torstai 18. syyskuuta 2014

Tämän viikon puuhailut

Tälle viikolle on sattunut kaikennäköistä tapahtuma. Maanantaina tehtiin loput tehtävät kemiasta sekä ympäristötunneilta. Tiistaina lähdin liikuntatuntien jälkeen Inkan ja tallimestarin kanssa hakemaan Saulipoika kotiin! Sauli on siis tallin oma kasvatti, joka vietti nyt toista kesää orilaitumella Hauholla. Oli kyllä poika pikkaisen kasvanut viime näkemästä, mutta on se kyllä hieno. Veeraa olen hoitanut/ rapsutellut iltatallien oheella, kun olen parina iltana ollut auttamassa tallissa. Keskiviikkona meillä oli englanninkoe, joka sujui mielestäni oikeastaan melko hyvin. Saimme käyttää nettiä ja monisteita kokeessa, niin ehkä se teki siitä helpomman. Keskiviikko-ilta meni Helsingissä, kun oltiin Ilonan kanssa Elämä lapselle -konsertissa. Seuraavana aamuna (tänään) meillä oli matematiikan koe, joka oli helppo. Kävin iltapäivällä katsomassa vielä ratsastustunteja maneesilla ennenkuin lähdin kotiin.

Ensiviikolla meillä on todella helppoa koulussa, kun meillä on vain liikuntaa ja ilmeisesti englannintunti? Huomenna ja sunnuntaina teen Tokkolassa työt. Nyt ajattelin kokeilla väsäillä uutta ulkoasua, saas nähdä tuleeko siitä mitään.

EDIT 18.9. // Uusi ulkoasu julkaistu, mitäs pidätte? Bannerin fonttiin tulee varmaankin vielä muutosta, sillä ipiccy ei toiminut ja sillä olen aina tehnyt fontit.


^ Ofelia on peppi pitkätossu, tosin ei yhtä iloinen. --- Veera ♥


^ Lisää Veeraa.. :D --- Sauli!

2 kommenttia: