perjantai 1. marraskuuta 2013

"NOT BAD" (kouluviikon tapahtumat)

Syysloman jälkeen palailtiin takaisin koulunpenkeille ja tämä viikko sujui mielestäni hyvin onnistuneesti! Jaksoin koulussa keskittyä tunneilla paremmin kuin aiemmin ja muutenkin vietin huippuhyvän viikon :) Kännykästä löytyi taas paljon paljon kuvia, joten annetaan kuvien ja niiden kuvatekstien kertoa enemmän. Anteeksi kuvien pieni koko, mutta laitoin kolmen rinnatusten siksi, että muuten postauksesta olisi venynyt hirmu pitkä.


1. Tiistaina meillä oli ratsastuksen sijasta juoksuttamista, sillä sitäkin meidän tulee siellä harjoitella. Juoksutettiin pareittain ja meillä oli Ninan kanssa Dagmar. Juoksuttaminen oli ihan ok, vaikka se ei meinannut onnistua, ei sitten millään..
2. Lähdössä maastoilemaan! (ao. kuvassa lisää)
3. Torstaina käsiteltiin varustehuollon tunnilla ravihevosten varusteita. Meillä oli kaksi hevosta käytävällä ja testailtiin niille erilaisia varusteita.


1. Mun passiheppa Muisto seisoskelee käytävällä ja odottelee, että muut heppakaverit tulevat.. :)
2. Maastossa! Mukana menossa Sanni-Joskari (keskimmäisenä) sekä Nea-Mirkku (keulassa). Käytiin radalla heittämässä pari kierrosta, käyntiä ja vähän hölkkää. Muisto oli aika reippaalla päällä, mutta sain sen aika hyvin rauhoittumaan. Oli kivaa!
3. Muutama heppa valjastuspaikoilla, kun hoidettiin ne siellä


1. Noi lasit on kivat, voisin huolii ne ittelleni!
2. Nea lanittaa meiän kämpillä
3. Sanni ♥

Vietin tämän viikon lähestulkoon kokonaan samassa seurassa, mitä nyt välillä joukkoon liittyi muutamia henkilöitä lisää. Mulla oli kyllä tajuttoman hauska viikko ja toivottavasti muistakin viikoista tulee yhtä kivoja  :)


Torstaina illalla assarit oli mahdollistanu meille reissun Jokimaalle raveihin! Ilta menikin siellä nopeesti ja sielläkin oli ihan huippuu. On oikeesti kiva, kun meidän on mahdollisuus päästä esimerkiksi raveihin ja muuta kivaa. Raveissa oli tuttujakin juoksemassa ihan hyvin tuloksin. Kameramieskin päätti ikuistaa minut ja kaverini telkkariin, sattuiko kukaan seuraamaan raveja tv:stä :D?

Viikkoon mahtui kyllä ihan hirveästi! Ensiviikolla minulla alkaa Jokimaan talliviikko, joten olenkin siellä sitten keskiviikosta keskiviikkoon eli ei tämä viikonloppu vaan seuraava viikonloppu menee siellä. Silloin ei varmaankaan tule mitään ihmeellisiä postauksia, mutta ainankin pienimuotoinen "erikoispostaus" tulee!

2 kommenttia:

  1. Heei toi Muisto on mun ratsastuksenopettajan joku heppa, tai siis se ratsasteli tolla Muistolla joskus pari vuotta sitten!! :)

    Kiva postaus, jälleen ;)

    VastaaPoista