maanantai 8. syyskuuta 2014

Tutustumista

Olin eilen iltapäivän/illan tulevalla työssäoppi-paikassani. Tehtiin sopimukset valmiiksi ja mietittiin hieman ensimmäisiä työvuoroja. Jäin auttelemaan illaksi tallille töissä ja samalla näin hieman ensivaikutelmaa tallin toimintatavoista. Laitoin pari hevosta kuntoon, juoksutin yhtä hevosta hetken aikaa, käytiin kävelemässä maastossa parilla hevosella ja lopuksi käytiin maneesissa ratsastamassa. Siivosin muutaman karsinan, vein ulos pari hevosta ja annoin väkirehut. Ilta meni nopeasti ja kotona olin vasta kymmenen jälkeen illalla. 

Paikka vaikuttaa kyllä tosi hyvältä ja odotan innolla ja jännityksellä ensimmäistä työpäivää, joka alkaa syyskuun 9.päivä kello 13.00! Pääsen tänään vasta kahden jälkeen koululle, joten minulla on tässä aamupäivällä aikaa käydä tallilla. Tokkolasta puheen ollen, alla muutama kuva Munkista ja Tomista!





4 kommenttia:

  1. Mihi meet työssäoppii? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä kysynyt, että saanko kirjoittaa paikasta sen tarkemmin ja julkaista nimeä. Siksi en ole sitä maininnut, otan asiasta selvä ja kerron sitten, jos saan luvan :)!

      Poista
  2. Pääseekö salpauksessa kuinka paljon ratsastamaan opintojen aikana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ensimmäisenä vuotena meillä oli yleensä kerran viikossa ratsastustunti, yhdessä jaksossa taisi olla kaksi kertaaa viikossa ja yhdessä jaksossa ei ollut ollenkaan.

      Kakkosvuotena ei ole ollenkaan ratsastustunteja, mutta kolmosvuonna on taas enemmän, jos suuntautuu ratsastuspuolelle.

      Koulun jälkeen on mahdollista päästä liikuttamaan hevosia, jos siellä on joku jäänyt ilman liikuttamista :)

      Poista