torstai 11. syyskuuta 2014

Koulumietteitä





Viikot aina vain päivä päivältä vähenee työssäoppia kohden. Kokeet alkavat lähestyä, mutta onneksi meillä on kokeet vain englannista ja matikasta. Oon tässä jaksossa tykännyt matikan tunneista todella paljon ja jotenkin olen löytänyt uutta intoa sen opiskeluun. Asiaan voi vaikuttaa se, että meillä on melko helppoa matikkaa tällä hetkellä. Kemia ja TVT ollaan suoritettu verkkokursseina ja niissäkään ei ole ollut ongelmia. Lonnonvara-alan tunneilla ollaan tehty projektityötä, jota voisin sen valmiiksi saatuani hieman esitellä. Ainut ongelma on englanti.. En osaa, en ymmärrä, enkä pidä opettajan opetustyylistä. Huono yhdistelmä tärkeälle aineelle, jota kuitenkin haluaisin osata.

Tallissa olen pyörinyt taas paljon ja keskiviikkona kävin juoksuttamassa Veeran pellolla. Heppaa olen hoitanut ahkerasti ja muitakin tallihommia olen tehnyt. Ollaan laiteltu vesiä ja heiniä, siivottu karsinoita ja kaikkea muuta mahdollista. Tänään Veeralla oli kengitys ja kun heppa ei oikein malttanut olla paikoillaan syöttelin sille pussista heiniä. Nyt on tuliterät popot taas alla! 

Asuntolassa on ollut rauhallista, tuntuu ettei siellä ole ketään, kun heppaihmisiä on siellä niin vähän. Värjäsin eilen Inkan hiukset ja kun siltä jäi väriä niin paljon yli, tungettiin loppu väri minun päähäni. Latvat minulla on edelleen tummanruskeat, mutta muualta punaiset! Minä kun sanoin, etten enää punaisiksi värjää niin miten kävikään, hupsista. Nyt jätän tämän postauksen tähän ja ajattelin lähteä harjoittelemaan matikan kokeeseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti