sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Näyttöviikko

Huhhuh.. Näyttöviikosta on jo melkoisen pitkä aika, mutten ole kerennyt siitä tulla kirjoittelemaan. Nyt kuitenkin hieman fiiliksiä tuosta viikosta sekä arviointikeskustelusta. Viikkoni työpäivät ja työajat taukoineen näyttivät tältä: Maanantai vp, tiistai 8-17, keskiviikko 8-17, torstai 9-17, perjantai vp, lauantai 13-19 ja sunnuntai 8-18.

En kovinkaan tarkasti valitettavasti kerro teille työtehtävistäni, sillä en ole aivan varma, kuinka paljon saan kirjoittaa tallin toiminnasta. Pidän tallin toimintasuunnitelmasta, se on selkeä ja miellyttävä. Viikon tehtäviin kuuluivat perus tallityöt kuten ruokinta, tallin järjestyksen ylläpitäminen (karsinat, käytävä, varustehuone, rehupaikat yms.), hevosten harjausta ja hoitoa (jalkojen pesu, haavojen hoito (jos jotakin ruhjeita/hankaumia sattui olemaan), suupielten rasvaus, jalkojen kylmäys tarvittaessa yms.), hevosten kuntoon laittoa sekä varusteiden putsausta. Myös hevosten liikuttaminen kuului näytön arvinointiin. Viikon aikana minulla oli kaksi ratsastustuntia ja niiden lisäksi ratsastin yhden kerran itsenäisesti, loppuverryttelin yhden hevosen sekä juoksutin yhden.


Näytön arvioinnissa meidän ohjaava opettaja tuli käymään työpaikalla ja keskstelimme laajasti työskentelystäni. Kävimme läpi mitä olen oppinut, mikä on sujunut hyvin ja missä on parannettavaa. Sain positiivista palautetta aktiivisuudesta ja "oppimisen halusta". Olen hieman sellainen, että kysyn lähes aina, että voinko tehdä jotakin. Haluan siten varmistaa, että teen varmasti oikein. Sain tasaisesti numeroita 2 (hyvä) ja 3 (kiitettävä). Oli mukava kuulla, että työskentelystäni on pidetty ja paljon on tullut vitsejä, että voisin jäädä pysyvästi tiimin jäseneksi. Harmiksi vain kouluni rajoittaa tämän, mutta lupasin käydä välillä viikonloppuisin moikkaamassa näitä ihania ihmisiä ja hevosia!

Näyttöviikko ei juurikaan ollut yhtään sen erilaisempi kuin muutkaan viikot. Ainut poikkeama oli karsinoiden siivouksessa, jotka hoidin ihan itse viikon ajan! Hmm.. Ajatus lyö tyhjää tällä hetkellä, eikä minulle tule mieleen, mitä voisin näyttöviikosta erikseen kirjoittaa.. Huomenna starttaa viimeiset viiden päivän putki ja tämän jälkeen on koko työharjoittelu ohi.


'

4 kommenttia:

  1. Hei sinä anonyymi, joka kysyit miksi menin gramaaneilla. Vastasin kommenttiisi, mutta seuraavan kerran bloggeria selatessa huomasin ettei kumpaakaan kommenttia ollut enää jälljellä..? Tässä kuitenkin vastaus siihen:
    Menin gramaaneilla, jotta minun sekä hevosen oli mukavampi työskennellä ja niiden avulla sain paremman tuntuman hevoseen.

    VastaaPoista
  2. Kun salpauksessa erikoistuu ratsupuolelle onko se niin kuin hevosharrastepalveluiden tuottaminen vai mitä se puoli pitää sisällään? Onko sillä puolella mahdollista hakea lopuksi srl harrasteohjaaja titteliä?

    VastaaPoista
  3. Juurikin näin, niin kuin arvelit :) SRL:lta on mahdollista hakea harrasteohjaajan nimikettä, mikäli ratsastusnäytöistä tulee vähintään kakkoset. Jos oikein muistan :-)

    VastaaPoista
  4. Kyllä se on näin eli koulu,- este 2,- opetus opetus näytöistä pitää ttulla vähintään 2 :D -Suski

    VastaaPoista