tiistai 23. lokakuuta 2012

Syysloman aloitus, paljon erilaisia heppoja ja poneja ;)

Varoitus !! Pitkä postaus tiedossa !! Varoitus !!

Heippa taas! Nyt on syyslomaa alettu viettämään ja hyvin se onkin mennyt erilaisia hevosia ja poneja ratsastellessa. Olen neljän päivän aikana ratsastanut seitsemällä eri hevosella ja ponilla, aika saavutus minulle..  Kaikista hepoista olen tykännyt, mutta yksi niistä oli ylitse muiden ♥ Kuvat jätän normaalia pienemmäksi, koska laatu ;)

Lauantaina lähidimme Ilonan ja hänen äitinsä kanssaan "hevosvahdeiksi" Hurukselaan. Siellä oli kaksi suomenhevoista, keitä menimme hoitamaan omistajan loman ajaksi. Menimme sinne puolenpäivän aikaan ja pääsimmekin Ilonan kanssa melkein heti ratsasille. Mie menin kymmenvuotiaalla Rimolla ja Ilona meni Mertzillä, joka on kolmevuotias. Mentiin aluksi kentällä perusjuttuja, taivuttelin Rimoa ja yirtin vähän saada tuntumaa. En yrittänyt vääntää mitään ihmeellistä sen kanssa, kun kuitenkin olin ensimmäistä kertaa sen selässä, enkä tiennyt mitä se osaa. Lopuksi lähdimme kävelemään pienen maastolenkin, joka kiersi joen rannasta :) Toisaalta en tykännyt ratsastaa Rimolla, mutta oli siinä kyllä jotain sellaistakin mistä tykkäsin ! Ilta sujui katsellessa leffoja, saunoessa ja kuntoillessa :D..

vas. Rimo ja oik. Mertzi

Sunnuntaina aamupäivästä lähdimme eräälle tutulle ratsastamaan hänen hevosellaan, missä olemme aiemminkin käyneet. Siellä meitä varttuikin kaksi lämppäriä keiden selkään pääsimme. Minä ratsastin pienemmällä lämppärillä, Cherillä ja Ilona ratsasti Vilillä. Vilillä minäkin olen ratsastanut ennenkin, mutta tämä Cheri oli ihan uusi tuttavuus minulle. Vilin omistaja sanoi, että voimme lähteä maastoon, koska pelto ei ollut missään parhaimmassa kunnossa.. Lähdimme siis tuntemattomiin maastoihin uusilla hevosilla.. Vilin omistaja kertoi, että Cheri saattaa loikkia ja pomppia suunnasta toiseen, jotenka vähän pelotti lähteä sillä. Kuitenkin maastossa Cheri käyttäytyi todella hyvin ellei sitä ensimmäistä ravipätkää oteta huomioon.. (silloin olimme aika lähellä ojaa) Maastossa oli kivaa emmekä eksyneet, ja oli ihanaa mennä maastossakin vähän reippaampaa laukkaa ilman että tarvitsisi pelätä hevosen sinkoavan täyteen kiitolaukkaan niin ettei hevoseen saa mitään kontrollia..

Cheri :) ..tilannekuva..

Kun hengissä selvisimme tallille asti, purimme hevoset ja lähdimme kohti Ummeljokea katsomaan Hemmoa !!  Ai että oli ihanaa taas nähdä poni siellä ja päästä rapstuttelemaan sitä <3 Harjailin Hemmoa ja vähän ratsastin ilman satulaa läheisellä tiellä. Tokkolassa oli pieniä vihreitä miehiä pelottelemassa Hemmoa, ja nyt ne olivat seuranneet Hemmoa tänne uuteen paikkaan, sillä täälläkin niitä löytyi :'D Laukkasin Hemmolla ensimmäistä kertaa täällä sen uudessa kodissa ja voi että, en muistanut kuinka ihanaa se oli ♥ Olisin voinut jäädä Hempan selkään ikuisuudeksi, harmi vain en kerennyt kauaa menemään :( No mutta pääasia oli, että näin Hemmoa pitkästä aikaan !

Rakkaus <3

Kun pääsimme takaisin Hurukselaan lähdimme Ilonan kanssa ratsastamaan Rimolla ja Mertzillä. Tällä kertaa minä menin Merzillä. Ensimmäistä kertaa ratsastin kolmevuotiaalla :D Mertzi oli todella herkkä avuille ja sillä oli kiva ratsastaa. Harjoiteltiin ihan vain perusjuttuja, pysähtymistä, peruuttamista sekä taivuttelin aika paljon :) Nämä heppailut olivat onneksi viimeiset tältä päivältä !

Maanantaina kävimme enään ruokkimassa Rimon ja Mertzin sekä veimme heidät tarhaan. Sitten me lähdimme Hurukselasta ajamaan kohti Jaalaa. Minä suuntasin suoraan tallille ja sopivasti siellä oli alkamassa estetunti, joten totta kai sille sitten päätin mennä! Kerrankin kun Emilia oli taas pitämässä tunteja niin oli pakko mennä :)! Kauheasti ei hevosvaihtoaehtoja ollut, joten menin Ferdillä. Oli sillä pitkästä aikaa kiva mennä, vaikka kompastelikin aika paljon.. Hypättiin ihan yksinkertaista tehtävää ja harjoiteltiin esteen päällä vaihamaan laukkaa. Ferdillä se oli vähän haastavaa, sillä ei olisi millään halunnut vaihtaa laukkaa, ja kun tulimme väärässä laukassa alas, niin heppa meinasi olla nurin.. Kokonaisuudessaan tunti oli ihan kiva :)!

viime kevättä... ei kovin kaunista D;

Illalla Ilona vielä pyysi mukaan kävelyttämään Ollia maastoon mukaan, joten sinne sitten lähdimme. Emiliakin lähti Ripalla kävelemään mukaan. Mentiin todella lyhyt lenkki (n. 2km) ja hyvää seuraa oli ;)

Tiistaina menimme Ilonan kanssa Oravalaan ja lähdimme taas maastoilemaan, koska pelto on edelleenkin huonossa kunnossa. Ilona halusi kokeilla välttämättä Pontuksella länkkärisatulaa, mistä ei loppujen lopuksi tullut mitään.. Alkumatka sujui hyvin, mutta ekojen laukkojen jälkeen Ilonalta lähti jalka jalustimesta irti. Juniorlänkkärissä olivat sen verrat pienet jalustimet, että Ilonan piti kurkottautua kädellä laittamaan jalka takaisin paikoilleen. No eihän se sitten saanut sitä jalustinta jalkaan vaan satula päätti keikahtaa nurin kyljelleen. Siinä sitten Ilona taiteili satulan takaisin paikoilleen ja loppumatka sujui hyvin :D Hami kävi vähän kuumana, mutta sain kumminkin hidastettua tarpeen mukaan. Ravia malttoi hädintuskin mennä, vaan yritti tarjota koko ajan laukkaa. Kyllä se sitten loppupeleissä toimi ihan hyvin ja tyytyväinen olen kumpaakin poniin :)!


joskus voi käydä näin.. :D

4 kommenttia:

  1. mä sanoin ettei tota kuvaa.. :D Eikä tää nyt niin pitkä ollukkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. laitoin silti ton kuvan xd On tää mun mielest ihan liian pitkä :DD

      Poista
  2. Tää oli just kiva! :) Nauran vielki tolle vikalle kuvalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kyl mekii sille jokunen hetki naurettiin :D mutta kiitos kommentista ;)

      Poista