lauantai 26. lokakuuta 2013

tallikuulumisia

Tokkolasta kuulumisia taas tähän väliin! On ollu kyllä kiva pitkästä aikaa viettää kunnolla aikaa sielläkin tallilla, kun koulun takia siellä käyminen on todella paljon vähentynyt.. Vielä tänään illalla sinne ja huomenna koko päivä, niin sitten olisikin seitsemän päivän työputki ohi! Nää pari viimeista päivää on ollu sellaisia, että ei enää jaksaisi karsinoiden siivoamista, mutta jotenkin olen siellä vain jaksanut. Tekemistä siellä on riittänyt kyllä :)


Eilen lähdin Ilonan mukaan ajamaan Ollia ja oli kiva päästä tallin maastoihinkin. En edes muista milloin viimeeksi olisin ollut maastossa tokkolassa ;o Eipäs, silloin Vinskillä kävin siinä lähimaastoissa, mutta siellä kaukana en ole pitkään aikaan käynyt. Ohjasajettiin eilen illalla Venka, siitä on tuo ylläoleva erittäin laatukas kuva.. Venkakin meni hyvin, jos sille saataisiin vielä tämän viikon aikana kärryt perään, ken tietää!


Tuuli teki tässä yksi päivä nyt uudet tarhat hevosille, sähkö kiertää kyllä tosi hyvin nyt! Toivottavasti hepat pysyisivät talven yli niissä.. Viime talvena oli ärsyttävää, kun hepat karkaili ja nojaili lankoihin niin lopulta kaikki langat olivat ihan solmussa ja sekaisin.. Munkki ja Tomikin on ihme kyllä pysynyt nyt langoissa, kun ne papparaiset on aika kovia poikia karkailemaan.. Huomenna tulee vielä yksi postaus ja sitten maanantaina pitäisikin palata takaisin koulun penkille! Miltä kuulostaisi jos tekisin huomenna "tallipäivä kuvina" -postauksen, tosin kuvaisin kaikki kuvat kännykällä?

2 kommenttia: