maanantai 18. marraskuuta 2013

Precious-poni ja shettisratsastusta

Eilinen päivä menikin taas Tokkolassa, kunnes lähdin takaisin koululle. Oli vähän kiireinen päivä niin en päässyt eilen postaamaan, mutta kun koulu alkaa tänään vasta 12.30, niin ajattelin nyt täällä koulussa tulla kirjoittelemaan ja julkaisemaan kuvat eiliseltä. Mainitsinkin jo edellisessä postauksessa niistä uusista riimuista, mitkä tilasin Munkille. Hyvin mahtuivat ponin päähän ja nyt kyllä tuli ponista niin nolo, että ihan hävettää :') Otettiin Munkista kuvia riimujen kanssa eilen, mutta käyttöön pääsevät vasta sitten, kun lumet ovat maassa pysyvästi.

noi Munkin pallokorvat on vaan niin ♥
rakas ♥

Munkin kuvailujen jälkeen lähdin ratsastamaan Ofelialla kentälle. Siitä olikin jo aikaa, kun viimeeksi olemme ponin kanssa kentällä käyneet pyörimässä, mutta hienosti poni muisti kaiken. Sää oli vähän mitä oli, kun tuuli ihan hirveästi niin poni otti vähän omia juttuja siitä, mutta ei kuitenkaan pahemmin pelleilyt. Tehtiin taas perusharjoituksia eli pysähdyksiä, ympyröitä ja peruutuksia. Peruutukset olivat tänään vähän haasteellisia ponille, joten parin hyvän peruutuksen jälkeen ne riittivät. Otin myös vähän ravia toisessa päädyssä ja tehtiin parit käynti-ravi-käynti siirtymiset, jotka onnistuivat tosi hyvin! Ihanaa huomata, kun poni on oppinut tosi nopeasti :)

ihanasti kypärä vinossa :D
hieno vaavi :)

6 kommenttia: