan ja rauhottumaan. Vähän aikaa siinä pyörin ravissa sen kanssa ja päästin Riinan takaisin sinne selkään rauhoittelemaan ponia :D


Depsun jälkeen ratsastettiin samaan aikaan Rullella ja Patulla ilman satuloita, joten siitä ei valitettavasti ole kuvia. Mä menin ensiksi Rullella ja ponipallero oli tuttuun tapaansa ihana :') Mä vaan tykkään niin paljon Rullella ratsastaa, johtunee varmaa siitä että se on russi..! Rullella on kaikenlisäksi niin hassun hauskat askeleet, että ei niistä voi olla pitämättä. Pyörittiin siinä jokunen aika ja vaihdettiin. Patu oli tapansa mukaan vauhti päällä minun kanssani, siinä hetken sen kanssa ravasin ja vähän laukkasin. Lähdettiin loppukäynnit taas metsään ja sieltä tultuamme hoidettiin nekin ponit pois. Molemmat ponit oli ihan kivoja ja oli taas kiva päästä pitkästä aikaa niilläkin ratsastamaan :)


Tallissa tapahtui pieni vahinko, jonka seurauksena sain kuhmun päähän ja ihana päänsäryn, mutta ei se mitään! Riinalta jatkoin matkaa kodin kautta tallille tekemään iltatallia. Eilen torstaina ratsastin ensin Pihlalla pitkästä aikaa. Olen Pihlalla viimeeksi ratsastanut kai 2012 kesällä, jolloin sitä liikutettiin enemmän. Pihla oli nyt vasempaan kierrokseen ihan ok, mutta oikeaan kierrokseen se ei taipunut senttiäkään ja yritti lähteä vain alta kaahaamaan pois.. Se myös hermostui todella nopeasti ja alkoi peruuttelemaan, kuopimaan etusillaan :/ Laukkaa en edes uskaltanut kokeilla, kun ravissakin meno oli jo niin vaikeaa.. Illalla ratsastin vielä Ofelialla, käytiin Ilona mukana kävelemässä metsässä pieni lenkki, jonka jälkeen tallin pihalla tehtiin muutamat pysähdykset ja peruutukset. Offe oli taas niin hienosti!

Nää kaks kuvaa on 2012 kesältä

Pihe osasi niin hienosti ja rauhallisesti jopa laukata ympyrällä!! 

6 kommenttia: