perjantai 6. kesäkuuta 2014

Kesäjakson ensimmäinen viikko

Hevosten liikuttamista, traktorilla ajelua, niittämistä, tallin pesua, pyykkiä, kävelemistä, hikeä, tapaturmia ja paljon muuta! Viikko meni tosi nopeasti ja loppuviikosta sääkin alkoi meitä suosia, kun alkuviikosta oli vähän huonot ilman. Tämä viikko oli mielestäni onnistunut, hauska ja ennen kaikkea hyvä viikko. Paljon tuli tehtyä ja nyt voi ottaa viikonlopun rauhallisesti ennen seuraavaa viikkoa.

Tosiaan meidät oli jaettu kolmeen ryhmään, josta olinkin jo aiemmin maininnut. Meidän ryhmässä kuuluisi olla kahdeksan henkeä, mutta yleensä meitä oli vain viidestä seitsemään henkeen osallisujia. Paljon tekemistä siis riitti! Meillä kerkesi olla tällä viikolla kaksi traktori-tuntia sekä kaksi talliympäristön hoito -päivää. Liikutuspäiviä meillä oli vain yksi tällä viikolla.


Traktori-tunneilla harjoiteltiin niittokoneen käyttöä sekä kerrattiin vanhoja perusjuttuja muun muassa, että mitä pitää muistaa tarkistaa liikkeelle lähtiessä. Niittäminen oli oikeastaan aika helppoa ja tein tänään näytön siitä, joka sujui myös hyvin. Se on vaan niin pitkästyttävää, ettei sitä kyllä kauaa jaksa yhtä soittoa :D


Talliympäristön hoidossa ensimmäisenä päivänä lähinnä siivottiin karsinoita ja tarhoja sekä tyhjennettiin pihattoa. Tämä oli varmaan viikon rankin päivä, kun koko päivän sai mättää talikolla kottareihin ja raahata "lantalaan" pitkiäkin matkoja.. Toisenä päivänä meillä olikin Ninan kanssa koko päivän ajan sellaista pientä kivaa tehtävää. Käytiin pesemässä loimia, vietiin hevosille laitumille vesiä traktorilla, lanattiin pihattojen edustaa, pestiin kärryjä ja kaiken näköistä muuta tekemistä, en edes muista enää kaikkea mitä kaikkea teimme tuona päivänä!


Liikutuspäivänä meillä oli hieman kiire, sillä hevosia oli aika paljon liikutettavana ja meitä oli tällöin tallissa vain viisi. Lähdettiin aamupäivällä maastoilemaan sekä lounaan jälkeen, jolloin olikin kymmenen hevosta liikutettu. Tämän jälkeen jäi vielä neljä hevosta ja me otettiin Ninan kanssa Sanni ja lähdettiin sillä ajamaan erään toisen meidän ryhmäläisen mukaan. Maastossa olin ensin Veeralla ja sen jälkeen Tiinalla ratsain :)



Tälläinen oli kesäjakson ensimmäinen viikko minun osaltani. Ei kai tekstistä tullut liian sekavaa? 
Millaista postausta toivoisitte seuraavasta viikosta, kenties jonkin sortin videopostaus yhdeltä päivältä? 
Mitä haluaisitte nähdä tai mitä haluaisitte minun kirjoittavan :)?

8 kommenttia:

  1. Videopostaus ois tosi kiva :)

    VastaaPoista
  2. Oli just sopiva postaus, eikä ollu sekava. Musta tällaisia on kiva lukea! :) Mukavaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Oli oikein hyvä, ei yhtää sekava ☺ Tee joo videopostaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä :) Joo pitää yrittää väsäillä jotakin videota!

      Poista
  4. Mikä tuo kesäjakso siis on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ensimmäisen vuoden opiskelijoilla on koululla parin viikon mittainen jakso koulua heti alkukesästä. Tehdään tallihommia, liikutellaan hevosia ja sen sellaista! Tämä on pakollinen osa opintoja meillä täällä Asikkalassa hevostenhoitaja-linjalla. Toivottavasti selkeytti ja kysy ihmeessä lisää jos jokin jää askarruttamaan :)!

      Poista