keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kevään 2014 alustavat kilpailut

27.7.2013 Kaitsu ja minä Riihimäen seuraestekilpailuissa 80cm

Tutkin kipan kilpailukalenteria ja sieltä löytyi nyt keväälle todella paljon tulevia kilpailuja. Hirveä into päästä taas kilparadoille, mutta tässä on yksi pienoinen ongelma. Kenellä minä kisaan? Tällä hetkellä minulta ei löydy vakituista ratsastettavaa eikä siihen aika riitä. Koulussa olen arkipäivät niin aikaa jää vain viikonloppuisin treenaamiseen.. Tämä on todella ärsyttävää minusta, sillä minä haluan kilpailla. Muistan, kun vuonna 2010 kilpailin enemmän kuin vuosina 2011-13 yhteensä.. Viime vuodet ovat jääneet kisailun kannalta tosi vähäiseksi, mikä harmittaa. Rakastan kilpailemista ja haluaisin tehdä sitä enemmänkin, mutta tällä hetkellä en vain tiedä kenellä.

13.10.2013 Tomi ja minä mätsäreissä - 'kilpailut' ne ovat nämäkin!

Miten olisi Helka? Se on jo vähän pieni minulle. Helkalla on ihana kisata ja ratsastaa muutenkin. Kuitenkaan kun en ole siellä pystynyt käymään säännöllisesti ja sillä on uusia ratsastajia, niin en viitsi tuuppautua tielle. Kunhan silloin tällöin käyn ratsastelemassa ja muistelemassa menneitä, niin se riittää.. Tietysti se olisi ihanaa, jos pystyisi jatkaa siitä mihin viime kesänä jäätiin. Helka on ihan huippu tilanteessa kuin tilanteessa ♥  Entäpä Kaitsu?  Kaitsu on jo kevyemmällä käytöllä, eikä sitä treenata enää niin paljoa. Tietysti, jos sitä treenaisin ja ratsastaisin enemmän niin varmasti olisi vielä mahdollista kilpailla pari 70-80cm rataa. Kuitenkaan tällä treenaamisen määrällä se ei tule kuuloonkaan. Vinski? Se on tuntiponina Tokkolassa ja kesäisin on melko paljon tunteja, joten se tarvitaan niille. Ehkä yhdet tai kahdet kisat olisi sillä mahdollista kilpailla, mutta koskaan ei tiedä, tarvitaanko sitä tunnille. Vinski on kyllä älyttömän kiva kisoissa!


Olisi ihana päästä edes yhtiin koulukisoihin ja muutamiin estekisoihin, ettei tästä tulisi ihan kisaamatonta kautta. Vink vink, täältä löytyisi yksi innokas kisaaja, jos tarvitsette kuskia pollelle ;)

5.8.2013 Helka ja minä suursuolla 70cm

huhtikuu - kesäkuu alustavat kilpailut

13.4.2014 Kiharat/Kouvola KOULU
20.4.2014 KJR / Kouvola KOULU
21.4.2014 KJR / Kouvola ESTE
27.4.2014 KR / Kouvola ESTE
1.5.2014 NaUra / Nastola ESTE
4.5.2014 Kiharat/ Kouvola ESTE
25.5.2014 LR / Lahti ESTE
29.5.2014 NaUra / Nastola KOULU
1.6.2014 LR / Lahti KOULU
15.6.2014 NaUra / Nastola ESTE


Onko teillä ollut samanlaista tilannetta, että halu kilpailla on, mutta ei ole siihen tarvittavaa toista osapuolta - hevosta? Löysittekö jostakin lopulta itsellenne kisapollen vai jätittekö kisaahaaveet sikseen?

Neea ja Memmu

12 kommenttia:

  1. Mulla on sama ongelma, keväällä en pääse käymään kun oman tallin seurakisoissa Kiviharjun hepalla :( Kesällä mulla pitäisi varmaan ollla jo joku kisapolle :) Kannaattaa jatkaa etsimistä, tai pyytää joltain kaverilta että tietääkö hän ketään kisaponia :) Onnea etsintöihin ;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin just, tsemppii sinulle kanssa hepan etsintään :)

      Poista
  2. Miks Kaitsu on kevyemmällä? Harmi ku en omista hevosta, muuten päästäisin sut sillä kisaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska se on niin monta vuotta palvellut täydellisenä opetus/kisaponina, että ansaitsee jo kevyemmät päivät :) Eikä sillä tällä hetkellä ole hirveästi liikuntaa muutenkaan, kun vain pari vuokraajaa. Haha kiitos paljon :)

      Poista
  3. Kisahaaveet ovat jääny sitten viime vuoden jälkeen. Eikä hevosta tahdo kisoihin olla. Useita kyllä hoidan mutta ei semmoista kisa. Mahdollista ehkä käydä jollain tuntiponilla koulukisat/harjoittelu.Esteet oisivat kuitenkin se mun juttu :D Harmi että kasvoin raikulle niin pitkäksi senkaa voitettii kahet kisat jotka molemmat koulua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joojoo, Raikuli on niin symppisponi :') Mullakin ne esteet vetävät hieeeman enemmän puoleensa, mutta eihän sitä koskaan tiedä mistä itsensä joskus löytää :)

      Poista
  4. Voi vitsi oisin kyllä muuten voinu omaa ponia lainata, mut täältä ei vaan saa koskaan kyytiä kisoihin ja eipä toi nyt mikää erityisen hyvä kouluponi ookkaan:'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. höh, noo ei sen nin väliä mulle minkä tasoinen poni on kyseessä :)

      Poista
  5. luojan kiitos mulla on talli täynnä kisaheppoja :D toivottavasti säki keksit jotain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäreilua Sofia! :D No mä kyllä yritän parhaani mukaan keksiä jotain :)

      Poista
  6. mulla oli just viime vuonna toisinpäin, että poni oli mutta itse en saanut aikaseksi lähteä oikein minnekkään, kun en halunnut kisapaikalle lähteä tappelemaan kopin kanssa. :D Onneksi se kulkee nykyään jo huomattavasti paremmin, joten ehkäpä tänä vuonna! Mulla saattais periaatteessa olla poni pariin koulukisoihin, mutta en sitten tiedä kuinka hankalaks menee kun vissiin jonkun verran tota välimätkaa Orimattilaan ja ois tietty hyvä jos kävisit parissa valmennuksissa kisojen lisäksi niin sais tuntumaa poniin, russi tamma kyseessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Periaatteessa tälläinenkin voisi onnnistua, onko sinulla sähköpostia tjn missä voisimme jutella :)?

      Poista