perjantai 12. heinäkuuta 2013

tiistain treenit

Olin tosiaan Vantaalla keskiviikko-perjantai välillä, joten pääsin vasta nyt päivittelemään tänne blogin puolelle tiistain treeneistä. Anni piti mulle tuntia, kun mentiin vähän jumppista ja sellaista puomitehtävää. Samalla se räpsi muutaman kuvan.




Kaitsu on ollu nyt aika jäykkä kaulasta, joten aloitettiin käynnissä taivuttelemalla sisään ja ulos vuorotellen. Kaitsulla kesti tosi kauan tajuta idea ja passitinkin yhdessä vaiheessa Annin käymään siellä selässä. Heti sen jälkeen Kaitsu toimi mullakin paremmin. Tehtiin tätä tosi pitkän ajan ja ravissakin tehtiin samaa tehtävää. Ravissa en kuitenkaan saanut Kaitsuun yhtään samanlaista tuntumaa ja olin muutenkin itse tosi väsynyt pitkän käyntityöskentelyn jälkeen, että jätettiin tämä ravitehtävä nopeasti pois.




Sen jälkeen tehtiin siirtymisiä (pysähdys-peruutus-ravi-pysähdys-peruutus-ravi...), joissa ongelmana oli hidas reagoiminen pidättäviin pyyntöihin. Tätä ei kuitenkaan tarvinnut kauaa tehdä, kun sain Kaitsun nopeasti regoimaan pidätyksiin. Laukkaa otin aluksi kevyessä istunnassa pari kierrosta kenttää ympäri, jonka jälkeen aloitettiin laukan kokoaminen, Tämä oli Kaitsulle aika hankalaa aluksi, kun ei sen ole pitkiin aikoihin tarvinnut laukata lyhyttä laukkaa. Kun sain oman istunnan hyvin ja pyydettyä oikealla tavalla, monen ympyrän jälkeen, alkoi Kaitsukin paremmin kokoamaan laukkaa ilman raviin siirtymisiä.



Lopultakin päästiin aloittelemaan jumppistehtävä, joka ei alkuun meinannut onnistua yhtään (kuten videolta näkyy), mutta loppua kohden alkoi sujumaan tosi hyvin! Kaitsu alkoi hirmu paljon innostumaan jumppiksesta ja oli kyllä välillä pitelemistä ponissa. Jumppista ei hirmu kauaa menty, kun Kaitsu alkoi väsymään jo hieman. Lopuksi tehtiin ympyrällä kahden puomin avulla laukan lyhentämistä ja normaalitempoista laukkaa. Kaitsu alkoi jo väsymään (niinkuin minäkin), mutta loppuun asti tehtiin parhaamme ja lopetettiin hyvin mielin :)!



Kaitsulla oli siis kaksi vapaapäivää, mutta perjantaina tultiin sen verran aikaisin että kerettiin ratsastamaan ja puunailemaan kamoja. Riia tuli Vantaalta mukaamme Jaalaan nyt vähäksi aikaa Annille. Menin tänään ihan rennosti taivutellen satulan kanssa ja Kaitsu oli tosi hyvä!! Ei varmaan ikinä ollut niin hyvä ratsastaa. Sain sen heti hyvin kuulolle ja poni taipuikin paljon paremmin kuin tiistaina, hyvä Kaitsu. Tehtiin aika lailla samoja juttuja, niinkuin tiistainakin. Nyt lähdetään hyvin (jä jännittynein!) mielin huomenna kisailemaan Nastolaan. 70cm luokassa lähden viidentenä ja 80cm lähden ensimmäisenä.

näyttää ihan länkkäriponilta :D

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja tää sun blogin nimi on niin hauska se rupee naurattaa. jotkut tekevät mitä osaavat minä teen mitä haluan, se on niin hauska :Dd

    VastaaPoista