lauantai 6. syyskuuta 2014

Rennosti

Pihla pääsi tänään pitkästä aikaa minun kanssani töihin, kun en viime viikonloppuna sen kanssa kerennyt mitään touhuamaan. Otettiin ihan kevyesti ja juoksutin sen riimuilla kentällä. Olisin päästänyt tytön vapaaksi juoksentelemaan, mutta siellä oli huomista varten esteet valmiina, niin en viitsinyt päästää sinne sekaan juoksemaan. Toisessa päädyssä oli ihan sopivasti tilaa, että siellä Pihla mahtui juoksemaan ympyrällä. Pihla oli koko ajan mukavan rento. Käveltiin ensin kentällä ja tehtiin muutamat maastakäsin harjoitukset, jonka jälkeen juoksutin ravissa ympyrällä kumpaakin suuntaan. Lopuksi toistettiin samat harjoitukset, mitä oltiin tehty aikaisemmin. Melassit ja venytykset tallissa, jonka jälkeen heppa pääsi takaisin ulos.

Pihla on aina liikutuksen jälkeen jäänyt siihen lähelle piehtaroimaan. Nyt kuitenkin viimeisimpinä kertoina, kun olen sen vienyt takaisin ulos, on se heti singonnut laitumen toiseen päähän. Se tahtoisi lähteä heti juoksemaan pois porteilta, mutta on kuitenkin kiltisti pysynyt narun päässä. Heti kun päästän sen irti, se vinkaisee ja lähtee. Tänään sain siitä jonkinlaisen videon kuvattua, vaikka tarkennukset menevätkin välillä huonoksi. Videon upottaminen ei nyt onnistu, mutta tulen upottamaan sen heti kun mahdollista. Tästä linkistä voitte sen käydä katsomassa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti