perjantai 11. huhtikuuta 2014

Taitajat-kisoissa, koulukuulumiset, pieni kysymys!

Oikealla sivupalkissa on pari pientä kysymystä, joihin olisi kiva nähdä vastaukset! Kuka on sinun lemppariheppasi, keitä on täällä blogissa esiintynyt! Jos lemppariasi ei listalta löydy, niin voit kommentoida oman vastaukseksi :) Olisi myös mukava kuulla, miksi juuri se heppa? Oletteko kenties aloittanut seuraamaan blogiani tämän hepan pyöriessä kuvioissa mukana?

Ofeliasta jokin viikontakainen juoksutuskuva :)

Tämä viikko koulussa oli hieman erilainen muihin kouluviikkoihin nähden. Ensinnäkin tulin koululle vasta tiistai-päivällä, jolloin minulta jäi maanantai n sekä tiistain tunnit pois. Tiistaina meillä oli kuulemma ollut aamupäivällä jokimaalle muuttamisesta pieni info ja nyt voin huokaista viimein helpotuksesta! Meillä kun on kakkosvuonna pelkkiä ATTO-aineita sekä työssäoppimiset, niin me käymme ensivuoden Asikkalassa, jes :)

Puhuin joskus aikaisemmin siitä, että suuria muutoksia on tulossa. Se tarkoitti silloin, että minun olisi pitänyt muuttaa Lahteen. Nyt kuitenkaan minun ei vielä tarvitse sitä tehdä ja voin käydä Asikkalassa koulua, jos vain saan asuntolapaikan ensivuodeksi :) Tämä tieto helpotti minua suuresti ja enää ei tarvitse tämän suhteen stressata.


Tiistai iltapäivällä lähdin Nooran, Veeran ja Sannin kanssa talliin. Siellä oli Poni vailla liikutusta, joten minä reippaana tyttönä otin sen ratsuksi. Lähdettiin maneesiin ja Poni oli hieman energinen. Otin heti alkuun ravia ja laukkaa, että saatiin enimmät energiat purettua. Pikkuhiljalleen aloin työstämään Ponia ja siitä irtosi pätkittäin ihan kivoja pätkiä :) Mitään ihmeellistä ei tehty ja hoidettiin tallissa Poni hyvin pois.

Nyt kun suurinosa koululaisista on TOPissa tämän jakson, niin asuntoloilta tyhjennetään kakkostalo kokonaan tyhjäksi ja heidät siirretään ykköstaloon. Minä asuin tosiaan ykköstalossa lähes koko vuoden omassa huoneessa, mutta nyt tällä viikolla muutin sitten Suskin kanssa samaan huoneeseen ykköstaloon. Muutto sujui kyllä hyvin, mutta tuli todettua, että minulla on siellä hirveästi kaikkea ylimääräistä.. Jos niitä pikkuhiljaa alkaisi sieltä tuomaan pois, ettei viimeisenä päivänä ole miljoonaa laukkua :D





PONITIIMI Sanni, Poni, minä ja Noora! + Veera ;)

Keskiviikkona lähdimme luokan kanssa koko päiväksi Taitaja2014-kilpailuihin Lahteen ja kierreltiin siellä hetki kaikki paikat läpi. Ei kuitenkaan sielä koko aikaa jaksettu olla ja lähdettiin käymään Lahden keskustassa ja palasimme iltapäiväksi takaisin odottelemaan kyytiä.

Taitajat-kisoista minulla ei harmillisesti ole mitään kuvia :(

Torstaina meillä oli aamupäivästä pelkästään Yritystoimintaa ja lähdettiin lenkille Nooran kanssa pari koiraa mukana. Tämän jälkeen lähdettiin ratsastamaan Veeralla ja Unikilla. Meillä vaihtui nyt taas passit ja Veerasta tuli minun passini, jee! Eli tästä hevosesta saattaa tulla enemmän juttua tämän parin kuukauden aikana :) Ratsastus meni hyvin ja harjoiteltiin C-merkin kouluohjelmaa, kun ajattelin ehkä osallistua yhtiin koulukisoihin jos vain mahdollista :--) Siitä lisää kuitenkin myöhemmin!



Perjantaina (tänään) meillä oli aamupäivästä korjaustöitä ja maalasimme Ninan kanssa sellaisia jänniä rautajuttuja, mitkä tulevat hevosten katoksiin :D Nyt vihdoin olen taas kotona ja voin huilata viikonlopun yli. Huomenna menen tokkolaan ja varmaan sunnuntainakin. Sunnuntai-illalla palaan takaisin koululle.

Kuskailin niitä heppakatoksen osia traktorilla!

9 kommenttia:

  1. Tälläset kommentit aina piristää päivää, vaikka se sisältätäisikii vaa ton kaks sanaa, kiitti :)!

    VastaaPoista
  2. Hieno banneri:) Ja kiva postaus!:)

    VastaaPoista
  3. mä vastasin hemmon koska hemppa oli vaan paras ♥

    VastaaPoista
  4. Huii, hyvä ettei tartte lähtee sinne Lahtee! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Oon tosi iloinen täst, ku kaikki järjestyi sittenki nii hyvin ♥

      Poista
  5. Vastasin ofelian kun se on niin nätti ja söpö :)

    VastaaPoista