keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Minni-viikko, osa 3



Taas yksi hyvä päivä takana ja poneilua on riittänyt enemmänkin. Ihan aamusta hypytettiin Donna irtona. Harjoiteltiin ensin liinan päässä kulkemista, jonka jälkeen se pääsi vapaaksi kentälle. Tehtiin pieni este, jota nostettiin vähäsen. Donna tykkäsi tosi paljon hypätä ja innoistuikin siitä melkoisesti! Poni veti innokkaasti esteelle ja sen jälkeen kunnon rallia kenttää ympäri. Käytiin syömässä aamupalaa ja lähdettiin ratsastamaan Minnillä.



Pilona

Donna ja Rambo

Pidettiin Minnin kanssa tänään sellainen kevyt jumppis-treeni, jotta sain tuntumaa vähän esteille, huomista maneesia odotellen. Tiffani ratsasti ensin ja poni oli alusta asti vauhti päällä. Kun minä pääsin selkään, otin vähän ravia ja laukkaa, jonka jälkeen aloitin tulemaan jumppista. Minni imi jumppikselle hirveää kyytiä, eikä pidätteet mennyt läpi. Hyvin poni kuitenkin hyppäsi ja parin hyvän hypyn jälkeen keventelin ravissa ja käveltiin loppukäynnit.








Käytiin tosiaan eilen hakemassa yhdet shettiskärryt ja valjaat jostakin tallilta ja lähdettiin tänään ajamaan Polinalla. Käveltiin, ravailtiin ja laukkailtiin hiekkateitä pitkin. Alkuun Polina oli vähän laiska, mutta loppua kohden innostui. Kääntäessä takaisin kotiin päin, poni esitteli myös hienot capriolet..! Tallissa hoidettiin poni pois ja juoksutettiin vuotiasta Ramboa vähän kentällä ja senkin kanssa harjoiteltiin liinan päässä kulkemista. Fiksu poika se kyllä on, vaikka kaikkein kaunein kukkanen ei olekaan :D




Sissi

Mimmi

4 kommenttia:

  1. Kivan taakse heilahtaa sun jalka esteil :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinno en oo hypänny ponil puolee vuoteee, siin on kerenny tyyli kummallakii muuttua :p

      Poista
    2. Miks ihmeessä tääl on hirveesti haukkuja-anoja ainaki tässä ja edellisessä postauksessa? Oikeesti ketään ei kiinnosta teiän haukkumiset/ohjeet yms.!!!!

      Poista
    3. mmh sitä samaa tässä ihmetellään :D

      Poista