lauantai 14. joulukuuta 2013

Minni-viikonloppu 2/3


Tän päivän ohjelmassa oli vuoroa esteiden hyppelyä! Ajateltiin ensin, että kenttä ei olisi hyppykunnossa, kun se eilenkin oli hieman huonohko. Kuitenkin positiivisesti meidät yllätti, että kenttä oli uran sisäpuolelta hyvässä kunnossa eli siinä pystyi hyvin hyppäämään.


Verryttelin Minnin ravissa ja laukassa ympyröitä tehden puomien avulla. Minni oli alusta asti tosi reipas, laukat nousi hyvin ja poni kuuntelikin ihan hyvin. Mentiin aluksi ympyrällä ravissa pientä ristikkoa, joka sujui aika hyvin. Minnin hyppytyyli ei ollut muuttunut onneksi ;), niin nopeasti pääsin hyppyihin mukaan.


Toisellä pitkällä sivulla meillä oli kaksi pientä estettä innari-välillä, siihen jouduttiin tulemaan aika lyhyttä laukkaa mahtuaksemme kunnolla väliin, mutta hienosti sekin sujui! Tehtiin vähän myös pientä kääntelyä ja poni kääntyi tosi hyvin. Oli ihana huomata, kun Minni oikeasti tykkäsi mennä eteenpäin ja hypätä esteitä. Minni ei jumitellut kertaakaan, mitä Tokkolan aikoina teki vähän turhankin paljon..




Tiffani teki yhdestä pystystä okserin, jota hyppäsin viimeisimmäksi. Alkuun este oli noin 65cm, mutta hyvien hyppyjen jälkeen (ja Tiffanin käskystä xD) estettä nostettiin pikku hiljaa. Minni imi esteille tosi paljon ja sitä sai ihan kunnolla pidellä ettei se lähtenyt kaahottamaan. Paikat osuivat enimmäkseen kohdilleen, mitä nyt pari lähestymistä failas.


poni lähti vähän kaukaa



Este alkoi jo isonemaan aika paljon ja itse jo mietin lopettamista, kuitenkaan kun ei oltu niinkään rankasti menty ja Minni hyppäsi tosi hyvin, niin Tiffani sitten kehotti/käski/halusi, että estettä nostetaan vielä vähän. No minä sitten lopulta siihen suostuin ja hypättiinkin kerran 105cm okseri. Onneksi en ennen hyppyä tiennyt esteen korkeutta, sillä muuten en sitä varmaankaan olisi hypännyt!

105cm!

Otettiin pari pomppua pienelle pystylle ja keventelin Minnin eteen-alas. Tallissa hoidettiin poni pois ja käytiin ulkona ottamassa yhteiskuvia. Minni oli iloisella päällä ja kuvistakin tuli oikein kivoja :)

tallikoira Gilda, se on ihaaaana!






Minnin jälkeen Tiffani kokeili ratsastaa yhdellä lv-tammalla, jolla ei oltu siis kertaakaan oltu selässä. Hetken aikaa he pyörivät kentällä ja sen jälkeen olikin vuorossa viimeisen ponin liikutus, shettistamma Polinan. Tiffani ratsasti ensin ponilla ja lopuksi minä käväisin selässä ottamassa kaikkia askellajeja. Polina oli varsin hauska poni! Käytiin vielä maastossa vähän laukkailemassa ja ravailemassa ja minä loppuverryttelin ponskin.  Hoidettiin Polina vielä pois ja lähdettiin takaisin Tiffanille. :) Huomenna vielä viimeinen päivä täällä ja sitten lähdenkin takaisin koululle.


shettistamma Pilona seikkailee aika usein kuulemma tallin pihalla vapaana, eikä se sieltä ikinä ole mihinkään karannut :)



4 kommenttia:

  1. Kattelin tänää just tollast samanlaista huopaa ku Minnil on. Kivanvärinen :)!

    VastaaPoista
  2. ihania kuvia:)miten saat videot isommiks, ku jos ne vaalaittaa normaalisti blogiin ni nehä tulee pieninä. mite saan isonnettuu niitä ? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Jos laitat bloggerin kautta videot, ne tulevat pieniksi, mutta itse olen lisännyt youtuben kautta upotus-koodilla videot blogiin, niin sillein koon pystyy itse muokkaamaan!

      Poista