lauantai 6. heinäkuuta 2013

supertreenit Kaitsulla!

Alla oleva teksti kirjoitettu eiliseltä päivältä, siis perjantailta. Teknisistä syistä kuitenkin sain vasta nyt julkaistua tämän postauksen!

Sain tänään Annin kuvaamaan mua ja Kaitsua, samalla hän vähän neuvoi mua miten Kaitsulla kannattaa ratsastaa. Tein aika pitkät alkuverkat, koska Kaitsu oli ihan täpinöissään esteet nähdessään. Aloitin käynti-ravi siirtymisillä, johon lisäsin myöhemmin myös peruutuksen. Aluksi Kaitsu oli tosi vahva edestä ja siirtymiset olivat hitaita. Useiden toistojen jälkeen Kaitsu kuitenkin terävöityi ja saatiin hyviä siirtymisiä.


Seuraavaksi otin kevyessä istunnassa laukkaa kenttää ympäri pari kierrosta, jonka jälkeen aloin kokoamaan laukaa lyhyeksi. Tätä meidän pitää alkaa harjoitella myös sileällä työskenteltäessä, sillä Kaitsu yritti todella helposti lähteä alta pois. Kuitenkin useiden ympyröiden ja Annin ohjeiden mukaan sain laukkaakin mukavasti säädeltyä itse!


Aloitettiin hyppääminen pienellä ristikolla pari kertaa molempiin suuntiin ja sen jälkeen tulin ympyrällä kahta ristikkoa. Kaitsu oli näissä ihan hyvä, alkoi taas innostumaan esteistä, mutta kun keskityin omaan ratsastukseen niin ponikin meni paremmin. Ympyrällä pyörimisen jälkeen aloitettiin varsinainen hyppääminen alkuun 60cm esteillä. Meillä oli kentällä neljä estettä joita pysti tulemaan Kaitsulla monilla erilaisilla tavoilla. En ala jokaista tehtävää erikseen kertoa. Kaitsu ei oikeastaan edes hypännyt 60cm esteitä, mutta tultiin kuitenkin silläkin korkeudella pari pientä rataa.



Hyvien hyppyjen jälkeen Anni nosti esteet 70cm ja tulin niitä taas erilaisilla tehtävillä. Tein myös tällä korkeudella pientä kääntämistehtävää, josta oli videoa mutta videon latauksessa kestäisi niin kauan youtubehen, että päätin jättää latauksen kesken. Kaitsu alkoi kuuntelemaan jo hieman paremmin mua ja sain itse päätettyä mistä kohdin hypätään.


Tulin vielä ratana 80cm korkeudella. Kaitsu hyppäsi todella hyvin ja omakin ratsastus tuntui ihan kiiettävältä. Yhden kerran Kaitsu kielsi esteelle, kun rupesin tuuppaamaan liikaa ja tulin ihan vinosti esteelle, täysin oma moka siis. Toisella kerralla mentiin helposti yli.


Loppuun vielä Anni nosti linjan vikaa estettä korkeammaksi, aluksi 90cm ja hyvien hyppyjen jälkeen vielä 100cm. Vaikka ensimmäiselle hypylle ei aina askel osunut, niin silti Kaitsu kiltisti hyppäsi isommankin esteen :) Tulin kaksi kertaa metrin ja sen jälkeen hyppäsin vielä pientä ristikkoa loppuun, jonka jälkeen loppuverkkailin ponin. Täysin onnistuneet treenit olivat ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!



Mitäs tykkäsitte näin kattavammasta postauksesta? Oliko tekstiä tai kuvia liikaa? Mikä oli lempparikuvanne? Vähän aktiivisuutta kehiin, onhan teitä jo niin monta lukijaakin ;)! Lähiaikoina toteutan minun varutsepostauksen, jos tälläiselle löytyy kannustusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti