torstai 23. toukokuuta 2013

kouluilua ja peltoilua Helkalla


Olin eilen (keskiviikkona) päivävisiitillä Kouvolassa ja menin pitkästä aikaa Helkalla kunnolla kentällä koulua. Helka oli alkuun tosi laiska ja aavistuksen jäykkä oikeaan kierrokseen. Taivuttelin ensin Helkaa käynnissä molempiin suuntiin ja tehtiin muutamat pysähdykset. Ravissa yritin saada sen kulkemaan tasaisesti, kun Helka yritti välillä kiihdytellä tai hidastella. Ravissakin tehtiin ihan perusjuttuja, ympyröitä, ravin lisäyksiä ja siirtymisiä. Laukkaa otin yhdet semipitkät pätkät kumpaakin suuntaan, ympyröitä tehden. Muutamat laukanvaihdot tein, mutta niissä Helka oli aika junttura eikä vaihtaut kunnolla. Otin vielä laukkojen  jälkeen ravia ja sitten Helkakin alkoi liikkumaan paljon paremmin.

Mulla on aivan kauhea istunta kuvissa.. Nyt tekisi kyllä terää lähteä johonkin kunnon kouluvalmennukseen, olisi nimittäin kiva saada istunta kuntoon..








Tultiin pari kertaa kiviharjuntilan raviohjelma, koska tein suuren virheen ja osallistuin koulukilpailuihin! Vitsi, ei se ole oikeasti virhe. Jännittää vain, kun viimeeksi olen koulukilpailussa ollut kaksi vuotta sitten :D Eikä tuo raviohjelmakaan ole mikään vaikea, sen pitäisi mennä ihan hyvin. Helka meni ohjelmat hyvin, mitä nyt oli käynnissä tosi tahmea.




Koulutuuppailuiden jälkeen lyhensin jalustimia ja tulin muutaman kerran kentälle raahatun puukappaleen yli. Korkeutta esteellä taisi olla korkeimmillaan 70cm ja muutaman hyvän hypyn jälkeen käytiin vähän pellolla rallattelessa. Helka oli pellolla ihan elementissään ja painatti menemään korvat tötteröllä, hupsu Helka :') Hypättiin muutaman ojan yli ja loppuverkkailin ponin kentällä eteen-alas.




4 kommenttia:

  1. Mun mielestä sulla on tosi hyvän näköin istunta! Meet tosi hyvin Helkalla! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus jälleen. :)) Oot niin hyvä kirjottaa ja kaikkee.. :) Ja tuitui Helka!! <3 :)))!

    VastaaPoista