lauantai 15. maaliskuuta 2014

Miten koulussa sujuu?

Helppo vastaus. Oikein hyvin, ellei paremminkin!

Viime viikko sujui ihan sika hyvin ja täytyy sanoa, että viime viikko on ollut varmaan yksi parhaimmista viikoista siellä. Päästiin fiilistelemään aurinkoisia säitä kaivamalla aurinkolasit laatikosta pölyyntymästä. Oon lähentynyt kavereiden kanssa tosi paljon, enkä vaihtaisi ketää pois ♥ Tallilla olen viettänyt paljon aikaa hoitamassa passia, ratastustunnit on mennyt hyvin ja jokimaalla oli hauskaa! Palataan muutamia päiviä taakse päin ja katsotaan mitä kaikkea viikko on sisältänyt..

Tiistai






Aamulla oli ihana sää, kun lähdettiin Elan kanssa kouluun. Aamutunnit olin ratsastamassa, menin Unikilla. Tunti oli tosi kiva, tehtiin voltteja, suoristuksia, hidastuksia ja sellaisia yksinkertaisia, mutta haastavia tehtäviä. Unik välillä vähän pomppi, mutta pääasiassa heppa oli kivasti! Iltapäivällä oli äikkää, ei mitään ihmeellitä. Koulun jälkeen kävin kävelyttämässä Tiinan noin 20min. Kierreltii asuntolalla ja lähistöllä. Tiina oli kiltisti, mitä nyt välillä säikkyi eräitä henkilöitä. Illalla meillä oli asuntolaesojen järjetämä grilli-ilta, syötii makkaraa, pullaa, vaahtokarkkeja ja pidettii haukaa :)

Keskiviikko





Aamutunnit ratsastamassa. Menin pitkästä aikaa Muistolla ja laitettiin sille kumiolympiat. Muisto oli tosi hyvä ratsastaa! Harjoiteltiin kevyttä istuntaa mm. ympyröitä ja temmonvaihteluita tehden kevyessä istunnassa. Iltapäivällä oli traktoritunti, perussettiä ajellen koulun pihalla sekä maneesin lanausta. Koulun jälkeen kävin ajamassa Tiinan. Sofia ja Nelli tuli mukaan ajaen Renellä ja Mirkku perähevosena. Tiina oli vieläkin ravissa ep, joten ei ravattu paljoa ja käveltiin tosi paljon. Illalla olin kavereiden kanssa.

Torstai










Päivä oli kokonaisuudessaan ehkä paras ikinä. Koko päivä teoriatunteja, mutta parhaassa seurassa! Tuli kyllä päivän aikana naurettua enemmän kuin koskaan :D Koulun jälkeen käytiin Nellin kanssa ajamassa Tiina, Masi perähevosena. Mentiin pääosin käyntilenkki, mutta vähän ravia. Tallimestarin kanssa myöhemmin katsottiin yhdessä Tiinan liikkeitä ja todettiin, että annetaan sen nyt olla kevyemmällä ja tehdään pitkiä rauhallisia lenkkejä ja hoidetaan jalkoja paljon. Ei se minua haittaa yhtään :) Illalla olin kavereitten kanssa ja oli ihan huippuu viettää aikaa hyvien kaveredien kanssa ihan rennosti chillaillen ♥

Perjantai







Aamulla lähtö jokimalle ajamaan hevosia. Ajoin kaksi heppaa ja molemmat olivat pääosin hyviä :) Päästiin lähtemään aikaisin pois sieltä ja kerkesin käydä vielä illalla hoitamassa Tiinan. Putsasin harjakassin huolella läpi ja kävin pihatossa rapsuttelemassa tyttöä sekä laitoin linimentit jalkoihin. Kotona olin joskus kuudelta ja lähdin Ilonalle yöksi. Tänään lauantaina, tulin nyt päivällä käymään kotona ja kohta pitäisi lähteä tallustelemaan kohti tokkolaa, ikävästi yöllä oli satanut paljon lunta..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti