torstai 24. tammikuuta 2013

huoneprojektiii

Ensimmäiseksi haluan selventää kysymyspostausta. Kun pistin kyselyn pystyyn teenkö kysymyspostauksen, niin 15 kannatti ehdotusta. Vain 5 oli sitä mieltä, että "EI". Nyt olen kuitenkin saanut vasta 9 kommenttia ja niistäkin yli puolet ovat anonyymeiltä? Kysymyksille en pistänyt rajaa sen takia, koska ajattelin ihmisten kysyvän niitä asioita, mitä he oikeasti haluavat tietää. Nyt olen saanut todella paljon turhia kysymyksiä, mihin en todellakaan ajatellut videolle vastata.. Pitää nyt katsoa, mitä tuon syhteen teen. Kyllä mä ainankin niihin järkeviin kysymyksiin videolle vastaan, mutta en tiedä vielä miten noiden muiden kysymysten kanssa teen.

Toisena asiana minulla on, että järjestelin mun huoneen tänään uuteen uskoon. Se on kylläkin niin pieni huone, ettei siellä suuria muutoksia tehdä, mutta sain mä siitä nyt paljon siistimmän näköisen.

Ennen: mun huoneessa on tosi paljon vanhoja koulujuttuja,  ja sen näkee lattialla olevista roinista. Siellä näkyy myös paljon aku ankkoja sekä muita lehtiä. Pöydälläni on vanha tietokone, mikä ei edes enään toimi. Takanani on sänky.

Kesken: Lähdin tallille tekemään iltatallia ja huoneeni näytti siinä vaiheessa tältä. Pöydän olin siirtänyt nurkkaan, mistä ylläolevan kuvan otin, sängyn kohdalle. Pöydällä on kaikennäköistä roinaa. Sänkyni olin kääntänyt toiseen kulmaan, eli se on vähän eritavalla. Sängyllenikin olen kasannut roinaa.

Jälkeen: Ruusukkeet ovat järjestyksessä seinällä. Pöytä on siisti ja Hemmon suitset paikoillaan. Ikkunalla istuu mun tosi vanha pehmolelu, minkä olen saanut pienenä mun kummilta. Seinällä on mun tekemä taulu, jossa on kuvia sekä cheekin juliste. Siellä on myös vielä jouluvalot, kun en ole niitä jaksanut ottaa pois. Hyllyt ovat järjestyksessä, siirsin ne pöytäni tilalle. Siellä on mun pokaalit yms sekä seinällä on koulukilpailujen tuloksia. Sängyn viereen asettelin kuvia hevosista, ne on kivat tuossa :)

Joo, mun huoneen seinät ovat oikeasti valkoiset, sekä hyllyt ja pöytä. Kuvat vaan vääristää hieman :o Ja tiedän, mulla on oikein hieno huone.. :d

Tein tänään siis tallilla työt ja kävin kävelemässä ~50 minuuttia Ossin kanssa maastossa. Minni mun piti liikuttaa illalla, mutta kello olikin jo melko paljon, kun menin tallille niin en enään kerennyt liikuttaa Minniä :/ Huomenna en ole menossa tallille vaan pysyttelen kotona pitkästä aikaa koko päivän :)!

6 kommenttia:

  1. hehee arvaa onko sama juliste seinäl ;) tää oli kiva postaus!

    VastaaPoista
  2. Onko sulla sänkynä pelkkä patja? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä joo, ku ei olla vielä ostettu uusia petauspatjoi toho päälle, mut toi on onneks aika pehmee niin mä oon hyvin pystyny siinä nukkuu (:

      Poista
  3. Jeij, sullaki on huoneessa tollanen vino katto! :-D Asut vissii yläkerrassa? Siul on söpö huone. c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep niin on, se on sillee ihan kiva, mut sitte ei huoneeseen mahdu mitään ja rajoittaa muutenkin aika paljon järjestelyitä :D Asun joo yläkerrassa :) Kiitos!

      Poista