lauantai 27. lokakuuta 2012

Helkalla pellolla ja uusia kuvia !

Olempas ollut ahkera kirjoittelemaan blogiin! Melkein jokaisesta päivästä olen saanut tehtyä oman postauksen ja tänäänkin tämä on jo toinen postaukseni ! Toivottavasti tämä rytmi säilyy, ettei tulisi kauhean pitkiä harppauksia..


Tulin tänään Jennalle joskus yhden jälkeen ja kolmelta lähdettiin tallille. Laitettiin ekana Helka kuntoon ja lähdettiin pellolle, kun Jenna lupautui kuvailemaan meitä ! Jes, vihdoinkin uusia kuvia :p Kävelin ja ravailin hetken pitkällä ohjalla, kunnes aloin työskentelemään käynnissä. Helka tuntui vähän tahmealta alussa pohkeelle, mutta poni heräsi loppua kohden hyvin ja saatin nättejä pätkiä.



Käynnin jälkeen aloin ravaamaan ja tässä vaiheessa poni taas melkein nukkui. Ravi tuntui kauhean hitaalta ja kovasti yritin saada sitä eteenpäin pyrkiväksi. Kyllä se lopulta taas onnistui, kun olimme jo jonkin aikaa ravissa tehneet töitä. Olisi kiva, kun joku pitäisi koulutunnin minulle, koska omassa istunnassani on ihan liikaa virheitä..



Kun aloimme laukkaamaan niin poni heräsi totaalisesti ja yritti välillä viedä minua jonnekin, mihin ei olisi pitänyt mennä.. Kuitenkin ympyrällä sain sen pysymään ja toimimaan suhtkoht hyvin, vaikka vauhtia löytyikin enemmän :D Laukassa Helkaa oli muuten helppo ratsastaa, mutta kun vauhtia oli liikaa pienellä ympyrällä, niin omat aivoni eivät riittäneet kaikkialle.




Laukkojen jälkeen siirryimme toiselle pellolle, missä vähän laukkailin ja otin muutaman hypyn pienelle pystylle. Helka meni hyvin esteistä yli ja toivotaan, että huomisissa kisoissa Helka ei rupeaisi pelleilemään... Kisat ovat siis Suursuolla ja ne ovat mörköestekisat (kaikki esteet ovat enemmän tai vähemmän pelotavia erikoisesteitä).




Loppuverkkojen jälkeen purin Helkan ja vein vielä ulos Vikin kanssa. Lähdin kuvailemaan Jennaa ja Fasua pelloille ja voin sanoa, ettei pellolla ole kiva juoksennella pitkän heinän ja lumien seassa ! Illemmalla vielä juoksutettiin Vikiä liinassa pellolla ja tehtiin iltatalli :)!

"töttöröö, minä olen Faaaaasu!"

2 kommenttia:

  1. Söpö Helka :') Ja mörköjen sekaan vaan, aina on tilaa vielä muutamalle! Voitto kotiin ;) Haha vähän jyrsitty toi raippa mikä miul oli.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niinno ollaahan meki Helkan kanssa aika mörköjä :) Oisko uus raippa mitää ;D?

      Poista