lauantai 16. marraskuuta 2013

Kaitsulla

Tänään on ollut vilkas päivä ja tekemistä on riittänyt! Puolen päivän aikoihin suunnistin pitkästä aikaa Annille ja lähdettiin heittämään Kaitsulla ja Nakella kevyt maasto. Annilta suoraan tallille ja siellä pääsinkin ratsastamaan parilla hevosella!

Kaikki postauksen kuvat on tänään otettu kännykällä, kun olin Annilla.

Anni ja Saga kurkistelee vasemman puoleisessa kuvassa! Kaitsu oikean puoleisessa kuvassa :)


Lähdettiin tosiaan maastoilemaan pitkästä aikaa, kun ei ole maastoihin päässyt vähään aikaan.. Hepat olivat kyllä hieman energisiä tänään, Nakkekin jopa yllätti ja painoi vaan menemään laukassa täyttä eteenpäin :D Kaitsu nyt on aina ollut hirmu vauhdikas maastossa, ja niin oli kyllä poni tänäänkin meno päällä. Pientä extremeä mukaan toi vihreä rekka, joka oli aina siellä mihin me olimme matkalla..


Oli kyllä kivaa pitkästä aikaa palleron selässä, ei se kyllä ole muuttunut yhtään :') Pitää katsoa, jos jokin viikonloppu pääsisi vähän hyppelemään Kaitsulla pitkästä aikaa! Käytiin vähän kiertelemässä metsälenkkejä ja muisteltiin siinä sivussa taasen vanhoja aikoja, kun oli vielä Raikuli ja Tähti. On niitä aina kiva muistella ja nauraa niille, sillä ne olivat oikeasti ihania päiviä ♥ 


Maaston jälkeen Kaitsu oli ihan hikinen, joten se pääsikin ulos loimien kera. Ponit ja tavarat hoidettua lähdin melko pian seuraavalle tallille, Tokkolaan! Olen muuten unohtanut mainuta, että tilasin Munkille uudet söpöily-riimut Hööksiltä, mutta nappaan niistä kuvat vasta huomenna.


Tokkolassa lähdettiin Ilonan kanssa ratsastamaan Vinskillä ja Epulla kentälle, tehtiin pari estettä siihen, jotka olivat aluksi n. 50-60cm. Minä menin ensin Epulla ja alkuverryttelyissä Eppu oli tosi kivan tuntuinen! Kuunteli pidätteitä, reagoi pohkeeseen ja ennenkaikkea ei painanut kuolaimelle.. Kuitenkin kun aloitettiin hyppääminen, niin heti se aloitti pään kiskomisen alas.. Ärsyttävää, kun Epulle on tullut tavaksi heti esteen jälkeen rösähtää koko painolla kuolaimelle eikä siinä mitkään voimat ja taidot riitä kannattelemaan päätä ylhäällä.. Olisiko teillä jotain vinkkejä tämän korjaamiseen? Hetken hypeltyämme vaihdettiin ja hyppäsin Vinskin selkään. Voi kuinka ikävä olikaan Vinskin selkään, se on vaan niin kiva ratsastaa ja varsinkin hypätä! Hyppäsin Vinskillä yhtä pystyä vähän korkeampana (70cm) ja poni teki pari todella mahtavaa pomppua! Hieno poni :) Parin hyvän pompun jälkeen otin vielä pienemmälle pystylle yhden hypyn ja loppuverkkailin Vinskin. En edes muista milloin viimeeksi olisin  taas hypännyt, niin tämä oli kyllä kiva lisä tähän viikonloppuun!

9 kommenttia:

  1. Mulla on auttanu yhellä ponilla ku se paino välillä painokuolaimelle, että ratsastaa eteen ja sitte niiku höllää tuntumaa välillä ni sen ponin oli pakko nostaa pää ylös (:

    VastaaPoista
  2. Pistä heppa heti esteen jälkeen kunnolla eteen, ja ota lyhyempi ohja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epun ohjat on iha kauheassa kunnossa, niin sitten ku se rupeaa painamaan ne ohjat vain valuu mun käsistä pois vaikka kuinka yrittäisin pitää ne tuntumalla :D Lyhyempää ohjaa olen kokeillut, mutta sitten jos olen pyytänyt sitä eteenpäin, niin se on ruvennut painamaan vaan enemmän :/

      Poista
    2. Käy kattoo mun blogi Pyry ja ponit

      Poista
  3. Tää sun ulkoasu on tosi hieno! (:

    VastaaPoista
  4. Kannattaa kokeilla liikutella kuolainta ja sillee niiku "helistellä/ravistella" sitä ni se saattaa auttaa..

    VastaaPoista